Hankekehityspäällikkö

Ei paikkakunta sidonnainen

Lisätietoja tehtävästä antaa InHunt Group Oy:n Senior Headhunter Sami Ansala 040 708 9589, sami.ansala@inhunt.fi

Myrsky on suomalainen energiayhtiö, joka investoi uusiutuviin energiaratkaisuihin. Toimintamme painopiste on tuulivoimassa. Tavoitteemme on kasvaa merkittäväksi uusiutuvan energian yhtiöksi ensin Suomessa ja sitten koko Pohjolassa. 

Suomeen pyrimme investoimaan 2020-luvun aikana 2 000 megawattia tuulivoimaa. Myrskyn portfoliossa on tällä hetkellä yli 30 hanketta, joissa yhteenlaskettu nimellisteho on yli 5 000 MW.

Toiminnan kasvaessa haemme

HANKEKEHITYSPÄÄLLIKKÖÄ

Hankekehityspäällikön vastuulla on arvioida uusien tuulivoimahankkeiden kehityskelpoisuutta yhdessä suunnittelutiimin kanssa. Hankekehityspäällikkö vastaa tuulivoimahankkeiden edistämisestä kohti rakentamista tarkoittaen aktiivista yhteydenpitoa kuntiin, viranomaisiin ja sidosryhmiin, maankäytön sopimusneuvottelijoiden ohjausta hankkeiden aikataulun ja priorisoinnin osalta sekä konsulttien ohjaamista kaava-, YVA- ja rakennuslupamenettelyissä. 

Tehtäviisi kuuluu:

  • Uusien tuulivoimaloiden hankeaihioiden kommentointi ja arviointi osana suunnittelutiimiä.
  • Aktiivinen yhteydenpito kuntaan sekä maankäytön sopimusneuvottelijoiden ohjausta hankkeiden aikataulun ja priorisoinnin osalta.
  • Kunta- ja viranomaisyhteistyö kaava-, YVA- ja rakennuslupamenettelyjen yhteydessä .
  • Ulkopuolisten konsulttien ohjaaminen ja heidän tuottamien materiaalien tarkistaminen mm. ympäristöselvitykset sekä YVA ja kaavamenettelyjen asiakirjat. 
  • Seurata aktiivisesti tuulivoimaan ja sen luvittamiseen liittyvää lainsäädäntöä ja yhteiskunnallista keskustelua.

Mitä me odotamme sinulta:

  • Kykyä nähdä hankkeiden hyvät ja huonot puolet ja tehdä olemassa olevan tiedon perusteella priorisointia hankkeiden välillä.
  • Taito kiinnittää huomio olennaiseen suuressa informaatiotulvassa ja kyky toimia nopeasti esiin nousevissa haasteissa.
  • Olet systemaattinen ja sinulla on kyky hallita aikatauluja sekä hyvä organisointikyky.
  • Sinulla on hyvät ja vakuuttavat vuorovaikutustaidot sekä uskottavuuden ja luottamuksen luonti sidosryhmiin kuten kuntiin ja viranomaisiin on sinulle luontaista.
  • Sinulla on ymmärrystä kaava- ja YVA menettelyistä ja kokemusta suunnittelutyöstä ja sen ohjaamisesta.
  • Olet aiemmin toiminut tuulivoimahankekehityksessä, tuulivoimahankkeissa konsulttina, kuntakaavoittajana, viranomaisena tuulivoimahankkeita ohjaten tai omaat muuten hyvän taustan haettuun tehtävään.
  • Tehtävä ei ole paikkakuntasidonnainen ja voit toimia myös kotikonttorilta käsin.

Mitä me tarjoamme sinulle:

  • Myrsky Energiassa toimintakulttuurimme on avoin ja rehti niin yhtiön sisällä kuin ulospäin. Yhteistä on hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki. Täydennämme toinen toisiamme ja olemme aina toistemme apuna. Menestys syntyy yhdessä tekemällä.
  • Myrsky on nuori yhtiö, mutta henkilöstöllä on laaja kokemus tuulivoimasta, yhteensä useita kymmeniä henkilötyövuosia. 
  • Sinulla on mahdollisuus päästä mukaan kotimaiseen uusiutuvan energian tuottavaan yhtiöön, jonka pitkän aikavälin tavoitteena on olla merkittävin kotimainen uusiutuvaa energiaa tuottava yhtiö. 
  • Kilpailukykyinen kompensaatio ja uramahdollisuudet kasvavassa ja kehittyvässä yrityksessä.

Jätä hakemuksesi ja ansioluettelosi viimeistään 5.10.2022 mennessä! Toimi nopeasti, sillä aloitamme haastattelut välittömästi, kun hakemuksia saapuu.

Lisätietoja tehtävästä antaa InHunt Group Oy:n Senior Headhunter Sami Ansala 040 708 9589, sami.ansala@inhunt.fi

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja
Vastaava päätoimittaja
Toimitusjohtaja
Production Director
Talousjohtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Asiakaspalautteet osana työntekijäkokemusta
Asiakaspalautteet osana työntekijäkokemusta
Asiakaspalautteet osana työntekijäkokemusta Haastattelimme tutkimusyritys Sailerin toimitusjohtaja Hannu Uotilaa. Pääset kuuntelemaan podcast-haastattelun täältä....
Kannattaako_tyonantajamielikuvan_kehittaminen_inhunt
Kannattaako työnantajamielikuvaa kehittää?
Kannattaako työnantajamielikuvaa kehittää? Hannu Uotila on uuden ajan tutkimuksen pioneeri, asiakaskokemuksen ja tutkimuksen asiantuntija. Hän on myös Cannes-palkittu...
InHuntBlogi_Hallitustyön _vastuu _uudessa_muuntuvassa_toimintaympäristössä
Hallitustyön vastuu uudessa muuntuvassa toimintaympäristössä
Hallitustyön vastuu uudessa muuntuvassa toimintaympäristössä Haastattelemme Taru Lindemania hallitustyöhön kaivatuista osaamisista. Pääset kuuntelemaan podcast-haastattelun...
InHunt Blogi: Hallitustyön syventävät opinnot
Hallitustyön syventävät opinnot
Hallitustyön syventävät opinnot Taru Lindeman, Boardmanin toimitusjohtaja on yksi maamme kokeneimpia hallitustyön asiantuntijoita. Boardman on osaamisverkosto,...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group logo

    InHunt Group perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 45 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa