Suomen Malmijalostus Oy:n perustehtävänä on maksimoida suomalaisten mineraalien arvo vastuullisesti. Huolehdimme valtion kaivosomistuksista ja tähtäämme kotimaisen litiumioniakkujen arvoketjun kehittämiseen. Työmme kautta olemme osaltamme viemässä Eurooppaa kohti sähköistä liikkumista ja kestävämpää tulevaisuutta.
Suomen Malmijalostus -konserniin kuuluvat Suomen Malmijalostus Oy:n lisäksi akkuarvoketjun investointeja valmisteleva hankeyhtiö Finnish Battery Chemicals Oy, monimetalliyhtiö Terrafame Oy ja Sokli Oy:n kaivosprojekti Savukoskella. Lisäksi Suomen Malmijalostus Oy omistaa 20 % Keliber Oy:stä, 40 % CNGR Finland Oy:stä ja 49 % Adven-FMG Sodium Sulphate Solutions Oy:stä.

Haemme nyt johdon assistenttia liiketoiminnan tuki -tiimiimme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Keskeisiin töihisi meillä kuuluvat seuraavat tehtävät
- toimitusjohtajan avustaminen päivittäisten työtehtävien organisoinnissa, kalenterin ja sähköpostin hallinnoinnissa, matka- ja kokousjärjestelyissä, esitysten ja asiakirjojen valmistelussa sekä muissa asioissa
- hallituksen ja sen valiokuntien kokousten valmistelussa avustaminen
- johdon kokous- ja matkajärjestelyt
- toimiston käytännön asioiden hoitaminen sekä IT-tuen yhteyshenkilönä toimiminen
- kirjanpidon ja sisäisen laskennan avustavat tehtävät
- toimistotarvikehankinnat ja muut pienhankinnat
- konsernin palvelusopimusten hoito ja hallinnointi
- postitusten ja tavarantoimitusten koordinointi
- järjestelmien pääkäyttäjänä toimiminen
Odotamme sinulta
- tehtävään soveltuvaa koulutusta, esim. AMK-tutkintoa
- yli 8 vuoden kokemusta vastaavista tehtävistä
- valmiutta ottaa vastuuta sekä nopeaa oppimis- ja soveltamiskykyä
- erinomaisia tiimityön taitoja sekä organisointi- ja ihmissuhdetaitoja
- oma-aloitteisuutta ja järjestelmällisyyttä
- hyviä MS Office -taitoja
- sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
Katsomme eduksi
- pitkän ja laajan työkokemuksen
- innostuneen ja motivoituneen asenteen uuden oppimiseen
Tarjoamme tulevalle johdon assistentillemme
- monipuolisia ja kiinnostavia tehtäviä sekä niihin liittyvää vastuuta
- dynaamisen ja työhyvinvointiin panostavan työyhteisön
- monipuoliset työsuhde-edut
- laajan näkymän nopeasti kehittyvälle kaivos- ja akkualalle
- merkityksellisen työn ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi
Toimistomme sijaitsee Helsingin keskustassa, Keskuskatu 5. Haastattelujen tukena käytämme ulkoista henkilöarviointia. Työhöntulotarkastus sisältää huumausainetestin.
Laita hakemuksesi tulemaan alla olevan linkin kautta viimeistään 30.11.2023! Aloitamme sopivien haastattelut jo hakuaikana, joten kannattaa toimia nopeasti.