Koulutuskuntayhtymän johtaja

Espoo

Senior Headhunter Pia Siukosaari
Senior Headhunter Janne Ilomäki
Vastaamme kyselyihin myös iltaisin ja viikonloppuna.

Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia hakee kuntayhtymän johtajaa monipuoliseen ja kansainväliseen Omniaan. Omnian tehtävänä on osallisuuden, osaamisen ja hyvinvoinnin sekä alueen elinvoiman edistäminen. Omniassa on lähes 35 000 opiskelijaa, 1000 työntekijää ja yli 3000 yrityskumppania. Kestävän tulevaisuuden rakentaminen, monikulttuurisuus ja verkostoissa toimiminen on keskeinen osa toimintaamme.

Kuntayhtymän jäsenkunnat ovat Espoo, Kauniainen ja Kirkkonummi. Omnia-konserniin kuuluu Omnia koulutus Oy ja osakkuusyhtiöitä ovat Omnia Education Partnerships Oy ja Wenhe Oy. Omnia-konsernin toimintatuotot ovat n. 80 miljoonaa euroa.  

Kuntayhtymän johtaja toimii konsernin johtajana ja kuntayhtymän hallituksen esittelijänä.

Kuntayhtymän johtajalta edellytetään

  • soveltuvaa ylempää tiedekorkeakoulututkintoa
  • tuloshakuisuutta, innovatiivisuutta, ratkaisukeskeisyyttä ja kykyä innostaa henkilöstöä
  • työkokemusta vaativissa johtotehtävissä, erilaisten organisaatioiden tai toimintojen johtamisessa sekä vahvaa näkemystä konsernin johtamisesta
  • kyvykkyyttä toimia konserniyhtiön ja osakkuusyhtiöiden hallintoelimissä
  • vahvaa kokemusta verkostojohtajuudesta ja vaativien hankkeiden toteuttamisesta
  • näkemystä kestävän kehityksen edistämisestä
  • näyttöä kansainvälisestä toiminnasta ja sujuvaa englannin kielen taitoa
  • erinomaista suomen kielen taitoa ja tyydyttävää ruotsin kielen kirjallista ja suullista taitoa. 

Eduksi katsotaan

  • kokemus osaamisen kehittämisestä ja näkemys yhteiskunnan ja työelämän muutoksen vaikutuksista 
  • kokemus yrittäjyydestä ja/tai yritystoiminnasta ja työllisyyttä edistävistä palveluista sekä aluekehittämisestä ja
  • kokemus hallitustyöskentelystä.

Tehtävä otetaan vastaan sopimuksen mukaan, kuitenkin viimeistään 1.9.2021. Toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa noudatetaan KVTES:n määräyksiä. Hakemuksessa tulee ilmoittaa palkkatoive. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Hakemus tehdään Kuntarekry-järjestelmään (www.kuntarekry.fi) ma 7.12.2020 klo 16.00 mennessä. Pääset jättämään tiedot klikkaamalla alta löytyvää ”hae paikkaa” -nappia.

Lisätietoja antavat yhtymähallituksen puheenjohtaja Pirjo Kemppi-Virtanen, p. 040 527 1529 (ma 16.11. klo 14.00-15.30 ja ke 18.11. klo 14.00-15.30) ja hallintojohtaja Tapio Siukonen, p. 044 369 6600 (ma 16.11. klo 10.30-12.00 ja ti 17.11. klo 15.30-17.00).

InHuntilla lisätietoja antavat Senior Headhunter Pia Siukosaari p. 040 510 4505 ja Senior Headhunter Janne Ilomäki p. 050 364 0028

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
Headhunter
Country Retail Manager
Markkinointijohtaja, Varusteleka
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Hallitusammattilainen
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus_InHuntBlogi_1200x630px_plain
Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus, josta päätökset tekee hallitus
Avoin viestintä vastuullisuudesta on olennainen osa toimintaa. Vaikka vastuullisuudesta ei välttämättä tarvitse erikseen kertoa, tämä aika ja yhteiskunnallinen...
InHuntBlog__1200x630px_plain
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla, joka on käytössä Metson Women’s Leadership Forumilla.
InHuntGroup_tiedote_banner
Tiedote: InHunt Group – Suomen suurin suorahakutoimija kasvaa entisestään
Olemme Suomen suurin suorahakutoimija. Tulemme saamaan valmiiksi tänä vuonna yhteensä yli 400 suorahakutoimeksiantoa Suomessa. Tämä saavutus on mahdollista kiitos...
InHunt_hallitushakuDSC00328_HD
Hallituspaikan haku -valmennus: Suuri suosio ja innostuneita osallistujia
InHunt Groupin Hallituspaikan haku -valmennus on saanut suuren suosion ja vuoden 2024 ensimmäinen tilaisuus oli jälleen täynnä.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa