Palvelupäällikkö

Espoo / Uusimaa

Figure Taloushallinto Oy on taloushallinnon palvelukeskus, jonka noin 60 ammattilaista tuottavat taloushallinnon palveluja pankeille, vakuutusyhtiöille ja muille finanssialan toimijoille ympäri Suomen. Asiakkaitamme ovat mm. Säästöpankkiryhmä, POP Pankki -ryhmä, Oma Säästöpankki ja Aktia.

Palvelupäällikkö, Sijoitushallinnon ja Raportoinnin palvelut

Olemme muodostaneet uuden palvelukokonaisuuden sijoitushallinnon ja raportoinnin palveluiden ympärille, ja haemme nyt uuteen, palvelupäällikön, tehtävään henkilöä vastaamaan sen johtamisesta ja kehittämisestä yhtiön strategian mukaisesti. Pyrit tunnistamaan asiakasdialogin kautta liiketoimintapotentiaalin ja palveluiden kehittämiskohteet unohtamatta liiketoiminnan kannattavuutta. Johdat tiimiä, joka koostuu kehityspäälliköistä ja asiantuntijoista. Tulet toimimaan myös tiimiläisten esihenkilönä. Tehtävässäsi olet osa Figuren palveluiden operatiivista johtoryhmää.

Menestyt parhaiten tehtävässä, jos omaat useamman vuoden kokemuksen finanssitoimialalta. Ymmärrät hyvin finanssitoimialan sijoitustoimintaa, -instrumentteja ja raportointivaatimuksia. Sinulla on kokemusta ja osaamista tietovarastoista ja niiden päälle rakennettavista raportointikokonaisuuksista sekä erinäisten palvelu- ja tuotantoprosessien automatisoinnista. Esihenkilökokemus katsotaan eduksi.

Olet rohkea ja määrätietoinen sekä tavoitteita kohti pyrkivä. Lisäksi olet oma-aloitteinen tiimityön taitaja, joka sparraa ja auttaa itsenäisiä asiantuntijoita työssään. Viestit luonnollisesti ja vakuuttavasti oman tiimin kesken ja asiakastyössä.

Meillä työskennellessäsi pääset jatkamaan syventymistäsi ja taloushallinnon osaamistasi finanssitoimialan erityispiirteisiin ja yhä kasvaviin viranomaisvaatimuksiin toimialalla.

Arvostamme vahvaa yrityskulttuuria. Figurelaisia ohjaavat työssään seuraavat neljä arvoa: Autamme ilolla, Uudistamme innolla, Ratkaisemme rohkeasti ja Onnistumme yhdessä. Ansaitsimme viime vuonna Future Workplaces 2022 -sertifikaatin johtamalla oman työpaikkamme yrityskulttuuria poikkeuksellisen hyvällä työntekijäymmärryksellä.

Meillä on viihtyisät toimitilat Espoossa ja Kauhajoella, työskentelemme kuitenkin pääasiassa etänä. Työajoissa olemme joustavia ja tuemme työntekijää vaihtuvissa elämäntilanteissa. Tehtävä on täysipäiväinen ja aloitus sopimuksen mukaan, kuitenkin mielellään mahdollisimman pian.

Jos kiinnostuit tehtävästä, lähetä hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi alla olevan Hae paikkaa -linkin kautta. Haastattelemme ehdokkaita jo rekrytointiprosessin aikana, joten toimithan ripeästi. Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Group Oy:n Senior Headhunterit Juhana Gyllenbögel, 044-060 6665 ja Casimir Tallqvist, 040-555 7790.

Jaa somessa:

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Vesiliikelaitoksen johtaja
Rahoitusjohtaja, SSA Rakennus Oy
Talousjohtaja
Palvelujohtaja, Söderberg & Partners
Toimitusjohtaja, Kuopion Palloseura
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Hallituksen jäsenhaku – hakujen aatelia_InHuntBlogi_1200x630px_plain_1
Hallituksen jäsenhaku – hakujen aatelia
Hallitustyöskentelyn tulevaisuus vaatii muutosta, ja me InHuntilla olemme valmiina tähän muutokseen.
InHuntBlogi_Jukka Marttila – uudenlainen tapa tehdä headhunttausta_plain
Jukka Marttila – uudenlainen tapa tehdä headhunttausta
Jukka Marttila lähti rohkeasti kokeilemaan työurallaan uutta, jolloin pohdintaan nousivat myös omat arvot ja työskentelytavat.
Työnhaun hankaluudet- 7 yleistä virhettä ja niiden välttäminen_InHuntBlogi_1200x630px_plain
Vältä näitä virheitä, jos haluat tulla valituksi
Tässä lista sellaisia virheitä, joihin ehdokkaat aika ajoin sortuvat rekrytointiprosessin aikana ja joiden takia heikentävät omia mahdollisuuksiaan tulla valituksi...
Placementilla rakennetaan työnantajabrändiä_InHuntBlogi_1200x630px_plain_1
Placementilla rakennetaan työnantajabrändiä
Placement-palveluilla edistetään henkilön uudelleen työllistymistä.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa