Rakennuttajapäällikkö

Helsinki / Uusimaa

Lisätietoja tehtävistä antavat InHunt Group Oy:n Senior Headhunterit Jyrki Hämäläinen puh. 0400-467 792 ja Martti Mäyry puh. 0400-239 245

Etsimme kokenutta vaativien projektien osaajaa RAKENNUTTAJAPÄÄLLIKÖKSI

Haemme vaativien rakennushankkeiden johtamiseen kyvykästä henkilöä. Tehtävässä vastaat ensisijaisesti Kaupunkiliikenteen Rautatientorin metroaseman perusparannushankkeesta ja ympäröivien hankkeiden yhteensovittamisesta eri osapuolien kanssa. Hankekokonaisuuden myötä pääset vaikuttamaan näköalapaikalla Helsingin ydinkeskustan kehittämiseen. Vastuullasi on myös projektin raportointi ja hankkeisiin liittyvä sidosryhmäyhteistyö. Tehtävässä pääset osaksi 12 henkilön Hankepalvelu-asiantuntijatiimiä.


Mitä odotamme?

Odotamme sinulta soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja vähintään 5 vuoden kokemusta vaativista projektinjohto- ja rakennuttamistehtävistä mittavissa kiinteistöprojekteissa. Peruskorjaushankkeista tulee olla myös kokemusta. Infrahankkeiden kokemus katsotaan eduksi. Lisäksi katsomme RAP- ja RAPS-pätevyydet eduksi.

Työskentelet sekä sisäisten että ulkoisten sidosryhmien kanssa ja siten tarvitset tehtävässä onnistuaksesi hyviä vuorovaikutustaitoja ja ratkaisukeskeisyyttä. Sinulla on luonteva kyky johtaa projektiorganisaatiota ja sinut tunnetaan kannustavana ja ihmisistä välittävänä. Sinulla on hyvä paineensietokyky. Odotamme myös hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa.

Tehtävään valitulle tullaan tekemään turvallisuusselvitys.


Miksi Kaupunkiliikenne?

Kanssamme saat todellisen mahdollisuuden vaikuttaa julkisen liikenteen kehitykseen pääkaupunkiseudulla ja osallistua yhteiskunnallisesti merkittäviin hankkeisiin, jotka hyödyttävät kymmeniä miljoonia matkustajia pääkaupunkiseudulla joka vuosi. Pääset hyödyntämään osaamistasi vaativissa hankkeissa ja tarjoamme työn tekemiseen modernit työkalut. Kaupunkiliikenne tarjoaa monipuolisia työsuhde-etuja, kuten työsuhdematkalipun, työsuhdepolkupyörän, lounas- ja virike-edun, alennuksia mm. liikunta- ja kulttuuriharrastusten parissa ja monia muita etuja. Meillä on myös joustava työaika ja etätyömahdollisuus.

Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ­­­­­­­­­­­ ̶­   nyt ja tulevaisuudessa. 

Me tarjoamme ainutlaatuisia ja monipuolisia tehtäviä, sillä tulevaisuus rakennetaan raiteilla – tule mukaan kehittämään kaupunkiliikennettä!


Kiinnostuitko tehtävästä? Hae tehtävää lähettämällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen oheisen linkin kautta. Toimi kuitenkin pian, sillä käsittelemme hakemuksia niiden saapumisjärjestyksessä. Lisätietoja tehtävistä antavat InHunt Group Oy:n Senior Headhunterit Jyrki Hämäläinen puh. 0400-467 792 ja Martti Mäyry puh. 0400-239 245

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Hankinta- ja kehitysjohtaja, InCar Oy 
Toimitusjohtaja, Helsingin Merihaka Oy
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.