Sales Manager, European Sales

Espoo

Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Group Partner Esa Salosensaari, + 358 50 336 7586 ja Senior Headhunter Arto Lehtimäki +358 40 844 2528.

Savox Communications Oy Ab on kansainvälinen konserni, joka on erikoistunut suunnittelemaan ja valmistamaan vaativaan ammattikäyttöön tarkoitettuja viestintäratkaisuja ja –laitteita sekä työsuojeluun liittyviä laitteita palo- ja pelastustoimintaan, poliisille ja puolustusvoimille sekä teollisuuteen. Konsernin liikevaihto noin 40 milj € ja omaa voimakkaan kasvustrategian. Lisäksi tuotevalikoimaan kuuluvat teollisuustietokoneet ja -näytöt. Yhtiöllä on omia toimipisteitä Suomessa, Englannissa, USA:ssa ja Kiinassa sekä edustusta yli 20 eri maassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Etelä-Suomessa.

Haemme nyt yhtiölle

Sales Manager, European Sales tittelille kansainvälisen myynnin ammattilaista.

Toimit yhtiön yhtenä keskeisenä henkilönä uudessa kasvustrategiassa, joten tärkeä tekijä on ymmärtää kasvun toteuttamisen vaatimukset.

Tehtäväsi on löytää yhtiölle uusia isoja asiakkuuksia. Strategisesti potentiaaliset uudet isot asiakkuudet edustavat esim. kansainvälisiä teleoperaattoreita tai kansainvälisiä julkisen turvallisuuden toimijoita. Uudet asiakassegmentit muodostuvat jälleenmyyjistä ja julkisen sektorin ratkaisujen loppukäyttäjistä ja/tai kumppaneista.

Sinulla on suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä löytää strategisesti potentiaaliset uudet asiakkuudet ja kehittää markkinaa systemaattisesti. Osaat avata uuden asiakkuuden kanssa keskustelut, jossa painopiste on asiakkaan tilanteessa, tarpeissa ja mahdollisuuksissa. Osaat keskustella ratkaisuhakuisesti ja löytää kokonaisvaltaisesti yhteisen toiminnan avainkohtia, jotka johtavat tarjousprosessiin.

Myynnin tuloksellisuus tarkoittaa, että osaat viedä tarjousprosessin päätösvaiheeseen. Sinulla on kyky viedä asiakaskohtainen ratkaisu ja myyntiprojekti kaupalliseen lopputulokseen ja saada aikaiseksi yhteistyön aloittava sopimus.

Asiakkailla on keskusteluissa mukana hierarkian eri tasoja, joten pystyt kommunikoimaan kaikkien päättävien tahojen kanssa.

Onnistut ja menestyt, kun sinulla on tuloksellisen myyntityön toteuttamisen päättäväistä läpivientiasennetta sekä kunnianhimoa. Olet tottunut toimimaan Eurooppa-tason kansainvälisissä asiakkuuksissa aktiivisesti myynnin eturintamassa uusien asiakasovien avaajana. Hyödynnät sujuvasti digitaalisia markkinointi- ja myyntikanavia.

Savox Communications Oy Ab tarjoaa sinulle kilpailukykyisen ansiotason lisäksi monipuolisen, haastavan ja itsenäisen myynnin avainhenkilön roolin kasvavassa yhtiössä. Saat mahdollisuuden käyttää itsenäisesti omaa osaamistasi ja saat toteuttaa itseäsi laaja-alaisesti kansainvälisessä ja jo nyt erittäin menestyvän yhtiön toimintaympäristössä.

Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa ja menestyä kansainvälisessä ympäristössä menestyvän konsernin kasvussa.

Tehtävään liittyviin tarkennuksiin ja kysymyksiin vastaa InHunt Group Oy:ssä Partner Esa Salosensaari, + 358 50 336 7586 ja Senior Headhunter Arto Lehtimäki +358 40 844 2528. Lähetä hakemus ja cv palkkatoivomuksen kanssa 21.07.2020 mennessä InHunt Group Oy:n www.inhunt.fi  sivuilla olevan hakulomakkeen kautta.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Sales Manager, Abena Finland Oy
Aluejohtaja
Talousjohtaja / CFO / Financial Controller, Masku
Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Kaupan ja elintarvike- alan osaajat_InHuntGroup_plain2
Varmista parhaat osaajat kaupan alan tehtäviin - näin onnistut!
InHuntin kaupan alan osaajapooli kattaa laajasti toimialaosaajia vähittäis- ja tukkukaupasta sekä elintarviketoimialalta.
InHuntGroup_Tradenomit_banner-2
Tradenomit ja InHunt Group yhteistyöhön
InHunt Group Oy ja Tradenomit käynnistävät yhteistyön, jonka avulla Tradenomien jäsenet saavat jatkossa aiempaa enemmän tukea työllistymiseen ja urakehityksen...
Liitot, yhdistykset ja säätiöt_pooli_InHuntGroup_plain3
Miten välttää kymmenien tuhansien eurojen virheinvestointi liiton, järjestön tai säätiön rekrytoinnissa?
Suomessa kolmas sektori on täynnä monipuolisia toimijoita, jotka tarvitsevat parhaita osaajia menestyäkseen. Miten suorahaku voi olla avain onnistuneeseen rekrytointiin...
HAB_banner
Hyväksytty Advisory Board (HAB) -stipendiaattiohjelma 2024
Hyväksytty Advisory Board (HAB) -stipendiaattiohjelma 2024 – haku käynnissä 1.4.2024 saakka
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa