Talous- ja hallintojohtaja

Pääkaupunkiseutu / Uusimaa

Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Groupin Senior Headhunter Heini Savio, puhelin +358 (0) 50 322 3283, sekä Senior Headhunter Jari Tourunen, puhelin +358 (0) 400 560 836.

Suomen Apteekkariliitto on yksityisiä, yrittäjävetoisia apteekkeja edustava yhdistys. Liitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita. Jäsenapteekkareita on yli 600. www.apteekkariliitto.fi

Nykyisen tehtävänhaltijan siirtyessä uusiin haasteisiin haemme

TALOUS- JA HALLINTOJOHTAJAA

Tehtävässä vastaat johtoryhmämme jäsenenä Apteekkariliiton talouden suunnittelusta, johtamisesta ja seurannasta yhdessä talouden tiimin kanssa. Vastuullasi on yhdessä toimitusjohtajan kanssa koko konsernin toimintojen koordinointi sekä liiton merkittävän varallisuuden hoito. Toimit taloushallinnon kolmihenkisen tiimin esihenkilönä, ja toimenkuvaa voidaan muokata myös valittavan henkilön erityisosaamisalueiden mukaan.

Talous- ja hallintojohtaja raportoi toimitusjohtajalle ja kuuluu Apteekkariliiton johtoryhmään.

Tehtävässä menestyminen edellyttää vahvaa taloushallinnon ja talousjohtamisen osaamista sekä soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa. Arvostamme myös aiempaa kokemusta järjestötalouden parista.

Toivomme sinulta taloushallinnon johtamiskokemuksen lisäksi erinomaisia sosiaalisia ja tiedollisia valmiuksia työskennellä asiantuntijoiden kanssa. Olet kehitysorientoitunut ja tavoitteellinen. Toimit määrätietoisesti ja ymmärrät asiakaspalvelun merkityksen jäsenillemme. Pystyt sparraamaan ja tukemaan liiton muuta johtoryhmää ja myös luottamushenkilöjohtoa sekä tuomaan näkemyksellisyyttä liiton eri hankkeisiin. Olet valmis kehittymään myös apteekkitalouden syväosaajaksi. Tehtävässä menestymisen kannalta on välttämätöntä, että sinulla on hyvät esiintymis-, vuorovaikutus- ja viestintätaidot sekä sujuva suomen kielen kirjallinen ja suullinen taito. Englannin kielen osaamisen katsomme eduksi.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtäväkentän taloudeltaan vakaassa, arvostetussa ja yhteiskunnallisesti merkityksellisessä organisaatiossa. Apteekkariliitossa pääset suomalaisen järjestötoiminnan näköalapaikalle ja osallistumaan liiton toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen sekä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Osaava asiantuntijaorganisaatiomme antaa sinulle mahdollisuuden menestyä ja kehittyä akateemisessa toimintaympäristössä. Työntekijöidemme hyvinvointi on tutkitusti korkealla tasolla. Pystymme tarjoamaan sinulle kilpailukykyisen palkan ja hyvät työedut. Bonuksena tulevat mukavat työkaverit.

Jos kiinnostuit tehtävästä, lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen oheisen linkin kautta 12.8.2022 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.  Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Groupin Senior Headhunter Heini Savio, puhelin +358 (0) 50 322 3283, sekä Senior Headhunter Jari Tourunen, puhelin +358 (0) 400 560 836.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Hankinta- ja kehitysjohtaja, InCar Oy 
Toimitusjohtaja, Helsingin Merihaka Oy
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.