Purkupiha-konserni on johtava purku- ja kierrätyspalveluja tarjoava yhtiö Suomessa. Purkamisen ja kierrätyksen ohella rakennusmateriaalien tehokas uudelleenkäyttö on yhtiön ydinosaamista. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 40,7 M€.
Purkupihassa työskentelee n. 150 ammattilaista purkutöiden, kierrätyksen ja asbestitöiden toimialoilla. Yhtiön 11 toimipistettä sijaitsevat ympäri Suomea. Organisaatio on matala, jolloin päätöksentekopolut ovat lyhyitä, tehtävänkuvat monipuolisia ja toiminnan kehittäminen joustavaa. Työilmapiiri on rento, avoin ja tekemiseen keskittyvä.
Purkupiha-konsernin enemmistöomistajana ovat kotimaisen pääomasijoittaja Sentica Partnersin hallinnoimat rahastot. Purkupihan perustajayrittäjiä toimii edelleen konsernin operatiivisessa johdossa.

Purkupiha Group hakee
TALOUSJOHTAJAA
tukemaan konsernin kasvua ja kehittämistä. Yhtiö etsii kokonaisvaltaista taloushallinnon osaajaa, jolla on valmiudet suorittaa ja johtaa monenlaisia tehtäviä talousfunktion sisällä. Talousjohtajan odotetaan toimivan konsernin ja sen tytäryhtiöiden johdon työparina, tuoden laskentatoimen ja talousjohtamisen osaamisensa liiketoiminnan tueksi. Hän vastaa konsernin sisäisestä laskennasta ja toimii yhteyshenkilönä ulkoisen laskennan palveluntuottajaan ohjaten ja kehittäen talouden prosesseja yhdessä heidän kanssaan. Hän on myös 4 hengen taloustiimin esimies.
Talousjohtaja osallistuu mahdollisten yrityskauppojen järjestelyihin ja kehittää projektitalouden toimintamalleja sekä toiminnanohjaus- ja talousjärjestelmää vastaamaan konsernin tarpeita.
Uudeksi talousjohtajaksi haetaan ammattilaista, jolla on:
- laaja kokemus taloushallinnon eri tehtävistä, sisältäen sekä sisäisen että ulkoisen laskennan vastuita
- konsernitason laskentaosaamista
- projektiliiketoiminnan kokemusta
- kokemusta talouden järjestelmien kehitystyöstä
- liiketoimintalähtöinen ja kehittämiskeskeinen toimintaote
Purkupiha arvostaa hakijassa:
- yrittäjähenkisyyttä
- mielenkiintoa toimialaa kohtaan
- halua kehittyä ja oppia kasvavassa organisaatiossa
- kokemusta yrityskaupoista ja yhteistyöstä pääomasijoittajan kanssa
Talousjohtaja tekee läheistä yhteistyötä toimitusjohtajan (esihenkilö) sekä liiketoimintavastuullisten toimiala- ja aluejohtajien kanssa. Johtoryhmässä hänen roolinsa on toimia talouden asiantuntijana ja hänellä on tärkeä rooli yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä, kannattavuuden parantamisessa ja kasvun tukemisessa.
Toimintaotteeltaan talousjohtajan tulisi olla:
- itseohjautuva ja vastuuta kantava
- kehittämishakuinen ja rohkea omien mielipiteiden esiintuoja
- analyyttinen ja kokonaisuuksia hahmottava
Talousjohtajan työpiste on Lahdessa tai Helsingissä. Työskentely edellyttää vähintään 1-2 päivän viikoittaista työskentelyä Lahden kierrätyslaitoksen yhteydessä sijaitsevalla konsernin pääkonttorilla.
Purkupiha tarjoaa:
- kehittämiskeskeiselle ammattilaiselle vapaan ja itsenäisen tehtäväkokonaisuuden
- toimintaympäristön, jossa ekologiset seikat ovat tärkeitä ja jossa pääset oman työsi kautta edistämään kiertotaloutta
- mutkattoman ilmapiirin, jossa osaamistasi arvostetaan ja jossa pääsee hyödyntämään ja kehittämään ammattitaitoaan
- kilpailukykyisen kompensaation ja mahdollisuuden osallistua tulevaisuudessa konsernin avainhenkilöiden sitouttamisohjelmaan
Lisätietoa Purkupiha-konsernista ja tytäryhtiöistä www.purkupiha.fi
Kiinnostuitko tehtävästä? Hae tehtävää viimeistään sunnuntaina 27.11.2022 lähettämällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen oheisen linkin kautta. Toimi kuitenkin pian, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Headhunter Juhana Gyllenbögel, puh. 044 060 6665 ja Senior Headhunter Tapani Tuohimaa, puh. 040 585 3068.