Tekninen asiantuntija, Metsähallitus

Vantaa / Uusimaa

Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Group Oy:n Senior Headhunterit Jari Tourunen 0400 560 836, jari.tourunen@inhunt.fi ja Sami Ansala 040 708 9589, sami.ansala@inhunt.fi.

Me Metsähallituksessa kasvatamme huomista. Hoidamme ja suojelemme luontoa, luomme mahdollisuuksia vastuulliselle liiketoiminnalle, tuotamme kestävästi hoidetuista metsistä uusiutuvaa raaka-ainetta sekä tarjoamme mahdollisuuksia nauttia luonnosta retkeillen ja eräillen. Miljoonat ihmiset saavat työstämme iloa, terveyttä ja hyvinvointia. Arvostamme monimuotoisuutta ja edistämme yhdenvertaisuutta työyhteisössämme sekä kannustamme monenlaisista taustoista tulevia hakemaan meille töihin. Meitä on yli tuhat ympäri Suomen, liity osaksi monimuotoista joukkoamme! 

Yksi tärkeimmistä strategisista tavoitteistamme on kolminkertaistaa uusiutuvan energian tuotanto vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2022 valtion mailla oli asennettuna 158 ja hankekehityksessä 150 tuulivoimalaa. Metsähallituksella on vahvoja odotusarvoja sekä maa- että erityisesti merituulivoiman lisäämisessä tulevaisuudessa. 

Metsähallituksen kiinteistökehityksen tuulivoimatiimi hakee    

TEKNISTÄ ASIANTUNTIJAA  

Olet kokenut sähkötekniikan alan ammattilainen, jota Metsähallituksen arvot ja merkitys puhuttelevat. Sinulla on jo muutaman vuoden kokemus suurjännitteisten voimajohto- ja/tai sähköasemaprojektien parissa. Eduksi katsotaan työkokemus uusiutuvan energiaan liittyvissä projekteissa esimerkiksi verkkoyhtiössä, suunnittelutoimistossa, laitetoimittajalla tai urakoitsijalla. Sähköteknisenä asiantuntijana työskentelet kolmen hengen tiimissä, joka on osa 20 hengen tuulivoimayksikköä. Raportoit tehtävässäsi teknisen suunnittelun päällikölle. Toimipaikkasi on Metsähallituksen pääkonttorilla Vantaalla.  

Teknisen asiantuntijan keskeisiä tehtäviä ovat  

  • Metsähallituksen puolelta sähköteknisenä asiantuntijana toimiminen voimajohtoreitteihin ja tuulipuistojen sisäverkon suunnitteluun liittyvissä kotimaisissa sekä kansainvälisissä hankkeissa.  

Odotamme sinulta  

  • sähköteknistä osaamista ja vähintään 3-5 vuoden työkokemusta, 
  • kokemusta hankeprojekteissa työskentelystä, 
  • sähköalan koulutusta (esimerkiksi AMK tai DI), 
  • kykyä ja kokemusta työskentelystä muuttuvassa ja nopeatempoisessa ympäristössä, 
  • pitkäjänteisyyttä, paineensietoa ja kykyä ajatella laatikon ulkopuolelta, 
  • erinomaista suomen kielen sekä sujuvaa englannin kielen taitoa,  
  • paljon huumorintajua sekä hyviä vuorovaikutus- ja tiimitaitoja.  

Uudessa tehtävässäsi sinua odottaa kannustava ja avoin työyhteisö. Tarjoamme sinulle merkityksellisen työn sekä tärkeän roolin uusiutuvan energian liiketoiminnan parissa. Olemme vastuullinen työnantaja. Tuemme henkilöstömme hyvinvointia harrastuksiin, vapaa-aikaan sekä terveydenhuoltoon liittyvillä eduilla. Palkkaus määräytyy Metsähallituksen palkkausjärjestelmän mukaan työn vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksen perusteella. 

Kiinnostuitko tehtävästä? Lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen oheisen linkin kautta viimeistään 2.8.2023. Toimi kuitenkin pian, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Group Oy:n Senior Headhunterit Jari Tourunen 0400 560 836, jari.tourunen@inhunt.fi ja Sami Ansala 040 708 9589, sami.ansala@inhunt.fi .

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Myynti- ja asiakkuusjohtaja
Tuotantojohtaja - Finnforel, Varkaus
Treasury Lead - LähiTapiola Rahoitus Oy
Toiminnanjohtaja
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Kuvassa Kokkolan Orkesteriyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtaja Tiina Isotalus.
Kun osaajia on vain harvoja, oikean löytäminen on taidetta – InHunt onnistui
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri etsi uutta intendenttiä harvinaisen vaativaan tehtävään, jossa tarvittiin sekä taiteellista ymmärrystä että organisaation johtamisen...
Kuvassa InHunt Groupin headhunttereita. Bannerkuva blogille: Osaajapula jarruttaa kasvua Pohjanmaalla – yritykset tarvitsevat ratkaisuja nyt
Osaajapula jarruttaa kasvua Pohjanmaalla – yritykset tarvitsevat ratkaisuja nyt
Pohjanmaalla osaajapula on kasvanut kriittiseksi kasvun esteeksi. Tuore tutkimus osoittaa, että jopa 75 % alueen yrityksistä kokee työvoiman saatavuuden rajoittavan...
BLOGIT (1200x630px) INHUNT - InCrest_Kun työmatkasta tuli arvov
Kun työmatkasta tuli arvovirta ja mitä siitä voi oppia
Kun arjen työmatka muuttuu arvovirraksi, se paljastaa yllättävän paljon myös työelämästä. Jokainen sujuva vaihe vie kohti tavoitetta – jokainen viive synnyttää...
Somebannerkuva uutiselle: InHunt Group SSJS:n tapahtumakumppaniksi .
InHunt Group Suomen Strategisen Johtamisen Seuran (SSJS) tapahtumakumppaniksi
InHunt Group on aloittanut yhteistyön SSJS:n tapahtumakumppanina vahvistaakseen yritysten strategista vaikuttavuutta. Kumppanuus yhdistää InHuntin ja InCrestin...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.