Nurmijärvi on paremman arjen ilmiö ja kasvu on viimevuosina vain vahvistanut ilmiötä! Suomen suurimman kunnan väkiluku on noin 44 000 asukasta. Kunnan yleisilme on rauhaisan luonnonläheinen ja pientalovaltainen omaleimaisine keskuksineen. Suurimmat taajamat ovat Klaukkala, Kirkonkylä ja Rajamäki. Me emme kuitenkaan halua olla perässä vedettävä makuuvaunu pääkaupunkiseudulle, vaan Nurmijärvi haluaa edistää parempaa arkea. Nurmijärvi on hyvinvoiva, turvallisen ja monipuolisen asumisen, sekä elinvoimaisten elinkeinojen kunta. Asukas- ja asiakaslähtöinen, vastuullinen ja rohkea.

Tehtävän edellisen haltijan siirryttyä uusien haasteiden pariin, etsimme joukkoomme uutta ilmiöntekijää vakituiseen virkasuhteeseen. Oletko sinä valmis
TILAKESKUKSEN PÄÄLLIKÖKSI NURMIJÄRVEN KUNTAAN
Kunnan ympäristötoimialan 170 työntekijää vastaavat Suomen suurimman kunnan maanhankinnasta, kaavoituksesta, yhdyskuntasuunnittelusta, vesihuollosta, rakennusvalvonnasta ja kunnallistekniikan rakentamisesta sekä lukuisista kunnan toimitiloista kouluista päiväkoteihin. Hyvällä projektinhallinnalla ja selkeillä toimintavoilla toimiala varmistaa nopean, joustavan ja johdonmukaisen toiminnan.
Meillä pääset aidosti vaikuttamaan kunnan kehittymisen viihtyisiin ja laadukkaisiin puitteisiin. Kasvavassa kunnassamme on meneillään ja käynnistymässä seuraavan viiden vuoden aikana merkittäviä, erityisesti opetustoimeen liittyviä rakennushankkeita.
Tilakeskuksen päällikön monipuolisessa tehtävässä johdat 40 henkilön työtä niin, että avullamme eri toimialoilla on terveelliset, turvalliset ja tarkoituksenmukaiset tilat tehdä töitä ja toimia. Huoneistoneliöitä meillä on n. 185.000. Johtamistehtävääsi kuuluu toiminnon talouden johtaminen sekä raportointi. Valmistelet teknisen lautakunnan esitykset päätöksentekoa varten. Vastuullasi on uudiskohteiden rakennuttaminen ja rakennusmassan ylläpito, tilahallinto ja korjausrakennuttaminen. Käytämme myös asiantuntijakumppaneiden palveluja, jolloin vastaat hankinnoista ja toimivasta kumppanuusverkostosta.
Odotamme hakemustasi, jos sinulla on
- Tehtävään soveltuva tekninen tai muu tutkinto (DI, arkkitehti, insinööri-AMK, insinööri tai muu vastaava tehtävään soveltuva tutkinto),
- sujuva suullinen ja hyvä kirjallinen suomen kielen taito,
- hyvät johtamisvalmiudet,
- kiinteistö- ja talorakennusalan osaamista, ml. kokemus rakennuttamisesta,
- tilahallintokokemusta,
- hankintakokemusta.
Sinulla on sujuvat vuorovaikutus- ja viestintätaidot. Osaat tehdä monimutkaisesta ymmärrettävää. Yhteistyötaitosi ovat sujuvat. Siedät stressiä ja välillä paineisiakin paikkoja. Haet kehityshaluisena oppimisen paikkoja kasvattamalla osaamistasi.
Arvostamme
- kokemusta tai ymmärrystä kunnallisesta päätöksenteosta,
- alan lainsäädännön tuntemista (maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntö, hankintalaki).
Nurmijärvellä on mahdollisuus työn ohessa kehittää ja kehittyä, oppia ja opiskella. Meillä on julkisen sektorin lomaedut ja selkeät työehdot, etätyömahdollisuus ja liukuva työaika. Nurmijärvellä on käytössä Epassin liikunta- ja kulttuurisaldo. Tutustu myös kuntamme arkeen Instagramissa @nurmijarvi_paremmanarjenilmio ja Facebookissa @Nurmijärven kunta.
Hae tehtävää 30.1.2023 klo 15 mennessä sähköisessä palvelussa. Liitä mukaan ansioluettelo. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana, joten hae heti kun kiinnostuksesi heräsi.
Työ alkaa sopimuksen mukaan. Palkkaus (peruspalkka 5282,81 EUR) perustuu kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimukseen ja virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Kysy lisää! Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Groupin Senior Headhunterit Tuuli Paasilehto p. 040 631 8777 ja Janne Ilomäki p. 050 364 0028 tai tekninen johtaja Juha Oksanen p. 040 317 2300.