Toiminnanjohtaja

Helsinki / Uusimaa

Senior headhunter Petri Peltoniemi
p. 0500 840 912
Senior headhunter Elina Suojanen-Laine
p. 050 547 6171

Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien järjestö. Edistämme vuokranantajien asiaa ja tarjoamme Suomen parasta asiantuntijatietoa vuokrauksesta ja asuntosijoittamisesta. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Suomen Vuokranantajat ry on vuoden 1999 alussa perustettu valtakunnallinen vuokranantajien etujärjestö, jonka toimialueena on koko Suomi. Yhdistyksellä on yli 34 000 jäsentä, ja jäsenistö koostuu pääasiassa yksityisistä henkilöistä, mutta myös yrityksistä ja muista yhteisöistä.

Tartu tilaisuuteen ja tule johtamaan vaikuttavaa järjestöä

Suomen Vuokranantajat on 15 hengen tiivis asiantuntijayhteisö, jonka sydämessä sykkii halu palvella jäseniämme parhaalla mahdollisella tavalla. Työskentelemme monipuolisesti juridiikan, vaikuttamisen, jäsenpalveluiden, viestinnän ja tapahtumajärjestämisen parissa. Nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus ottaa ohjat käsiisi ja luotsata organisaatiomme kohti uusia menestyksiä! Oletko energinen ja innovatiivinen johtaja, jolla on intohimoa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen? Haluatko jättää jälkesi suomalaiseen vuokramarkkinaan ja edistää yksityisten vuokranantajien asemaa? 

Suomen Vuokranantajat etsii nyt joukkoonsa innostavaa ja osaavaa 

TOIMINNANJOHTAJAA

Haemme energistä ja visionääristä toiminnanjohtajaa, joka vie yhdistyksen toimintaa eteenpäin ja varmistaa sen kehityksen. Vastaat yhdistyksen operatiivisesta johtamisesta ja sen kehittämisestä strategian mukaisesti, edunvalvonnasta, jäsenpalvelujen kehittämisestä ja viestinnästä. Johdat asiantuntijatiimiä ja hoidat keskeisiä sidosryhmäsuhteita.

Tehtäviisi kuuluu:

  • Talouden hallinta ja budjetin laadinta hallituksen kanssa, sekä talouden jatkuva proaktiivinen seuranta yhteistyössä henkilökunnan ja hallituksen kanssa
  • Edunvalvonta, vaikuttaminen ja yhteiskunnallisten asioiden hoitaminen.
  • Jäsenpalveluiden kehittäminen yhdessä henkilökunnan ja luottamushenkilöiden kanssa
  • Henkilöstön ja aluetoimintaa järjestävien luottamustoimisten aluepäälliköiden toiminnan koordinoiminen, johtaminen sekä työyhteisön kehittäminen
  • Viestintä ja sidosryhmäsuhteiden hoito, mukaan lukien viranomaiset, media ja muut kansalaisjärjestöt.
  • Yhdistyksen näkyvyyden ja vaikuttavuuden vahvistaminen.
  • Hallituksen ja työvaliokunnan kokousten valmistelu sekä raportointi puheenjohtajistolle ja hallitukselle.

Tehtävässä menestymisessä auttaa:

  • Vahva kokemus strategisesta ja operatiivisesta johtamisesta.
  • Erinomaiset viestintä- ja neuvottelutaidot suullisesti ja kirjallisesti sekä kyky luoda suhteita eri sidosryhmiin.
  • Hyvät henkilöstöjohtamistaidot ja kyky tehdä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa.
  • Hyvä talousosaaminen ja näytöt tulosvastuussa menestymisestä.
  • Vahva ymmärrys yhteiskunnallisista ja lainsäädännöllisistä kysymyksistä sekä tietämys ja ymmärrys myös laajemmin kiinteistöalaa koskevia asioita koskien, erityisesti vuokranantajien näkökulmasta. 
  • Kehittämis- ja uudistushenkisyys, joka vie yhdistyksen toimintaa menestyksekkäästi eteenpäin.
  • Hyvä organisointikyky ja priorisointitaidot.
  • Hands On ja Can Do –asenne on nähtävissä tekemisessäsi.
  • Kokemus järjestötoiminnasta on eduksi.
  • Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.

Tarjoamme sinulle:

  • Vastuullisen ja monipuolisen tehtävän johtavassa roolissa arvostetussa ja vaikuttavassa järjestössä.
  • Mahdollisuuden kehittää ja vaikuttaa koko toimialaa sekä edistää yksityisten vuokranantajien asemaa Suomessa.
  • Avoimen ja yhteistyökykyisen työilmapiirin, jossa arvostetaan asiantuntemusta ja aloitteellisuutta – Great Place To Work -sertifikaatit 2023 ja 2024 huipputuloksilla!
  • Vahvan ja osaavan tiimin tuen.
  • Kilpailukykyisen palkan ja hyvät henkilöstöedut, kuten kattavan työterveyshuollon ja virike-edut.
  • Alan ammattilaisista koostuvat luottamushenkilöt.

Kiinnostuitko tehtävästä? 

Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Headhunter Petri Peltoniemi p. +358 500 840 912 ja Senior Headhunter Elina Suojanen-Laine, p. +358 50 547 6171. Kerro meille itsestäsi ja lähetä hakemuksesi alla olevan linkin kautta viimeistään 15.5.2025. Toimi nopeasti, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Liitä hakemukseen CV sekä palkkatoiveesi.

Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia, vammaisia ihmisiä sekä eri kieli-, kulttuuri- tai muihin väestöryhmiin kuuluvia. 

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Tuotantojohtaja - Finnforel, Varkaus
Treasury Lead - LähiTapiola Rahoitus Oy
CEO
Toiminnanjohtaja
Aluejohtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Kuvassa Kokkolan Orkesteriyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtaja Tiina Isotalus.
Kun osaajia on vain harvoja, oikean löytäminen on taidetta – InHunt onnistui
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri etsi uutta intendenttiä harvinaisen vaativaan tehtävään, jossa tarvittiin sekä taiteellista ymmärrystä että organisaation johtamisen...
Kuvassa InHunt Groupin headhunttereita. Bannerkuva blogille: Osaajapula jarruttaa kasvua Pohjanmaalla – yritykset tarvitsevat ratkaisuja nyt
Osaajapula jarruttaa kasvua Pohjanmaalla – yritykset tarvitsevat ratkaisuja nyt
Pohjanmaalla osaajapula on kasvanut kriittiseksi kasvun esteeksi. Tuore tutkimus osoittaa, että jopa 75 % alueen yrityksistä kokee työvoiman saatavuuden rajoittavan...
BLOGIT (1200x630px) INHUNT - InCrest_Kun työmatkasta tuli arvov
Kun työmatkasta tuli arvovirta ja mitä siitä voi oppia
Kun arjen työmatka muuttuu arvovirraksi, se paljastaa yllättävän paljon myös työelämästä. Jokainen sujuva vaihe vie kohti tavoitetta – jokainen viive synnyttää...
Somebannerkuva uutiselle: InHunt Group SSJS:n tapahtumakumppaniksi .
InHunt Group Suomen Strategisen Johtamisen Seuran (SSJS) tapahtumakumppaniksi
InHunt Group on aloittanut yhteistyön SSJS:n tapahtumakumppanina vahvistaakseen yritysten strategista vaikuttavuutta. Kumppanuus yhdistää InHuntin ja InCrestin...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.