Toimitusjohtaja

Helsinki / Uusimaa

Heini Savio, p. 050 3223283 ja Janne Ilomäki, p. 050 3640028

“Hoivamme on perustettu meidän perustajaosakkaiden ajatuksesta tehdä hoivapalveluita aikaisempaa paremmin ja luoda jotain uutta Suomeen. Aikaisemmat kokemuksemme asumis- ja hoivapalveluiden tuottamisesta ja yritystoiminnasta toimivat hyvänä pohjana yrityksemme perustamiselle.

Hoiva-alan suurin haaste vaikuttaa julkisen keskustelun perusteella olevan työntekijäpula. Olemme toista mieltä. Työntekijöitä on arvostettava, heitä on kuultava ja annettava mahdollisuus vaikuttaa oman työnsä sisältöön. Kun lähestymistapaan yhdistetään kannustava ja reilu palkkaus, voidaan työntekijäpula ratkaista. Haluamme tarjota ihmisille mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä työnsä kautta, tarjota haasteita ja onnistumisen kokemuksia. Meidän tehtävämme on saada koko tiimimme loistamaan – kun työntekijämme onnistuvat, mekin onnistumme ja menestymistä on vaikeata estää.

Me hoidamme asiat toisin! 

Hoivamme on kotimainen asumis- ja hoivapalvelualan yritys, joka on työntekijöidensä omistama. Teemme asiat aidosti yhdessä. Siitä syntyy välittävä arki. Muutamme hoiva-alaa tekemällä yhdessä. 

Uudet Hoivamme-kodit tarjoavat ympärivuorokautista palveluasumista sekä yhteisöllistä asumista ikäihmisille. Tavoitteemme on tuoda palveluasumiseen uudenlaista yhdessä onnistumisen mallia. Tarjoamme kaikille työntekijöillemme mahdollisuutta osakkuuteen. Elämme asukkaiden kanssa yhteistä, kaikki huomioivaa arkea. Teemme hoitajista osakkaita ja rakennamme parempaa hoivaa pitkälle tulevaisuuteen.

Nykyisen toimitusjohtajan siirtyessä uusiin haasteisiin haemme nyt toimitusjohtajaa, joka tulee vastaamaan Hoivamme Oy:n kasvusta ja markkina-aseman luomisesta.

Sinulla on halu ja kyky rakentaa uutta ja ainutlaatuista hoiva-alan yritystä. Olemme ennakkoluulottomia ja haastamme monella tavalla hoivasektorin perinteiset toimintatavat. Ymmärrät liiketoiminnan ja talouden välisen yhteyden ja varmistat liiketoimintamme kasvun ja kannattavuuden.

Olet lahjakas verkostoituja ja markkinoija. Kasvusuunnitelmamme toteuttaminen, uusien liikepaikkojen käynnistäminen ja operatiivinen toteutus yhdessä muun organisaation kanssa, kilpailutuksiin osallistuminen sekä sujuva ja mutkaton viranomaisyhteistyö ovat arjen työtäsi. Olet yrittäjähenkinen ja toimeenpaneva ja kykenet reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin.

Koska koko liiketoimintamme perustuu ihmisiin ja hyviin kohtaamisiin, sinulla on kyky ja halu toimia ihmisten kanssa. Olet vuorovaikutuksellinen, kannustava ja avoin. Motivoidut toiminnan kehittämisestä yhdessä yksiköiden johdon ja yhdessä henkilöstön kanssa. Haluat tavata ja kohdata johtamiasi ihmisiä heidän työtehtävissänsä, eli kykenet myös liikkumaan koko Suomessa. Olet siis ihmisten johtaja!

Odotamme sinulla olevan tehtävään soveltuvat näytöt ja kokemusta ihmisten johtamisesta. Arvostamme laaja-alaista hoiva-alan ymmärrystä tai vastaavaa julkisen alan kokemusta. Olisi myös mainiota, jos sinulla olisi kokemusta yritysten ja liiketoiminnan kasvattamisesta, mutta oikeanlainen henkilö onnistuu kyllä yhdessä meidän kanssamme, jos halua ja kykyä on.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden toteuttaa johtajuutta ja liiketoimintaa tärkeällä ihmistä lähellä olevalla alalla. Pääset rakentamaan, kehittämään, markkinoimaan ja johtamaan kasvavaa liiketoimintaa hallituksen täydellä tuella. Tutustuttuamme sinuun ja osaamiseesi, tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkkiojärjestelyn, osakkuuden sekä tarvittavat resurssit työhösi.

Kysy lisää meiltä, kun kiinnostuksesi heräsi, sillä haastattelemme potentiaalisia henkilöitä jo hakuaikana. Ole siis rohkeasti yhteydessä meihin: Senior Headhunter Heini Savio, p. 050 3223283 ja Senior Headhunter Janne Ilomäki, p. 050 3640028. Hae alla olevan linkin kautta 5.6.2023 mennessä.

Hoivamme Oy on perustettu aidosta tahdosta vahvistaa työntekijöiden sitoutumista oman hoivayksikkönsä menestykseen. Uskomme, että se on avain laadukkaaseen, palkitsevaan hoivapalveluun, josta hyötyvät niin palvelun tarjoajat, käyttäjät kuin maksajatkin. https://hoivamme.fi/ Yrityksemme taustavoimina on kokeneita ikäihmisten hoivapalveluiden ja kiinteistöalan osaajia. Jokainen Hoivamme-koti on uudiskohde, jonka rakennuttamisesta vastaamme itse.

Jaa somessa:

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Myyntijohtaja
Toimitusjohtaja, läntisen Etelä-Suomen alueelle, anonyymi
Sales and Marketing Director
Head of Sales | Animal Industry/Feed Additives
Ekahau logo
Team Manager
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Juhana Gyllenbögel
Juhana Gyllenbögel  - Ota haltuun kysymykset onnistuneeseen haastatteluun!
Työhaastatteluun valmistautuminen ei ole ainoastaan hakijan vastuulla. Työhaastattelu vaati valmistautumista työnantajaltakin.
InHuntBlogi_hallistuksen_rooli_strategisessa_hr_johtamisessa_totta_vai_tarua_1200x630px_plain
Hallituksen rooli strategisessa HR-johtamisessa, totta vai tarua?
LähiTapiolan ihmisistä ja kulttuurista vastaava johtaja Susa Nikula InHuntin haastattelussa. Asiaa HR-johtamisesta ja hallitustyöstä >>
InHuntBlogi_Onnea perehdytyksellä – vai onnella perehdytystä_PLAIN_3
Perehdytyksellä business-kriittistä insightia
Perehdytettävän arvokas näkemys kannattaa hyödyntää, eikä keskittyä vain talon tapojen opettamiseen.
InHuntBlogi_Janne_Ilomäki-Vinkit kuinka toimia headhunterin soittaessa _plain
Janne Ilomäki – Vinkit kuinka toimia headhunterin soittaessa
Headhunterin yhteydenotto tulee usein yllättäen ja siihen kannattaa valmistautua etukäteen. Yhteydenotto voi tapahtua myyntimielessä, mutta silloinkin hyvällä...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group logo

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 45 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    InHunt Group Oy kuuluu korkeimpaan AAA-luottoluokkaan.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa