Toimitusjohtaja

Linnan Kehitys Oy
Hämeenlinna / Kanta-Häme

Senior Headhunter Petri Peltoniemi
p. 0500 840 912
Senior Headhunter Peter Koistinen
p. 0500 668 633.

Linnan Kehitys Oy on olemassa hämeenlinnalaisia yrityksiä varten. Hämeenlinna on meille sydämen asia ja tavoitteenamme on kehittyvä, vetovoimainen ja elinvoimainen kaupunki. Tärkeimpänä tehtävänämme on vahvistaa Hämeenlinnan elinvoimaa, elinkeinoelämää ja taloudellista kasvua. 

Me Linnan Kehityksellä koemme olevamme ison ja merkityksellisen äärellä auttaessamme hämeenlinnalaisia yrityksiä menestymään ja tekemään Hämeenlinnasta entisestään houkuttelevampi kotipaikka uusille yrityksille. Yhtiön ja kaupungin menestystä kasvattamaan haemme nyt vahvistusta tiimiimme. Jos sinulla on näyttöä asiantuntija tiimien menestyksellisestä johtamisesta ja saat itsestäsi parhaat puolet esiin monipuolisen ja merkityksellisen työn parissa, voit hyvinkin olla Linnan Kehitys Oy:n tuleva

Toimitusjohtaja

Tehtävässä johdat yhtiön toimintaa ja vahvistat yhdessä hyvähenkisen asiantuntijatiimimme, laajan yhteistyöverkoston sekä kaupungin johdon ja toimijoiden kanssa Hämeenlinnan elinvoimaa.

Vastaat osaltasi kaupungin kansallisesta ja kansainvälisestä edunvalvonnasta elinvoiman näkökulmasta, koordinoit matkailun kehittämistä ja suurtapahtumiin liittyviä kysymyksiä. Lisäksi valmistelet esitykset yhtiön hallitukselle ja toimit tiiviissä yhteistyössä kaupungin johdon kanssa ja edustat yhtiötä/kaupunkia erikseen sovittavissa kansallisissa ryhmissä ja verkostoissa.

Tehtävässä menestymisessä edesauttaa:

  • Kokemus elinkeinoelämän verkostoissa toimimisesta
  • Näytöt onnistuneista projekteista, joihin liittyy elinkeinoelämän intressien ja etujen huomioiminen ja yhteiskunnan tavoitteiden yhdistäminen.
  • Hyvät sosiaaliset taidot ja työssä ulospäin suuntautunut persoonallisuus
  • Innostava ja vakuuttava esiintymistaito
  • Hyvät viestinnälliset taidot ja kyky hoitaa menestyksellisesti mediasuhteita
  • Näytöt mahdollistavasta, kannustavasta esimiestyöstä sekä muutoksen johtamisesta
  • Ymmärrys julkisen hallinnon rajapinnoista ja rakenteista
  • Soveltuva korkeakoulututkinto
  • Kielitaito; suomi ja englanti + muu kielitaito katsotaan eduksi

Tarjoamme sinulle:

  • Merkityksellisen ja tärkeän tehtävän sekä näköalapaikan, jossa pääset vaikuttamaan merkittävällä tavalla Hämeenlinnan kaupungin kehittymiseen laaja-alaisesti
  • Työyhteisön, jossa työhyvinvointiin ja toimintakulttuuriin kiinnitetään vahvasti huomiota
  • Mahdollisuuden määrittää omia tekemisen tapoja kokonaistyöajan puitteissa

Kiinnostuitko tehtävästä? Hae tehtävää viimeistään 7.8.2023 lähettämällä hakemuksesi alla olevan linkin kautta. Liitä mukaan CV:si sekä palkkatoiveesi. Toimi kuitenkin pian, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Headhunterit Petri Peltoniemi p. 0500 840 912 tai Peter Koistinen p. 0500 668 633.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Hankinta- ja kehitysjohtaja, InCar Oy 
Toimitusjohtaja, Helsingin Merihaka Oy
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.