Toimitusjohtaja

Helsinki / Uusimaa

Senior Headhunterit Mikko Knuuttila puh. 050 535 0232 ja Tarja Ilvonen puh. 050 569 1921

Taito Learning (aiemmin Typing Master Finland) on vuonna 1999 perustettu oppimista tehostavia työkaluja luova koulutusteknologiayritys. Se toimii EdTech-markkinoilla tarjoten koululaisille digitaalisia kansalaistaitoja kehittäviä ratkaisuja. Yritys uskoo seuraavien sukupolvien tukemisen merkitykseen digitaalisten taitojen kautta, varhaisesta iästä lähtien. Iloisten ja mukaansatempaavien kokemusten kautta koululaiset eivät vain hanki olennaisia taitoja, vaan heille myös kehittyy pienestä pitäen syvällistä ymmärrystä digitaalisuudesta. Tarjoamalla työkaluja ja ohjausta digi-, näppäin- ja koodaustaitojen kehittämiseksi, voidaan kehittää myös kriittistä ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä, jota nuoret tarvitsevat menestyäkseen nykypäivän digitaalisessa maailmassa.

Yhtiön markkinaosuus Suomessa on korkea. Kasvua haetaan päämarkkina-alueena USA, joka muodostaa jo yli 60 % liikevaihdosta.

KASVUN MARKKINAT ON KATETTU

Nykyisen toimitusjohtajan siirtyessä uusiin haasteisiin, haemme uutta kasvun ja myynnin johtamisesta näyttöjä jo hankkinutta

TOIMITUSJOHTAJAA

Haluatko sinä toimia suomalaisen osaamisen viennin ja huipputeknologiayrityksen keulakuvana kasvussa erityisesti USA:n koulutoiminnan (K12) markkinassa?

Menestyt tehtävässä, kun

  • Sinulla on kokemusta paitsi SaaS-liiketoiminnasta ja sen ansaintalogiikasta, myös näyttöjä kasvun ja myynnin johtamisesta.
  • Tunnet asiantuntijaorganisaation johtamisen ja kehittämisen omaksesi.
  • Suuret monipuoliset sidosryhmät ja vaikuttamisen kentät ovat sinun alaasi.
  • Kansainvälinen toiminta on sinulle tuttua, erityisesti USA:n markkinassa toimiminen.

Sinulla on vahva motivaatio johtaa kasvua. Näet tärkeänä toiminnan arvopohjaisuuden ja tulevaisuuteen panostava koululaisten digitaitojen kehittämiseksi tehtävä kansainvälinen, korkeatasoinen ja tavoitteellinen toiminta todellakin sytyttää sinut!

Tunsitko läikähdyksen sydämessäsi?
Tässäkö se on, sinun uusi työsi?

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
CTO
Talousjohtaja, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
Interim-johtaja-blogi-1200x630
Interim-johtaja ei ole vain väliaikainen ratkaisu – vaan mahdollisuus nostaa organisaation kyvykkyys uudelle tasolle
  Interim‑johtaja ei ole vain väliaikainen paikkaaja, vaan kokenut ammattilainen, joka pystyy jäsentämään tilanteen nopeasti, tekemään oikeita valintoja ja viemään...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.