Tuotantopäällikkö

Tampere tai PK-Seutu

Senior Headhunter, Peter Koistinen p. 0500 668 633 tai peter.koistinen@inhunt.fi

Kuntokauppa.fi on vuonna 2007 perustettu voimakkaaseen kasvuvaiheeseen edennyt monikanavainen urheilukauppa. Visiona on kasvaa toimialan parhaaksi yritykseksi Pohjoismaissa asiakaskokemuksella, henkilöstökokemuksella ja kannattavalla kasvulla mitattuna. Toimintaa ohjaa dynaaminen aikaansaamiseen ja jatkuvaan kehittymiseen kannustava kulttuuri sekä missio – ”hyvinvointia ihmisille”. Liiketoimintamallin ytimessä ovat vahva verkkokaupan osaaminen ja tuotevalikoiman kehittäminen. Suomessa toimipisteet sijaitsevat Tampereella ja Vantaan Tammistossa, minkä lisäksi parhaillaan käynnistetään toimintaa Ruotsin Tukholmassa.

TUOTANTOPÄÄLLIKKÖ
Etsimme kasvavaan joukkueeseemme kokenutta tuotannon ja toimitusketjun projektihallinnan osaajaa. Tulet vastaamaan polkupyörien kokoonpanotuotannon organisoimisesta sekä kuntoiluvälineiden laadunvalvonnasta. Menestyäksesi merkittävässä roolissasi konsernimme tuotannosta ja laadunvalvonnasta vastaavana saat käyttöösi hyvät resurssit kilpailuetua tuovien innovatiivistenkin ratkaisujen käytäntöön viemiseen. Pääset tehtävässäsi perustamaan tiimin ja rekrytoimaan uusia osaajia, joiden kanssa yhdessä rakennatte kansainvälisesti kilpailukykyisen tuotanto-organisaation.

Tärkeimmät tehtäväsi ovat:

  • Polkupyörien ja sähköavusteisten polkupyörien tuotannon käynnistäminen ja organisointi, tiimin perustaminen sekä esimiehenä toimiminen.
  • Tuontilogistiikan prosesseista vastaaminen yhdessä logistiikan osaajiemme kanssa.
  • Tuotannon valvonta omilla, alihankkijoiden sekä sopimusvalmistajien tehtailla tilanteen mukaan etänä, auditoimalla tai paikan päällä.
  • Laadunvalvonnasta ja tuoteturvallisuudesta vastaaminen.

Tehtävien menestyksekäs hoitaminen edellyttää:

  • Osaamista kokoonpano-organisaatiossa työskentelystä sekä tiimin esimiehenä toimimisesta ja jatkuvasta kehittämisestä
  • Kokemusta projektinhallinnasta
  • Teknistä ymmärrystä
  • Kokemusta tuontilogistiikasta
  • Kokemusta tuoteturvallisuudesta

Työntekijänä olet:

  • Aikaansaava ja käytännönläheinen kehittäjä
  • Systemaattinen organisoija
  • Suurien kokonaisuuksien hahmottaja
  • Tehokas tiedonkäsittelijä ja viestijä
  • Vahva tiimipelaaja

Vahva osaaminen ja aikaansaava työskentelyote tekee vaikutuksen sekä omaan tiimiisi, että herättää luottamusta muiden toimintojemme ammattilaisissa. Tarkkaan määriteltyjen prosessien sekä selkeästi vastuuttamiesi roolien avulla johdat suurta kokonaisuutta tehokkaasti. Sinulla on vahva halu saada projektit maaliin ja saada tiimin kanssa aikaan voittavia tuloksia.

Kuntokauppa tarjoaa sinulle mielenkiintoiset työtehtävät, erinomaisuuteen tähtäävän yrityskulttuurin sekä positiivisen ja kannustavan, huippuosaajista koostuvan oppimisnälkäisen työyhteisön, jossa uskotaan rohkeaan dataohjautuvaan tekemiseen. Sinulla on mahdollisuus kehittää, kehittyä itse ja olla mukana toteuttamassa poikkeuksellisen vauhdikasta kasvutarinaa. Lisäksi saat hyvät ja kehittyvät työsuhde-edut.

Osana Kuntokauppa.fi päihdeohjelmaa tehtävään valitulta henkilöltä vaaditaan negatiivinen huumausainetesti työhöntulotarkastuksen yhteydessä. Tällä pienellä eleellä pyritään edistämään henkilöstön sitoutumista työskentelemään mission sekä toimialan mukaisesti ihmisten hyvinvoinnin, liikunnan ja terveyden hyväksi.

Mikäli koet tämän tehtävän omaksesi, niin lähetä meille hakemus alla olevan linkin kautta viimeistään 30.5.2021. Toimi nopeasti, sillä aktiivinen suorahaku on jo käynnissä. Liitä hakemukseen CV sekä palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä antaa InHunt Group Oy:ssä Senior Headhunter Peter Koistinen p. 0500 668 633.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Sales Manager, Abena Finland Oy
Aluejohtaja
Talousjohtaja / CFO / Financial Controller, Masku
Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Kaupan ja elintarvike- alan osaajat_InHuntGroup_plain2
Varmista parhaat osaajat kaupan alan tehtäviin - näin onnistut!
InHuntin kaupan alan osaajapooli kattaa laajasti toimialaosaajia vähittäis- ja tukkukaupasta sekä elintarviketoimialalta.
InHuntGroup_Tradenomit_banner-2
Tradenomit ja InHunt Group yhteistyöhön
InHunt Group Oy ja Tradenomit käynnistävät yhteistyön, jonka avulla Tradenomien jäsenet saavat jatkossa aiempaa enemmän tukea työllistymiseen ja urakehityksen...
Liitot, yhdistykset ja säätiöt_pooli_InHuntGroup_plain3
Miten välttää kymmenien tuhansien eurojen virheinvestointi liiton, järjestön tai säätiön rekrytoinnissa?
Suomessa kolmas sektori on täynnä monipuolisia toimijoita, jotka tarvitsevat parhaita osaajia menestyäkseen. Miten suorahaku voi olla avain onnistuneeseen rekrytointiin...
HAB_banner
Hyväksytty Advisory Board (HAB) -stipendiaattiohjelma 2024
Hyväksytty Advisory Board (HAB) -stipendiaattiohjelma 2024 – haku käynnissä 1.4.2024 saakka
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa