Viestinnän asiantuntija

Espoo / Uusimaa

Lisätietoja tehtävästä antaa InHunt Group Oy:n Senior Headhunter Sami Ansala, +358 40 708 9589, sami.ansala@inhunt.fi

Gasgridilla ruokimme toistemme innostusta ja annamme jokaisen loistaa. Katseemme on tulevaisuudessa ja näytämme sinne suuntaa – kannamme ylpeinä vastuumme tästä päivästä ja huomisesta. Teemme työmme luotettavasti ammattitaidolla, pidämme huolta toisistamme ja palvelemme asiakkaiden ja yhteiskunnan etua.

Haemme nyt Espoon toimipisteeseemme

Viestinnän asiantuntijaa

Toivomme, että sinulla on monipuolinen tausta viestinnän saralta. Pidät langat käsissäsi projekteissa ja innovoit mielelläsi uusia viestinnällisiä kokonaisuuksia, mutta samalla hallitset myös monikanavaisen, erilaisia kohderyhmiä puhuttelevan sisällöntuotannon. Tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja osaat toimia sekä itsenäisesti että vaihtelevissa kokoonpanoissa mitaten ja raportoiden tekemistäsi. Tartut innolla ja luovalla otteella uusiin asioihin ja tuot rohkeasti esille kehitysideoita. Olisi lisäksi hienoa, jos olisit kerryttänyt kokemusta vastuullisuusviestinnän ja työantajamielikuvan kehittämisestä sekä muutosviestinnästä.  

Viestinnän asiantuntijana pääset aitiopaikalle seuraamaan Suomessa ja maailmalla tapahtuvaa energiamurrosta ja edistämään tulevaisuuden hiilineutraalia energia- ja raaka-ainejärjestelmää osana ammattiylpeää, innostunutta ja tavoitteellista työyhteisöä. Tuleva työnkuvasi painottuu etenkin ulkoiseen viestintään ja sen kehittämiseen. Työpäiväsi ovat vaihtelevia ja voivat sisältää kaikkea aina vuosiraportoinnista podcast-jaksojen suunnitteluun tai blogikirjoituksen rustaamiseen. Tehtävä on määräaikainen. Raportoit tehtävässä yhtiön viestintä-, vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtajalle. Toivomme, että voisit aloittaa työn alkusyksystä 2023.

Odotamme sinulta:

  • Monipuolista kokemusta yritysviestinnän saralta
  • Kiinnostusta yhteiskunnallisia ilmiöitä kohtaan
  • Taitoa luoda monipuolisia sisältöjä monikanavaisesti ja kohderyhmäkohtaisesti 
  • Nykyaikaisten viestintätyökalujen hallintaa
  • Hyviä vuorovaikutustaitoja ja verkostoitumiskykyä
  • Soveltuvaa tutkintoa tai työn kautta hankittua ammatillista pätevyyttä
  • Kokemusta vastuullisuusasioista ja työnantajamielikuvan kehittämisestä
  • Innostusta olla mukana luomassa energia-alan tulevaisuutta 
  • Luovaa ja kehityskelpoista työskentelyotetta

Tarjoamme sinulle:

  • Mielekkään ja yhteiskunnallisesti merkityksellisen työn – tavoitteenamme on tukea Suomen siirtymää kohti hiilineutraaliutta
  • Turvallisen, modernin ja luotettavan työympäristön
  • Motivoituneen, energisen ja ammattitaitoisen tiimin
  • Matalan organisaation ja avoimen sekä osallistavan työkulttuurin, jossa työtyytyväisyys on korkea (4,22/5)
  • Mahdollisuuden vaikuttaa koko yhtiön tulevaisuuteen ja kehittymiseen
  • Mahdollisuudet aktiiviseen kehitystyöhön ja omaan kehittymiseen
  • Kilpailukykyisen palkitsemisen ja edut

Kiinnostuitko tehtävästä?  Hae viimeistään 30.6.2023 lähettämällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen oheisen linkin kautta. Kuulemme mielellämme myös odotuksesi tulevalle tiimille ja esimiehellesi. Toimi pian, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Lisätietoja tehtävästä antaa InHunt Group Oy:n Senior Headhunter Sami Ansala, +358 40 708 9589, sami.ansala@inhunt.fi

Työtehtävässä on kyse turvallisuusselvityslaissa (726/2014) tarkoitetusta tehtävästä, minkä vuoksi hyväksyttyä turvallisuusselvitystä koskeva todistus/lausunto on yksi tehtävän täyttämisen edellytyksistä. Gasgrid Finland Oy on valtionyhtiö, joka toimii järjestelmävastaavana kaasun siirtoverkonhaltijana Suomessa. Tehtävänämme on varmistaa turvallinen, kustannustehokas ja luotettava kaasunsiirto asiakkaillemme ja yhteiskunnalle. Kehitämme aktiivisesti infrastruktuuriamme, palveluitamme ja kaasumarkkinaa edistääksemme tulevaisuuden hiilineutraalia energia- ja raaka-ainejärjestelmää. Lue lisää: www.gasgrid.fi/ 

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Toiminnanjohtajan sijainen
Toimitusjohtaja
Yksikönjohtaja, Rakentaminen
Intendentti
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Kuvassa Tiina Mikkola -Interim-juristi.
Interim-juristi hoksauttaa tavalla, jota et odottanut
Interim-ratkaisut eivät ole vielä arkipäivää Suomessa, mutta niiden arvo kasvaa, myös juridiikassa. Tiina Mikkola on kokenut juristi, joka kokee interim-roolit...
Kuvassa Timo Lappi, hallitusammattilainen.
Vinkit kasvuyrityksen hallitustyöhön
Timo Lapin keynote InHuntin hallitusvalmennuksessa sai kiitosta konkreettisuudestaan ja inspiraatiostaan. Hän puhui kasvuyritysten hallitustyöstä kokemuksen...
Strateginen vastuullisuus hallitustyön ytimessä – Terhi Koipijärvi InHuntin alumnitilaisuudessa_1200x630px_banner-3
Strateginen vastuullisuus hallitustyön ytimessä – Terhi Koipijärvi puhui InHuntin alumnitilaisuudessa
Strateginen vastuullisuus on noussut keskiöön hallitustyössä. InHunt Groupin hallitushakujen alumnitilaisuudessa Keynote Speaker Terhi Koipijärvi käsitteli vastuullisuuden...
Kuvassa InHunt Groupin asiakkaan, Stiga, nosto: "InHuntilta löytyy huippumyyjien tunnistamiseen tarvittava ammattitaito ja kokemus."
Menestys alkaa myynnistä – ja hyvä myynti oikeista ihmisistä
Stiga Oy:llä myynti on kaiken ytimessä. Ja nyt puhutaan ihan oikeasta, vaikuttavasta ja pitkäjänteisestä myynnistä – ei mekaanisesta asiakaslistojen läpikäymisestä,...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa