If you believe & you work, you can

Jaa somessa:

 

”Si se cree y se trabaja, se puede” = ”If you believe and you work, you can”. Suomeksi nämä kääntyvät aina huonosti ja kadottavat iskevyyden, mutta jos yritän, niin menee se jotenkin näin: ”Jos uskot ja teet töitä, niin pystyt.” Nämä ovat entisen huippujalkapalloilijan ja nykyisen huippuvalmentajan sanat sen jälkeen, kun Atlético de Madrid oli voittanut Espanjan La Ligan vuonna 2014 lähes 20 vuoden tauon jälkeen.

 

Viime viikolla julkaisimme oman kansainvälisen verkostomme – InHunt Worldin. Sen jälkeen olen itsekin vasta alkanut ymmärtää mitä tuli tehtyä ja kuinka kova juttu on kyseessä. Siinä vaiheessa, kun asian kanssa tultiin ulos ja oma puhelin sekä meili alkoi täyttymään onnitteluviesteistä, alkoi sitä itsekin tajuta asian mittavuuden. Vastaava kansainvälistä verkostoa, kun ei ole yksikään suomalainen suorahakuyritys aikaisemmin onnistunut rakentamaan.

 

Muutin pois Suomesta vuonna 2014. Asia jonka olin jo lyönyt lukkoon paria vuotta aikaisemmin ja suunnitellut useita vuosia. Itse olen tiennyt jo pitkään, että kuuluun maailmalle ja sen eteen olen käytännössä tehnyt viimeiset kymmenen vuotta töitä, jotta muutos tulisi olemaan mahdollinen. Tähän on liittynyt tarvittavan koulutuksen, työkokemuksen sekä myös varallisuuden hankkiminen. Näitä kaikkia kolmea tarvitaan, mikäli haluaa muuttaa toiseen maahan pysyvästi ilman, että tekee sitä jonkun toisen kustannuksella.

 

Madridiin, Espanjaan muutin perheeni kanssa kesällä 2014 ja tähän kahteen ja puoleen vuoteen on mahtunut paljon: On tullut perustettua yrityksiä, avattua toimistoja, toteutettu toimeksiantoja sekä myös vähän opiskeltu kaiken ohessa. Lisäksi toki olen ehtinyt nauttimaan perheeni kanssa uudesta elämästämme ja kotimaastamme.

 

Asiat eivät kuitenkaan aina mene niin kuin Strömsössä ja näin myös kävi kansainvälisen verkostomme kanssa, johon InHunt liittyi vuoden 2013 lopulla. Hunting Heads tuntui silloin erittäin hyvältä vaihtoehdolta ja siihen liityttiin isoin odotuksin. Kesällä 2015 avasimme vielä Madridiinkin toimiston, joka kantoi myös Hunting Headsin nimeä. Yrityksistämme huolimatta asiat eivät kuitenkaan edenneet missään vaiheessa toivomallamme tavalla ja näin alkoi suhteellisen nopeasti syntyä ajatus omasta kansainvälisestä verkostosta, joka ei ainostaan kokoaisi parhaita paikallisia toimijoita yhteen, vaan johon liittyisi vahvasti myös digitaalisuus sekä uudet tavat toimia.

 

Näin syntyi ajatus InHunt Worldista, jota lähdimme rakentamaan toden teolla viime elokuussa ja hyvin nopeasti selvisi se mitä osasimmekin odottaa. Kun lähestyimme tarkkaan valittuja toimijoita eri maissa, saimme välittömästi suurta kiinnostusta sekä erittäin positiivista palautetta osaksemme. Lähinnä siksi, että digitalisaatio näyttelee erittäin isoa roolia meidän alalla, mutta valitettavasti monet alamme merkittävistä kansainvälisistä toimijoista ja verkostoista ovat varsin seniorivetoisia ja toimintatavat näin ollen erittäin perinteikkäitä sekä muutos ollut tuskallisen hidasta.

 

InHunt World näki viikko sitten päivänvalon ja käynnistysvaiheessa mukana on jo lähes 20 maata. Tavoitteena on, että ennen tulevaa kesää verkostomme kattaa jo yli 30 maata. Tämä näyttää erittäin hyvältä ja uusia maita saadaankin nyt mukaan tasaiseen tahtiin. Viimeisimpänä solmimme sopimuksen Unity Recruitment Expertsin kanssa, joka on Venäjän johtava rekrytointi- ja suorahakutoimija. Unityllä on yli 200 työntekijää Venäjällä ja yli 300 toimeksiantoa käynnissä jatkuvasti ja näin varmasti pystyy tarjoamaan parhaan avun asiakkaillemme Venäjällä.

 

Si se cree y se trabaja, se puede. Vamos. 

 

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt digitalisaatioon ja ennen kaikkea digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Kehitysjohtaja / Chief Development Officer
Lakiasiainjohtaja
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Hallitusammattilainen
Business Controller - tuotekustannuslaskenta
Uusimmat

Blogista

Strategic,Goal,Setting,And,Business,Planning,Concept,With,A,Businessman
Tehokas moottori ei riitä – ilman toimivaa voimansiirtoa pk-yritys ei liiku
Pk‑yrityksen kasvu ei kaadu strategiaan, vaan siihen, miten strategia viedään arkeen. Vaikka osaaminen ja kokemus muodostavat yrityksen vahvan moottorin, ilman...
Heini Pirttijärvi inspiroi Hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa-blogi-1200x630
Heini Pirttijärvi inspiroi hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa
Hallitushakujen valmennusten marraskuun alumnitilaisuudessa meillä oli ilo kuulla Keynote puhujana Heini Pirttijärveä, johtajaa ja hallitusammattilaista, jolla...
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun-blogi-1200x630
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun
Moni pk-yritys elää arjen pyörityksessä niin tiukasti, ettei energiaa riitä kasvun rakentamiseen. Päivittäinen tekeminen vie mennessään, ja organisaatio ajautuu...
shutterstock_1451056742
Katsaus vuoden 2026 rekrytointimarkkinaan
Vuoden 2026 työmarkkinat headhunterin silmin – missä syntyvät pullonkaulat ja miten ne ratkaistaan?  Vuosi 2026 näyttää työmarkkinoilla ulospäin ristiriitaiselta....
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.