Hyvät haastattelukysymykset

Jaa somessa:

Hyvin usein kirjoitetaan siitä kuinka työnhakijan pitäisi valmistautua työhaastatteluun. Liian harvoin taas saa lukea siitä, kuinka haastattelua pitävän henkilön pitäisi tehdä aivan samoin. Ikään kuin oletetaan, että jokaisessa meissä asuu hyvä haastattelija ja  työhaastattelu on homma, jonka jokainen luontevasti hallitsee. Valitettavasti näin ei ole ja suurin osa haastatteluista onkin välttäviä juuri haastattelijan huonon valmistautumisen tai heikon osaamisen takia.

Haastatteluja on monenlaisia. Toisissa pommitetaan ankarasti vastapuolta eli hakijaa kysymyksillä, kun taas toisissa uskotaan luontaiseen keskusteluun, josta kuitenkin saadaan kaikki tarvittava irti. Itse voin todeta kuuluvani jälkimmäiseen, koska se antaa tilaa ja myös päästää paremmin hyvän kandidaatin erottumaan edukseen.

Kuitenkin hyväkin keskustelu pitää sisällään muutamia valmiiksi mietittyjä kysymyksiä, jotka esitetään tai ei esitetä riippuen siitä, saadaanko vastaukset jo keskustelun aikana.

Jokin aika sitten käsiini osui LinkedIn Talent Solutions yksikön tekemä opas ”Guide to Screening Candidates: 30 Essential Behavioral Interview Questions”. Oppaassa oli jaettu kysymykset kuuteen eri kategoriaan: 1. Sopeutumiskyky 2. Yrityksen kulttuuri 3. Yhteistyökyky 4. Johtajuus 5. Kasvu potentiaali 6. Priorisointi

Seuraavassa muutamia poimintoja näistä kysymyksistä:

  • Milloin viimeksi jouduit tekemään jotain sellaista, joka ei varsinaisesti kuulunut työnkuvaasi. Miten asian hoidit ja mikä oli lopputulos?
  • Mikä on ollut isoin muutos työelämässäsi ja miten siihen sopeuduit?
  • Kerro tilanteesta, jossa olet joutunut muokkaamaan omia työskentelytapojasi toisen henkilön takia, jotta projekti saatiin onnistuneesti vietyä eteenpäin.
  • Milloin viimeksi olet ollut erittäin tyytyväinen, energinen ja tuottava työssäsi? Mitä silloin teit?
  • Mitkä kolme asiaa ovat tärkeintä työssäsi?
  • Kerro tilanteesta, jossa olet joutunut toimimaan henkilön, jonka kanssa ette tulleet toimeen. Miten hallitsit tilanteen?
  • Mikä on mieleenpainuvin muistosi tiimin kanssa työskentelemisestä ja mikä oli panoksesi?
  • Kuvaile paras kollegasi tai esimiehesi, jonka kanssa olet työskennellyt. Mikä erityisesti hänen työskentelyssä teki sinuun vaikutuksen?
  • Kerro tilanteesta milloin kaikki ei mennyt kuten oli suunniteltu. Mikä oli sinun roolisi ja mikä oli lopputulos?
  • Anna esimerkki, missä olet johtanut näyttämällä esimerkkiä. Mitä sinä teit ja miten muut reagoivat siihen?
  • Kerro mikä on ollut viimeisen vuoden aikana kovin päätös, jonka olet joutunut tekemään?
  • Milloin viimeksi sinun on tarvinnut ”myydä” idea kollegoillesi / tiimillesi / alaisillesi? Miten sinä teit sen ja mikä oli lopputulos?
  • Kerro tilanteesta missä sinulla on ollut useita projekteja tai tehtäviä samanaikaisesti menossa. Miten organisoit ajan käyttösi ja mikä oli lopputulos?
  • Milloin viimeksi olet ollut stressaantunut ja tuntunut siltä, että asioita on liikaa menossa? Miten selvisit siitä?
Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
CEO, Trumo Finance
Museonjohtaja
Toimitusjohtaja – Kirkkonummen Huolto Oy
Verkställande direktör – Kirkkonummen Huolto Oy
VP, Engineering | Managing Director, Finland
Uusimmat

Blogista

Suomalainen teknologiaekosysteemi ja kasvava startup-ala.
Suomi rakentaa tietä AI- ja teknologiaosaamisen kärkeen – onko tämä meidän hetkemme?
Suomen teknologiasektori kasvaa ja monipuolistuu nopeasti. Tekoälyn lisäksi Suomi on edelläkävijä 5G:ssä, bioteknologiassa ja kyberturvallisuudessa. Kasvu edellyttää...
Ihmiset istuvat neuvottelupöydän ääressä keskustelemassa. Kuvassa näkyy lämmin ja keskittynyt tunnelma, joka kuvastaa muutoksen johtamista ja psykologista turvallisuutta työyhteisössä.
Muutoksen johtaminen ja psykologinen turvallisuus
Moni muutos epäonnistuu, ei siksi että suunnitelma olisi huono, vaan koska ihmiset eivät löydä siihen omaa merkitystään. Psykologinen turvallisuus ja vaikuttamisen...
kuvabanner blogille: Kuinka yritysten hallitukset löytävät parhaan mahdollisen toimitusjohtajan?
Kuinka yritysten hallitukset löytävät parhaan mahdollisen toimitusjohtajan?
Toimitusjohtajan valinta on yksi hallituksen tärkeimmistä ja strategisimmista päätöksistä. Blogissamme InHunt Groupin Marita Vuorinen kertoo, miten hallitus...
banneri blogille: Kenelle strategiasta kannattaa viestiä – ja miksi myös ulospäin? Henkilöt keskustelevat strategiasta kokoustilassa.
Kenelle strategiasta kannattaa viestiä – ja miksi myös ulospäin?
Strategia elää vasta, kun siitä puhutaan. Avoin strategiaviestintä vahvistaa sitoutumista, rakentaa luottamusta ja tekee yrityksen suunnasta yhteisen. Lue, miksi...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.