Ei LinkedIn profiilia? Sitten sinua ei ole olemassa

Jaa somessa:

Kun mennään joitakin vuosia taaksepäin, oli etu tai positiivinen asia, mikäli työnhakija omisti LinkedIn profiilin. Pari vuotta sitten se alkoi olla jo edellytys ja kohta mikäli ei sitä omista, ei ole olemassa. Ei ainakaan rekrytoijien tai headhuntereiden silmissä.  

 

Muutama viikko sitten kerroimme, kuinka työpaikkailmoittelu on siirtynyt vahvasti sosiaalisiin medioihin ja pari viikkoa sitten annoimme ohjeet, mitä kannattaa huomioida, kun hakee työpaikkaa suoraan LinkedInissä.

 

Perinteisemmät organisaatiot käyttävät vielä perinteisiä kanavia, kuten Mol, Oikotie ja Monster, mutta uudella tavalla ajattelevat ja yleensä ne kiinnostavimmat yritykset ovat loistaneet niissä jo pidempään poissaolollaan. Nämä organisaatiot pyrkivät aina rekrytoimaan parhaita ja näin ne myös ymmärtävät, että parhaille on yleensä ainakin yksi yhteinen tekijä: Ne ovat jo töissä eivätkä näin vietä päiviä selailemassa puuduttavia työpaikkasivustoja. Mikäli ne halutaan saada kiinni ja herätettyä kiinnostus, täytyy viesti kohdentaa sellaisessa kanavassa tai kanavissa, joissa nämä henkilöt muutenkin liikkuvat.

 

Tähän LinkedIn on suoraan sanottuna unelmien työkalu. Moni ei varmasti mieti asiaa tältä kannalta, mutta se kaikki tieto, jonka ne kaikki yli miljoonaa suomalaista ovat syöttäneet vapaa-ehtoisesti LinkedIniin, on myös mainontaa ja tässä kohtaa ennen kaikkea rekrymainontaa tekevien henkilöiden käytettävissä.

 

On siis jo sanottamakin selvää, että jos ei ole LinkedInissä, niin jää kaikesta tästä paitsi ja sellaista päivää tuskin kohta enää tulee, että joku spontaanisti olisi yhteydessä ja tarjoaisi unelmien työpaikkaa.

 

On jopa luvattoman helppoa postata ensiksi vaikka yrityksen omalle LinkedIn sivulle mielenkiintoinen päivitys avoinna olevasta työpaikasta ja sen jälkeen lähteä ”sponsoroimaan” sitä. Tämä tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että rahalla laitetaan kyseinen päivitys näkymään juuri sille kohderyhmälle, mitä tavoitellaan. Rajauksen voi tehdä niin tarkasti kuin huvittaa esim. kokemuksen, taitojen, sijainnin, työtehtävän, osaamisen, toimialan, tittelin, tutkinnon jne. perusteella tai targetoida vaikka pelkästään tietyissä yrityksissä työskenteleviä henkilöitä.

 

Toinen mikä on todella paljon yleistymässä ja mihin myös LinkedIn vahvasti kannustaa, että yritykset proaktiivisesti etsivät työntekijöitä ja lähestyvät heitä suoraan LinkedInissä. Yksi esimerkki tästä on kun käyttää LinkedIniä myös rekrytointiprosessin hallitsemiseen eli käyttää sitä kanavana vastaanottaa hakemukset, löytyy samasta paikasta toinen lista, jossa LinkedIn ehdottaa tehtäviin sopivia henkilöitä. Eli henkilöitä, jotka eivät ole hakeneet paikkaa, mutta voisivat osaamisen, taustan ja taitojen puolesta olla potentiaalisia henkilöitä. Näin jää rekrytointia tekevän henkilön päätettäväksi, lähestyykö hän viestillä näitä vai luottaako siihen, että oikea henkilö löytyy niiden joukosta, jotka hakevat paikkaa itse.

 

On siis jo sanottamakin selvää, että jos ei ole LinkedInissä, niin jää kaikesta tästä paitsi ja sellaista päivää tuskin kohta enää tulee, että joku spontaanisti olisi yhteydessä ja tarjoaisi unelmien työpaikkaa.

 

Kirjoittanut,

 

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt digitalisaatioon ja ennen kaikkea digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Airpro
Henkilöstöjohtaja
Toiminnanjohtaja
Franchise Partner / Entrepreneur Kitchen & Home Solution Business
Kontorschef – Åbo och Pargas 
Projektijohtaja
Uusimmat

Blogista

Muuttuvat_työmarkkinatredit
Euroopan työmarkkinatrendit Suomen linssin läpi – mitä osaajamarkkina kertoo kilpailukyvyn seuraavasta vaiheesta
Työmarkkina ei suinkaan ole jäähtynyt. Se vain on muuttunut tarkemmaksi. Euroopassa töitä on edelleen avoinna, mutta kilpailu kohdistuu yhä harvemmin yleisosaajiin...
Vaikuttava hallitustyö syntyy rohkeudesta, ajattelusta ja vuorovaikutuksesta-blogi-1200x630
Vaikuttava hallitustyö syntyy rohkeudesta, ajattelusta ja vuorovaikutuksesta
Hallitushakujen huhtikuun valmennuksessa Heli Arantola piti vaikuttavan Keynote puheenvuoron, jossa hän jakoi kokemuksiaan useista rooleistaan toimitusjohtajana,...
Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä_-blogi-1200x630
Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä?
“Tyytyväinen lintu ei lähde pesästä.” Vanha sanonta pätee yhä työelämässä. Osaajien palkkaaminen on yhä kilpaillumpaa, ja siksi hyvien työntekijöiden pitäminen...
Making Responsible Choices in Board Roles with Rosie Kropp-blogi-1200x630
Responsible Board Selection as a Professional Obligation
Joining a Board of Directors is a significant professional decision that extends beyond mere prestige. It involves a high-impact, high-exposure role with substantial...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.