Milloin haetaan töitä?

Jaa somessa:

Itsekin aikanaan oletin, että töitä haetaan varsinkin viikonloppuisin ja kun ollaan lomilla eli toisin sanoen silloin, kun ei olla töissä. Järkikin sen sanoo, koska kun ollaan töissä, niin ollaan töissä ja eihän silloin ole aikaa hakea töitä. Kuitenkin rekrytointialalle tultuani vuonna 2009, ymmärsin nopeasti, että asia ei olekaan näin ja itseasiassa se onkin täysin päinvastoin. Päivä jolloin eniten haetaan töitä on maanantai ja toiseksi eniten on tiistai. Viikonloppuisin ja lomilla töitä ei haeta, vaan aika keskitetään kaikkeen muuhun.

Viimevuosien aikana tämä on tullut yhä selvemmäksi sitä mukaa, kun on ollut koko ajan enemmän dataa käytössä. InHuntinkin sivuilta ja avoimet työpaikat osion kävijämääristä tämä on ollut helposti pääteltävissä jo vuosien ajan. Esimerkkinä, jos normaalina maanantaina avoimia työpaikkoja käy vilkuilemassa meidän sivuilla n. 2000 kävijää, niin lauantaina tai sunnuntaina vastaava lukema pyörii jossakin muutaman sadan kävijän paikkeilla.

Duunitori, joka on yksi suosituimmista avoimien työpaikkojen sivustoista, on myös samaa mieltä ja heidänkin mukaan työpaikkailmoituksia etsitään ja töitä haetaan selkeästi eniten alkuviikosta. Duunitorin sivustolla on viiden vuoden tarkasteluvälillä huomattavissa selkeä piikki maanantain sekä tiistain kohdalla.

Tästä syystä he myös lanseerasivat ”maanantaifiilis” -kampanjan ja lähtivät selvittämään syitä, miksi asia on näin ja minkälaisella fiiliksellä suomalaiset aloittavat työviikkonsa, miten ihmiset suhtautuvat työhönsä, uskalletaanko unelmia uudesta ja miettiä mahdollisuuksia?

Tulokset olivat selvät: maanantaifiilis on totta. 29.10.–4.11. toteutettuun kyselyyn vastasi kaikkiaan 3075 ihmistä, jotka edustavat laajalti eri paikkakuntia. Maanantaina kyselyn 831:stä vastaajasta peräti 57 prosenttia ilmoitti olevansa joko hyvin huonolla tai melko huonolla tuulella. Melko hyvällä tuulella oli 22 prosenttia vastaajista ja vain 20 prosenttia suhtautui maanantaihin erityisen innostuneesti.

Nuo vastausprosentit eivät yllätä ja ovatkin varmasti suurin syy siihen, miksi työpaikkasivustoille tulvii kävijöitä alkuviikosta. Isoa osaa työntekijöistä ei voisi siis vähempää kinnostaa oma työ ja näin työnantajan kustannuksella lähdetään etsimään uutta työpaikkaa. Mitä sitten lähemmäksi viikonloppua mennään nämä toimenpiteet alkavat vähentyä ja aletaan keskittyä elämän muihin tärkeisiin asioihin.

Kaikki voivat myös kysyä itseltään, kuinka tehokkaita ovat nämä työntekijät, jotka voivat huonosti ja viis veisaavat omasta työstä. Ja samalla miettiä miten tärkeää on rakentaa työpaikka, jossa työntekijät voivat hyvin ja tulevat hymyssä suin töihin, myös maanantaina.

Lähteet: https://duunitori.fi/tyoelama/maanantaifiilis-kampanja/

Kirjoittanut,

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt verkkoliiketoimintaan, digitalisaatioon ja digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Konttorinjohtaja
FläktGroupFinland_Executive_Headhunter_Harri_Knaapi_358458698228
TALOUSJOHTAJA | FINANCE DIRECTOR
TALOUSJOHTAJA | CFO | CHIEF FINANCIAL OFFICER
Headhunteriksi InHunt Groupille
Tekninen johtaja
Uusimmat

Blogista

Kuvassa Pekka Puustinen ja Tarja Ilvonen Hallitushakujen koulutuksen 5. alumnitilaisuudessa. Pekka oli keynote speaker tilaisuudessa. Tarja Ilvonen InHunt Groupista vetää tilaisuutta.
Status ja titteli sivuun hallitustyössä
InHunt Groupin Hallitushakujen valmennuksen 5. alumnitilaisuudessa hallitusammattilainen Pekka Puustinen haastoi pohtimaan hallitustyön ydintä: miten oma arvolupaus...
somebanner blogille Kansainvälistymisen mallit pk-yrityksille​, InCrest ja InHunt World.
Kansainvälistyminen ei ole enää vain suuryritysten pelikenttä
Kansainvälistyminen pk-yrityksille tarjoaa enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan – mutta onnistuminen vaatii selkeän kasvustrategian. Tässä blogissa InCrestin...
Kolme yrittäjää juhlimassa omistajanvaihdoksen onnistunutta strategiaa kokoustilassa, kaksi miestä lyö ylävitosen ja nainen taputtaa.
Uutta kohti – omistajan vaihdos mahdollisuutena
Omistajanvaihdos ja yrityksen myynti voivat olla yrittäjälle uusi alku – ja yritykselle kasvun mahdollisuus. Hyvä valmistautuminen lisää arvoa ja houkuttelee...
InHunt Group toimi kumppanina Finnish Consulting Groupin hallituksen jäsenen haussa. Hallituksen puheenjohtaja Minna Karhusen pikkukuva bannerissa ja nostoteksti: "hallitusprosessi oli paitsi antoisa, myös oivalluttava."
Kun hallitukseen tulee uusi jäsen, uudistuu myös koko tiimi – FCG:n kokemus hallitushausta
Kun hallitukseen valitaan uusi jäsen, uudistuu koko tiimi. FCG:n hallitushaku toteutettiin yhteistyössä InHunt Groupin kanssa, ja prosessi toi esiin, miten hallituksen...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.