Kolme kohtaa, jotka ratkaisevat suorahakuprojektin onnistumisen

Jaa somessa:

Headhunting eli suorahakuprojekti kostuu erittäin monesta eri vaiheesta. Se lähtee liikkeelle tarpeesta, joka on syntynyt syystä tai toisesta ja päättyy siihen, kun henkilö palkataan ja hän aloittaa uudessa tehtävässä. Tosin me pysymme henkilön ja yrityksen matkassa vielä ensimmäisten kuukausien ajan tehden seurantaa ja näin pyrimme osaltamme varmistamaan henkilön menestymisen tehtävässä.

Viimeiset vuodet olen enemmän keskittynyt itse meidän kansainvälisen verkoston rakentamiseen ja kasvattamiseen sekä koko InHunt Groupin digitaalisten kanavien tehostamiseen ja kehittämiseen. Silloin tällöin tulee kuitenkin edelleen käärittyä itsekin hihat ja laitettua headhunterin hattu päähän ja nytkin on pari projektia samanaikaisesti käynnissä täällä Madridissa. Toisessa haen eräälle amerikkalaiselle yritykselle henkilöä käynnistämään heidän toiminnot Espanjassa ja toisessa on kyse myyntipäällikön hausta suomalaiselle yritykselle, joka on avannut toimistonsa täällä viime vuonna.

Molemmat hauista ovat erittäin mielenkiintoisia ja vaativia, joissa onnistuminen on erittäin monesta asiasta kiinni. Seuraavassa listaan omasta mielestäni ne kolme tärkeintä kohtaa, joissa ratkaistaan käytännössä aina suorahakuprojektin onnistuminen:

Haettavan henkilön profiilin läpikäyminen

InHuntissa olemme kehittäneet menetelmän, joka kulkee nimellä 2 x 360. Siinä käydään sekä asiakasyritys, että haettavan henkilön profiili erittäin tarkasti läpi. Itse en suostu lähteä hakemaan henkilöä ennen kuin olen saanut tehdä tämän asiakkaan kanssa itseäni tyydyttävällä tavalla.

Tässä kohdassa on myös erittäin tärkeää, että hausta vastuussa oleva headhunter ymmärtää asiakkaan bisneksen sekä haettavan henkilön tehtävän riittävän hyvin.

Research

Kun profiili on tehty, käyty läpi ja kirjallisesti hyväksytty asiakkaan kanssa, lähdetään etsimään potentiaalisia henkilöitä eri kanavista ja muodostamaan listaa profiilin osuvista potentiaalisista henkilöistä.

Tämä kohta valitettavasti varsin usein ulkoistetaan eri suorahakuyrityksissä researchereille, jota en ole koskaan pystynyt ymmärtää. Researchereita voidaan toki käyttää tukena, mutta parhaan lopputuloksen kannalta on välttämätöntä, että hausta vastuussa oleva headhunter osallistuu myös itse tähän työhön. Hänhän on se henkilö, joka tietää ja tuntee asiakkaan sekä tietää täsmälleen, mitä he ovat hakemassa. Näin ollen on hänellä myös paras silmä siihen, kenet kannattaa sisällyttää projektiin ja kenet ei.

Kontaktointi ja ensimmäinen puhelinkeskustelu

Kun profiili on tehty hyvin, research työ ollut laadukasta, siirrytään seuraavaan kriittiseen vaiheeseen, joka on kontaktointi. Vaihe, jonka jälleen kerran vastuussa oleva headhunter ulkoistaa vähän turhan usein.

Itse usein tykkään sanoa, että meillä on mahdollisuus herättää potentiaalisen henkilön kiinnostus vain kerran ja näin ollen tulisi se tilaisuus käyttää parhaalla mahdollisella tavalla. Tästä syystä haluan itse olla aina se henkilö, joka on potentiaalisiin kandeihin yhteydessä ja avaa keskustelun. Hyvin usein tänä päivänä tapahtuu se esim. LinkedInin kautta. Siellä lähetän lyhyen viestin potentiaaliselle henkilölle ja kerron parilla lauseella yrityksestä / tehtävästä sekä laitan linkin, josta pystyy lukea enemmän. Samalla kerron, että jos tehtävä näyttää kiinnostavalta, niin voisin kertoa puhelimessa lisää ja lupaan olla viemättä 20 minuuttia enempää.

20 minuuttia on täysin riittävä aika, että saan kerrottua lisää, herätettyä kiinnostuksen sekä muutamalla kysymyksellä selvitettyä, onko henkilö potentiaalinen henkilö tehtävään ja näin kannattaako minun viedä sekä omaa aikaani, että hänen aikaa n. tunnin verran, jotta voimme käydä läpi tilannetta puolin ja toisin vaikka kahvikupin ääressä.

Suorahakuprojektissa on toki kymmeniä eri kohtia, joissa voidaan mennä vikaan, mutta jos minun pitäisi nostaa sieltä kolme kohtaa, niin ovat nuo edellä mainitsemani ne, jotka ratkaisevat projektin onnistumisen. Samalla nuo kolme kohtaa ovat sellaisia, joissa näen, että yritetään oikoa hyvin usein tai ne vastuutetaan assistenteille tms. Tilanne, jossa kärsijänä on vain ja ainoastaan asiakas.

Näin ollen, kun olet ostamassa suorahakupalvelua ja keskustelet eri palveluntarjoajien kanssa, pidä huoli, että se headhunter, joka vastaa hausta on myös noissa kohdissa tiiviisti mukana. Se selviää ihan kysymällä ja jos henkilön vastaus on vähän ympäripyöreä ja ei tule selkeää vastausta, on se jo vahva merkki siitä, että ko. henkilö ei ole niissä kohdissa aktiivisesti mukana. Joka minulle suorahakupalvelun ostajana olisi sellainen asia, että en enää miettisi yhteistyötä heidän kanssaan.

Kirjoittanut,

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt verkkoliiketoimintaan, digitalisaatioon ja digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Ravintolatoimenjohtaja
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.