Viisi yleisintä syytä, miksi hyvä työntekijä irtisanoutuu

Jaa somessa:

Usein yrityksissä panostetaan paljon rekrytointiin ja tulevaisuuden osaajien houkutteluun, mikä on toki tärkeää ja siinä kentässä myös me InHuntin headhunterit olemme vahvasti mukana. Tässä työssä keskustellaan paljon ihmisten kanssa, jotka ovat hakemassa työuralleen uusia tuulia. Näissä luottamuksellisissa keskusteluissa törmäämme usein myös juurisyihin, miksi työpaikan ja tehtävän vaihto on tullut henkilölle ajankohtaiseksi. Tämä osaltaan on johtanut päätelmään, että useissa organisaatioissa kiinnitetään liian vähän huomiota sille, miksi hyvä työntekijä irtisanoutuu?” 

Työntekijät sitoutuvat organisaatioon, jos he voivat samaistua sen arvoihin ja siellä vallitsevaan kulttuuriin. Heille tarjotaan haastavia työtehtäviä, luotetaan, arvostetaan ja huomioidaan (emotionaalisesti, henkisesti ja taloudellisesti). Organisaation kannalta tärkeintä kuitenkin on, että nämä työntekijät suoriutuvat tehtävistään myös tuloksellisesti hyvin ja auttavat organisaatiota kehittymään, sekä kasvamaan.

Mitä useampi edellä mainituista asioista ei toteudu – asettaa se työntekijän pohtimaan omaa rooliaan ja on vain ajan kysymys, kun henkilö ilmoittaa aloittavansa uudessa organisaatiossa.”

Seuraavassa listaamme kokemuksemme mukaan viisi yleisintä syytä, miksi hyvä työntekijä irtisanoutuu:

Työstä puuttuu tarkoitus tai sitä ei koeta merkityksellisek

Usein työelämässä olevilta kysyttäessä, minkälaista työtä he haluaisivat tehdä – harvemmin kuulee enää vastauksia, jotka liittyvät esimerkiksi rahaan, hienoon titteliin tai johonkin tiettyyn kaikkien tuntemaan yritykseen. Enemmän vastaukset liittyvät siihen, että työllä pitäisi olla jokin syvempi tarkoitus ja sen tulee olla merkityksellistä. Mielellään niin, että henkilö itse kokee pystyvänsä vaikuttaa asioihin omalla työpanoksellaan. Mikäli tämä ei toteudu on vain ajan kysymys, kun henkilön yhteystiedot ovat toisen organisaation nettisivuilla.

Ei mahdollisuutta vaikuttaa

Hyville työntekijöille yhtenäistä yleensä on se, että haluavat vaikuttaa ja tehdä asioita paremmin. Näin ollen, mikäli henkilölle ei anneta mahdollisuutta saada omaa ääntä kuuluviin, tehdä parannusehdotuksia, olla mukana kehittämässä asioita – voi henkilö aktivoitua työnhakuun.

Oma esihenkilö ja johtaminen

Voi olla, että olet törmännyt LinkedInissa englanninkieliseen ilmaisuun ”Employees don’t quit working for companies, they quit working for their bosses”. Asiaa ei voisi paremmin ilmaista. Valitettavasti esihenkilötehtävissä on ja tulee aina olemaan myös sellaisia henkilöitä, joiden ei koskaan olisi pitänyt esihenkilötehtäviin päätyä. Heidän puutteellisilla esihenkilötaidoillansa ja toimintatavoilla on suuri vaikutus työntekijöiden vaihtuvuuteen. Työnhakijat arvioivat tulevaa esihenkilöä samalla tavalla, miten palkkaava esihenkilö arvioi työnhakijan sopivuutta organisaatioon. Työnhakija valitsee työpaikan paljolti sen perusteella, minkälaisen vaikutelman esihenkilö on jättänyt organisaation johtamiskulttuurista rekrytointiprosessista.

Työssä ei ollut mahdollisuuksia kehittyä tai edetä

Palkitsevinta headhunterin työssä on se, että pääsee tutustumaan ja keskustelemaan itselle aiemmin tuntemattomien ihmisten kanssa. Keskusteluiden yhteydessä usein kysytään mikä herätti mielenkiinnon nyt haettavana olevaa tehtävään kohtaan – melko usein esiin nousee, että nykyisessä organisaatiossa ei ole etenemismahdollisuuksia tai henkilö kokee kehittymisensä pysähtyneen. Tällöin yhteydenotto headhunterilta avaa uuden mahdollisuuden kehittymiselle.

Työntekijän työtä ei arvosteta

Tämä toki linkittyy vahvasti aiempaan kirjoituksen kohtaan 3. Usein työn arvostuksen tunteen takana on työntekijän lähimmän esihenkilön huomioinnin vähäisyys tai sen puuttuminen. Yksi kuulluista esimerkeistä on tilanne, jossa esihenkilö ottaa itselleen täyden kunnian tehdystä työstä ja saavutuksista, jotka ovat kuitenkin muiden tiimin jäsenten aikaansaannosta. Arvostuksen puute saattaa myös tarkoittaa, että henkilö ei koe saavansa työstään sitä korvausta, joka hänelle kuuluisi. Tämän takia henkilö kokee arvostuksen puutetta ja tekee päätöksen oman työuran jatkumisesta jossain muualla. Mainittakoon vielä, että yllä oleva listaus ei ole mikään absoluuttinen totuus, vaan perustuu headhunterin työssä tapahtuneisiin kohtaamisiin ihmisten kanssa, jotka ovat pohtimassa työpaikan vaihtoa. Muita yleisiä syitä hyvän henkilön yllättävään irtisanoutumiseen ovat liian iso työtaakka, huono suhde työkavereihin, heikko työilmapiiri, joustamattomuus (esim. lomien tai etätyön suhteen) ja lupausten (esim. etuihin tai uralla etenemiseen liittyen) rikkominen.

Artikkeli on alunperin julkaistu elokuussa 2019, mutta sitä on päivitetty maaliskuussa 2023.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Ravintolatoimenjohtaja
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.