Paljon huippuosaajia ja -tekijöitä on nyt liikkeellä, tilanne on ainutlaatuinen!

Jaa somessa:

Tervehdys hyvät ihmiset!

Olemme saaneet InHuntiin valtavan määrän yhteydenottoja ja kyselyitä viimeisen kahden – kolmen viikon aikana. Jokainen Headhunter on tahoillaan saanut viestejä niin digitaalisia kuin perinteisiä kanavia pitkin. Tällaista aktivoitumista meihin päin ei ole tapahtunut koskaan aiemmin, tämä on ainutlaatuista!

Ja keneltä ne yhteydenotot ovat erityisesti tulleet ja tulevat? Ihmisiltä, jotka ovat nyt ilman omaa syytään tilanteessa, jossa työpaikka ei enää olekaan niin varma ja tulevaisuus työn osalta näyttää erittäin vaikeasti ennustettavalta. Kaiken muun epävarmuuden lisäksi.

Syyn tähän me tiedämme kaikki. COVID -19, ”Musta joutsen”, ns. ulkoinen tekijä ja pelottava tauti, joka ilmestyi arkeamme sekoittamaan ja pyyhkäisee nyt armottomasti ylitsemme kysymättä siihen lupaa.

Nyt voimme vain noudattaa annettuja ohjeita, määräyksiä sekä rajoitteita ja sitä kautta omalta osaltamme huolehtia omasta ja läheistemme tulevaisuudesta. Teemme kaikki varmasti myös työmme niin hyvin kuin osaamme, jotta työmme jatkuvuuden edellytykset voidaan parhaalla mahdollisella tavalla turvata.

Kaikesta huolimatta ei tarvitse olla suuri guru ja ennustaja, jos veikkaa että kaikki suomalaiset eivät saa pitää Koronakriisin seurauksena työpaikkaansa. Niin kovin ikävää ja surullista kun se onkaan, sairastumisista ja muista menetyksistä puhumattakaan. 

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella, onko tilanteessa mitään hyvää?

Täytyy myöntää että päivittäin täytyy kerätä itsensä ja tehdä arjesta niin ”normaalia” ja aktiivista kun se nyt tässä tilanteessa voi olla. Samalla kuitenkin kun palauttaa mieleen keskustelut ennen Koronaa, niin asiakkaiden kanssa keskustelimme tyypillisesti siitä että ”mistä voimme löytää parhaat ihmiset” tai ”meidän on kovin vaikeaa löytää uusia osaajia” jne. Toki paljon muustakin keskusteltiin.

No nyt on huippuosaajia ja -tekijöitä liikkeellä, ja paljon! Siis ihmisiä, jotka ns. ”normiarjessa” tekevät ja ovat tehneet eri toimialoilla ja huippuammattilaisina eri työtehtävissä todella hyvää työtä.

Joku saattaa pohtia että onko sellaisia yrityksiä tai yhteisöjä, jotka nyt pohtivat uusia rekrytointeja? Kyllä on! Kuluvalla viikolla , tänäänkin, olemme aloittaneet ja aloitamme täysin uusia hakuja, joissa haetaan uutta verta organisaatioihin.

Nyt täytyy todella isosti toivoa että jatkossakin meillä on sellaisia päättäjiä ja yrityksiä, jotka näkevät tilanteen mahdollisuudet pitkällä tähtäimellä, joilla on siihen taloudelliset edellytykset ja jotka rohkeasti katsovat sen edessä olevan ”mäen yli”. Nyt on tuhannen taalan paikka löytää ja saada rautaisia osaajia ja ammattilaisia omaan organisaation!

Toivon meille kaikille uskoa tulevaan. Vaikka tilanne nyt on todella vaikea niin joku viisas on joskus sanonut, ”Tulevaisuus ei ole, se tehdään”.

Voikaa hyvin!

Mikki

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Kasvun ja oppimisen toimialajohtaja
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.