Vaikuttava hallitustyö syntyy rohkeudesta, ajattelusta ja vuorovaikutuksesta

Jaa somessa:

Hallitushakujen huhtikuun valmennuksessa Heli Arantola piti vaikuttavan Keynote puheenvuoron, jossa hän jakoi kokemuksiaan useista rooleistaan toimitusjohtajana, hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana. Näistä kertynyt kokemus osoittaa, että vaikuttavimmat opit syntyvät tekemisestä, reflektoinnista ja rohkeudesta asettua välillä epävarmuudenkin keskelle. Ja tietenkin toisilta oppimisesta, mihin Heli antoi tässä kuulijoille upean mahdollisuuden.

Hallitustyö kokemuksen peilinä – mitä se voi opettaa vaikuttavasta hallitusvaikuttamisesta?

Kun hallitustyökokemusta ei vielä ole, sitä varten kannattaa tarkastella omaa uraa ja mahdollisuuksia tehdä asioita monipuolisesti. Kannattaa tarttua uudenlaisiin tehtäviin, joista voi oppia. Monipuolinen tekeminen kehittää myös kykyä hahmottaa kokonaisuuksia, ymmärtää liiketoiminnan dynamiikkaa ja tunnistaa omaa tapaa vaikuttaa. Innovaatiot syntyvät luovasta ongelmanratkaisusta, joka vaatii lateraaliajattelua. Hallitustyössä tämä tarkoittaa uskallusta haastaa vallitsevia oletuksia, esittää epäsuosittujakin kysymyksiä ja tarkastella ongelmia totutun ajattelun ulkopuolelta.

Haastaminen ei ole haukkumista,” Heli korostaa. ”On keskeistä huolehtia siitä, että ymmärrys syntyy ja se vaatii kysymyksiä ja uteliaisuutta.”

Istuva hallitus – menneisyyden sanapari

Hallitustyö ei ole vain kokouksia, vaan valtaosaltaan työ tehdään niiden välissä, ennen ja jälkeen – jatkuvasti seuraamalla yrityksen tilannetta ja toimintaympäristöä. Hallitus myös kehittyy vaihe vaiheelta; aluksi se voi olla johtoryhmälle osin päällekkäinenkin toimija, mutta kehittyy siitä kohti toimintaa valvovaksi ja lopulta myös aidosti kehittäväksi toimijaksi. Lopulta strateginen hallitus luo aitoa lisäarvoa yrityksen matkalla kohti tavoitteitaan ja hallitus on parhaimmillaan todellinen energianlähde.

Elämässä yleensäkin moni kriittinen oppi ja tilaisuus voi syntyä hetkellä, jolloin ei täysin vielä ehkä tiedetäkään, mihin polku johtaa. Joskus voi myös käydä fenomenaalinen munkki – kaikkea ei voi laskelmoida etukäteen”, Heli rohkaisee kuulijoita.

Niin myymisessä kuin johtamisessakin tarvitaan yleisöempatiaa, ymmärrystä mitä tuo toinen ihminen toivoo, haluaa ja tarvitsee. ”Johtaminen on lopulta viestintää hyvin erilaisille yleisöille. Siinä tarvitaan kiteyttämistä ja selkeyttä”, Heli sanoo.

Kyky ymmärtää yleisöä – omistajia, johtoa, henkilöstöä ja muita sidosryhmiä – on keskeinen vaikuttavuuden edellytys. Sama viesti ei resonoi kaikille samalla tavalla.”

Kiteyttäminen, selkeys ja yleisöempatia ovat taitoja, jotka yhdistävät hyvää myyjää, johtajaa ja hallituksen jäsentä. Hallituksessa johtaminen ei näyttäydy vallankäyttönä, vaan kyvykkyytenä ohjata keskustelua, kirkastaa vaihtoehtoja ja luoda yhteistä ymmärrystä. ”Hallitus toimii laadukkaasti silloin, kun kokouspäivä on toimitusjohtajan ilon päivä”, Heli korostaa.

Toisinajattelu on yksi hallituksen ydintehtäviä

Hallitukset joutuvat usein tilanteisiin, joissa liiketoiminnan suuntaa on arvioitava uudelleen. Tällöin arvokkainta ei ole konsensus vaan rakentava, perusteltu toisinajattelu.

Tyypillinen vastakkainasettelu strategisen ja operatiivisen välillä on harhaanjohtava. Hallitustyössä pieneltä vaikuttava yksityiskohta voi olla signaali suuremmasta ilmiöstä – kulttuurista, johtamismallista tai riskistä. Strateginen ajattelu tarkoittaa kykyä nähdä mittakaava: milloin yksityiskohta on vain yksityiskohta ja milloin se on oire jostakin olennaisesta. Tämä kyky kehittyy kokemuksen ja herkkyyden kautta, ei määritelmiä toistamalla.

Oman paikan ottaminen hallituspöydässä

Hallitustyössäkin voi tulla vastaan kokemus ulkopuolisuudesta: erilainen tausta, ikä, sukupuoli tai kansainvälisyys voivat tehdä henkilöstä poikkeuksen. Mukaan meneminen vaatii tällöin tietoista päätöstä ottaa oma paikkansa.

Hallitukseen ei kutsuta täyttämään tuolia, vaan tuomaan lisäarvoa. Tämä edellyttää rohkeutta osallistua keskusteluun, esittää näkemyksiä ja joskus myös mennä epämukavalle alueelle.

Vaikuttava hallitustyö rakentuu luottamukselle: ”Lähdetään siitä, että ihmiset toimivat parhaansa mukaan ja yhteistä etua tavoitellen. Samalla hallitustyöhön kuuluu kyky tunnistaa tilanteet, joissa näin ei ole”, Heli kertoo.

Hallitustyön rooli voi joskus etäännyttää ihmisiä – rooli voidaan nähdä edustuksellisena, jopa instituutiona. Silti toimiva vuorovaikutus edellyttää inhimillistä kohtaamista.

Myös hallitustyössä ihmiselle pitää voida puhua kuin ihmiselle.

Kiitos Heli Arantola upeasta ja puhuttelevasta puheenvuorostasi!

Tarja Ilvonen InHunt groupin henkilöstöä
Tarja Ilvonen
Senior Headhunter, Johtaja, InHunt Group Oy
CEO ja Partner, InHunt Boards Oy
Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Projektijohtaja
Konttorinjohtaja Turku ja Parainen
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Kaupallinen johtaja
Chief Executive Officer
Uusimmat

Blogista

Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä_-blogi-1200x630
Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä?
“Tyytyväinen lintu ei lähde pesästä.” Vanha sanonta pätee yhä työelämässä. Osaajien palkkaaminen on yhä kilpaillumpaa, ja siksi hyvien työntekijöiden pitäminen...
Making Responsible Choices in Board Roles with Rosie Kropp-blogi-1200x630
Responsible Board Selection as a Professional Obligation
Joining a Board of Directors is a significant professional decision that extends beyond mere prestige. It involves a high-impact, high-exposure role with substantial...
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa-blogi-1200x630
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa
Työnhakijan kokemus rekrytoinnista muovaa yrityksestä syntyvää mielikuvaa usein enemmän kuin mikään markkinointiviesti. Erityisesti yrityksissä ilman omaa HR‑ammattilaista...
Oikeassa roolissa olemme onnellisia
Oikeassa roolissa olemme onnellisia. Miksi omien vahvuuksien tunnistaminen on strateginen valinta?
Moni strategia kaatuu arjessa, ei siksi että suunta olisi väärä, vaan siksi että ihmiset tekevät työtä rooleissa, joissa heidän vahvuutensa eivät pääse käyttöön....
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.