Nyt valitaan yritys, ei tehtävä

Jaa somessa:

Jos luet meidän kirjoituksiamme täällä siitä, miten löytää ns. piilotyöpaikkoja, neuvomme käytännössä aina aloittamaan miettimällä sitä, missä yrityksissä sitä haluaisi työskennellä.

Voi sanoa, että digitalisaation tuoman avoimuuden seurauksena yksi positiviinen asia on ollut se, että monet yritykset ja varsinkin start-up vaiheessa olevat ovat panostaneet hyvinkin paljon työpaikalla vallitsevaan ilmapiiriin, kulttuurin ja henkilöstön hyvinvointiin. Yritykset tietävät, että eivät usein pysty maksamaan korkeimpia palkkoja ja näin täytyy kilpailla muilla asioilla.

Viime vuosina on myös tapahtunut selkeä muutos työnhakijoissa, joka meneillään olevassa kriisissä, tulee vain voimistumaan. Itse tehtävä tai kuukausiansio eivät ole enää määräviä tekijöitä työpaikkaa valittaessa, vaan muut asiat menevät edellä. Työnantajilta eli yrityksiltä vaaditaan todella monia asioita ja ei mene aikaakaan, kun kohta niitä pidetään jo itsestään selvyyksinä, kuten sitä, että jokaisena päivänä ei tarvitse enää tulla konttorille.

Näin pandemian keskellä hyvien kandien houkuttelusta on myös tullut todella paljon haasteellisempaa. Työpaikan vaihtamiseen liittyy aina riskejä ja näin täytyy olla jotain todella paljon parempaa tarjolla, mikäli hyvä kandi saadaan harkitsemaan olemassaolevan työpaikan vaihtoa. Käytännössä aina katseet kääntyvät yritykseen ja siihen, mitä sillä on tarjolla. Minkälaisia ihmisiä siellä on, mitä yrityksen johdosta sanotaan, miltä näyttävät taloudelliset lukemat ja ennen kaikkea yrityksen kannattavuus ja tulevaisuuden näkymät.

Myös suomalaisten tulotaso on sen verran korkea ja varsinkin parhaat osaajat nauttivat hyvinkin muhkeista kuukausiansioista. Näin rahalla ei oikein ketään enää saa lähtemään. Siinä vaiheessa tienaako 8.000 €/kk vai 10.000 €/kk ei enää ole hirveästi väliä, varsinkin kun Suomen verottajakin pitää huolen siitä, että nettopalkka ei kasva suhteessa läheskään niin merkittävästi.

Näin ollen muut asiat painavat nykyisin huomattavasti enemmän vaakakupissa siinä vaiheessa, kun tehdään päätöstä ja yrityksen työnantajabrändi nousee arvoon arvaamattomaan.

Teemu Ruuska

CEO

InHunt World

https://www.linkedin.com/in/teemuruuska/

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Hankinta- ja kehitysjohtaja, InCar Oy 
Toimitusjohtaja, Helsingin Merihaka Oy
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.