Advisory Board on voittava valinta

Jaa somessa:

Advisory Board on voittava valinta

InHuntin toimintamallin mukaisen Advisory Boardin perustaminen on monelle ajankohtaista. Sitä tukevat myös jo kertyneet kokemukset pari vuotta sitten julkaistun konseptin mukaan johdetuista Advisory Boardeista. Kokemuksia on sekä Advisory Boardin perustamisesta, sellaisen johtamisesta kuin myös Boardin jäsenenä toimimisesta. Tällä kertaa Funnel 2.0 Advisory Boardin jäsen Antti Tanaka kertoo meille kokemuksistaan.

Advisory Boardin jäsenen näkökulmaa avasi Lentokorkeus-podcastissa 29.3.2022 Antti Tanaka, Alkon Online and Digital development manager. Antti on digitalisaation monenlaiset vaiheet kokeneena johtajana toiminut toki neuvonantajana aiemminkin, mutta nyt on ensimmäistä kertaa toimintamallin mukaisesti rakennetussa Advisory Boardissa. Toiminta on ollut positiivinen kokemus, ja osin yllättävilläkin tavoilla.

Hyvä neuvonantaja haluaa oppia koko ajan lisää

Antin päämotivaatio ryhtyä Advisory Boardin jäseneksi on innostus jatkuvaan oppimiseen. Myös halu auttaa merkitsee paljon. Tässä roolissa oppii uutta paitsi törmäyttämällä omaa osaamistaan ryhmän muiden huippuammattilaisten kanssa, myös miettimällä uudenlaisia ratkaisuja kyseisen yrityksen tarpeisiin. Jäsenten erilaiset tulokulmat ongelmaa kohtaan ovat valtava voimavara yrityksen hallituksen tukena.

Funnel 2.0 on perustanut Advisory Boardin hallituksensa rinnalle, ja toimintamallin mukaisesti se on osa yrityksen johtamisjärjestelmää. Omistajan ohella myös muu johto käy keskusteluja Advisory Boardin kanssa, mikä on molemmin puolin antoisaa. Antille Funnel 2.0:n toimiala on uusi ja myös sitä kautta hän kokee oppivansa koko ajan lisää.

Advisory Board yrityksen strategisen johtamisen tukena

Tehdessään päätöksen perustaa Advisory Boardin, yrityksen hallitus ja johto tekevät tietoisen päätöksen myös altistua ulkopuolisen näkemyksille. Sisäänpäin kääntyneisyys voikin olla monen yrityksen itse ylläpidetty haaste, ja tyypillisesti tämän havahtuvat taklaamaan esimerkiksi hyvin tuotelähtöiset yritykset, halutessaan muuttaa toimintaansa palveluhenkisemmäksi ja asiakaslähtöisemmäksi. Silloin yritystä ulkopuolelta katsovat asiantuntijat voivat antaa arvokasta tietoa, nopeasti mutta myös jatkuvasti seuraten yrityksen kehitystä. Advisory Board toimii konseptin mukaan kuin hallitus, kollektiivisesti ja vastuullisesti yrityksen parasta tavoitellen.

Antti kuvaa Advisory Boardin toimintaa hyvin motivoituneeksi ja ratkaisulähtöiseksi sille yrityksen omistajien kuvaamien haasteiden äärellä. Funnel 2.0:n toimiessa B2B-liiketoiminnassa, se haluaa jatkuvasti kehittää omaa toimintaansa, mutta sille on myös tärkeää tukea omia asiakkaitaan niiden liiketoiminnan parantamisessa. Siksi Advisory Board luo sille jatkuvan ajatusten kehittämisen foorumin ja palloseinän keskusteluille.

Funnel 2.0 toimitusjohtaja Mika Rautiainen jakaa Antin kokemukset:

”Perustimme alun perin Helikopteri-mallisen Advisory Boardin kahden vuoden rotaatiolla. Yrityksessä tapahtui perustamisen aikaa monia muutoksia ja Advisory Board oli merkittävänä tukena strategian päivittämisessä. Lopuksi Advisory Board itse ehdotti mallin muuttamista ns. Kirittäjä-Advisory Boardiksi. Rotaation jälkeen aiemmat neuvonantajat jäivät alumneiksi yritykseemme ja tapaamme heitä säännöllisesti. Myös uuden Kirittäjän jäsenet tapasivat alumnin jäseniä ja keskustelut olivat todella huikeita! Kukaan heistä ei tuntenut toisiaan entuudestaan ja silti keskustelu starttasi saman tien luontevasti – varmaankin siksi, että kaikkia yhdistää syvä suhde Funnel 2.0:aan. Onhan se huikeaa!”

Advisory Board ammatillisen verkostoitumisen välineenä

Antti kertoi, että hän ei tuntenut entuudestaan Boardin muita jäseniä, mikä olikin varmasti iso arvo itsessään! Jokainen jäsen tuo yhteiseen työhön määrätietoisesti panoksensa, ja ryhmä toimii hyvin myös yhteen. Ryhmän jäsenet ovat toisilleen ammatillisesti mielenkiintoisia henkilöitä ja varmasti tulevat pitämään yhteyttä myös tämän toiminnan ulkopuolella. Antti kertoo: 

”Ryhmädynamiikka on tärkeässä roolissa. Neuvonantajaryhmän jäsenten tulee olla aidosti innostuneita toiminnasta. Yritys saa varmasti konkreettista apua ajankohtaiseen haasteeseensa, mutta Advisorit haastavat omistajia myös varsinaisen haasteen ulkopuolelta, tekemällä havaintoja ja kysymällä kenties aivan uudenlaisia kysymyksiä.”,

Advisory Boardin jäsen ei ole työsuhteessa yritykseen. Hän ei ole myöskään hallituksen jäsen. Eikä konsultti. Tällainen uusi toimintasuhde antaa vapautta ajatella vapaasti ja ehkä villistikin. Mutta lopulta kuitenkin ryhmä jäsentää yhteisen kollektiivisen näkemyksen yrityksen johdon päätöksenteon tueksi. Kun ryhmä katsoo yritystä kauempaa, korkeammalta lentokorkeudelta, sillä on edellytyksiä nähdä myös kauemmas tai pidemmälle ajassa.

”Ajatus saa lentää, ja se voi olla oman päivätyön ohessa Advisorille rentouttava ja luova hetki pyöritellä ajatuksia ja myös kuulla toisia, omasta arkipäivästä irti olevia näkemyksiä. Se on kyllä virkistävää ja siksi arvokasta.”

Myös konkreettisesti arvokkaaksi avuksi oleminen on motivoivaa. Lämmin suositus Advisory Board -toiminnalle.

Blogipostauksen kirjoittaja:

Tarja Ilvonen
CEO ja Partner InHunt Boards Oy,
Senior Headhunter, Johtaja Board Competencies InHunt Group Oy

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Konttorinjohtaja
FläktGroupFinland_Executive_Headhunter_Harri_Knaapi_358458698228
TALOUSJOHTAJA | FINANCE DIRECTOR
TALOUSJOHTAJA | CFO | CHIEF FINANCIAL OFFICER
Headhunteriksi InHunt Groupille
Tekninen johtaja
Uusimmat

Blogista

Kuvassa Pekka Puustinen ja Tarja Ilvonen Hallitushakujen koulutuksen 5. alumnitilaisuudessa. Pekka oli keynote speaker tilaisuudessa. Tarja Ilvonen InHunt Groupista vetää tilaisuutta.
Status ja titteli sivuun hallitustyössä
InHunt Groupin Hallitushakujen valmennuksen 5. alumnitilaisuudessa hallitusammattilainen Pekka Puustinen haastoi pohtimaan hallitustyön ydintä: miten oma arvolupaus...
somebanner blogille Kansainvälistymisen mallit pk-yrityksille​, InCrest ja InHunt World.
Kansainvälistyminen ei ole enää vain suuryritysten pelikenttä
Kansainvälistyminen pk-yrityksille tarjoaa enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan – mutta onnistuminen vaatii selkeän kasvustrategian. Tässä blogissa InCrestin...
Kolme yrittäjää juhlimassa omistajanvaihdoksen onnistunutta strategiaa kokoustilassa, kaksi miestä lyö ylävitosen ja nainen taputtaa.
Uutta kohti – omistajan vaihdos mahdollisuutena
Omistajanvaihdos ja yrityksen myynti voivat olla yrittäjälle uusi alku – ja yritykselle kasvun mahdollisuus. Hyvä valmistautuminen lisää arvoa ja houkuttelee...
InHunt Group toimi kumppanina Finnish Consulting Groupin hallituksen jäsenen haussa. Hallituksen puheenjohtaja Minna Karhusen pikkukuva bannerissa ja nostoteksti: "hallitusprosessi oli paitsi antoisa, myös oivalluttava."
Kun hallitukseen tulee uusi jäsen, uudistuu myös koko tiimi – FCG:n kokemus hallitushausta
Kun hallitukseen valitaan uusi jäsen, uudistuu koko tiimi. FCG:n hallitushaku toteutettiin yhteistyössä InHunt Groupin kanssa, ja prosessi toi esiin, miten hallituksen...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.