Kuntayhtiöiden kehittämisen syke kiihtyy – tässä kokeneen headhunting-talon näkymää ja konkreettiset vinkit

Jaa somessa:

Kuntien palvelutoiminnan yhtiöittäminen on lisääntynyt erityisesti 2020-luvulla. Toki aiemminkin Suomessa oli jo yli 2000 kunnallista yhtiötä, ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on ollut lähes 12 Mrd euron tasolla. Paitsi kuntalaki, myös kilpailuneutraliteettisäännökset ovat vaikuttaneet kehitykseen kilpailun turvaamiseksi julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan välillä. Tiukennuksia on tullut myös kirjanpidon eriyttämisvelvollisuutta koskevasta sääntelystä.

Yhtiöittämisvelvollisuus kunnalla on aina, mikäli se toimii markkinoilla kilpailutilanteessa. 

Muiden osakeyhtiöiden tavoin myös kuntayhtiön hallitus vastaa yhtiön hallinnosta ja sen asianmukaisesta järjestämisestä sekä riskienhallinnasta. Hallituksen on myös varmistettava, että yhtiön organisaatio on tehtäviinsä kykenevä.

Muutoin osakeyhtiölaki ei aseta vaatimuksia hallitukselle tai hallituksessa toimivien henkilöiden kelpoisuudelle. Kuntayhtiön yhtiöjärjestyksessä voidaan kuitenkin säätää jäsenelle erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Tyypillisesti ne koskevat kotikuntaa ja jäsenen toimikautta valtuustokauden mukaan. Hallituksessa toimiminen on usein myös rinnastettu kunnan toimielimen jäsenyyteen.

Kuntalaki puolestaan ottaa kantaa hallituksen jäsenen kompetensseihin: hänellä tulee olla yhtiön toimialan edellyttämä riittävä liiketoiminnan ja talouden asiantuntemus. Lisäksi hallitusten muodostamiseen vaikuttavat omistajakuntien konserniohjaus sekä poliittiset voimasuhteet.

Hallituksen jäsenten osaamista on mahdollista kohdentaa strategisesti tärkeille osa-alueille, sillä myös kuntayhtiössä on mahdollisuus sopia hallituksen jäsenten välisestä työnjaosta.

Kuntayhtiön hallitus voi päättää tehtävien sisäisestä jakamisesta, jolloin on mahdollista yksilöidä tarkemmin hallituksen jäsenten välisiä tehtäviä ja vastuualueita.

Nyt käsi sydämelle – mikä vaatii rohkeutta ja avoimuutta, mutta myös ilmentää strategisuutta ja kuntanne edelläkävijyyttä vastuullisesta johtamisotteesta puhumattakaan.

Vastaa seuraaviin kysymyksiin itse tai yhdessä muiden asianosaistenne kanssa:

 

Milloin viimeksi teitte kuntayhtiössänne hallitustyön arvioinnin, joko itsearviona tai ulkopuolisen auditointina?

Millä tavoin arvioitte hallituksenne jäsenten kompetenssien tähän aikaan ja tilanteeseen sopivuutta?

Lukeeko kunnan ja/tai kuntayhtiön strategiassa maininta erinomaisuudesta ja/tai edelläkävijyydestä?

Olisiko hallituksellenne hyödyksi erityisasiantuntijuuden käyttö?

InHunt Groupin palvelut johtoryhmille, hallituksille ja Advisory Boardeille tuovat vipuvoimaa johtamisen kehittämiseen ja strategian eläväksi tekemiseen. Meillä on runsaasti kokemusta myös kuntasektorin suorahauista, kunnallisten osakeyhtiöiden kehittämisen tukemisesta sekä strategisena kumppanina toimimisesta – ref. FCG:n Julkinen johtaja-podcast haastattelu. Olemme tukena kunnan ja kuntayhtiöiden kehittäessä hallinnon toimintaansa ja strategista kyvykkyyttään. Hallitushakujen lisäksi teemme myös räätälöityjä hallitusvalmennuksia, modernia perehdytystä sekä toiminnan auditointia.

Ota yhteyttä ja keskustellaan tarkemmin tästä tärkeästä toiminnan alueesta!

InHuntGroup_Pirkko-Liisa_Hietalahti
Pirkko-Liisa Hietalahti
Tarja_koulutus_nelio
Tarja Ilvonen
Senior Headhunter, Johtaja Board Competencies
tarja.ilvonen@inhunt.fi
+358 50 569 1921
Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Ravintolatoimenjohtaja Leville
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Sijoitusjohtaja
Markkinointikonsultti, Vipu
Uusimmat

Blogista

InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
Hallitustyö kasvun vauhdittajana_Plain
Hallitustyö kasvun vauhdittajana
Tarja Ilvonen puhui EK:n Yrittäjävaltuuskunnan tilaisuudessa ulkopuolisen hallituksen jäsenen tuomasta lisäarvosta yrityksen kehitykseen.
Matkailu- ja ravintola-ala _InHuntGroup_plain
Matkailu- ja ravintola-ala kohti nousukautta
Matkailu- ja ravintola-ala (MaRa) on kärsinyt pandemiasta. Miten hyödyntää alan osaajat tulevaisuuden kasvussa? InHunt Groupin blogissa tarjoamme käytännön vinkkejä...
Kuntien yhtiöittämiskehitys jatkuu ja yhä useampi kuntayhtiö toimii kilpailluilla markkinoilla. Kuvassa 5 henkilöä ovat yhdessä toimistolla kokoustilassa.
Kuntien yhtiöittämiskehitys jatkuu ja yhä useampi kuntayhtiö toimii kilpailluilla markkinoilla
Kuntien yhtiöittämisellä pyritään kustannustehokuuteen ja palvelun laadun parantamiseen. Yhtiöittämiskehityksen jatkuessa kuntien tytär- ja osakkuusyhtiöiden...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.