Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin hallitus ei uskaltanut edes toivoa, että työmarkkinoilta löytyisi osaaja, joka ymmärtäisi taiteen ytimen ja pystyisi johtamaan huippuorkesteria toimitusjohtajan tavoin. InHunt onnistui kuitenkin tuomaan esiin ehdokkaita, jotka vastasivat täydellisesti tehtävän vaatimuksiin – ja vähän ylikin.
Vuonna 1972 perustettu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri (KPKO) on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisorkestereista. Orkesterin kotipaikka on Kokkola, jonka lisäksi se konsertoi säännöllisesti niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. KPKO:n ansioluetteloon kuuluu lähes 200 kantaesitystä, vuosittaiset levytykset sekä lukuisat yhteistyöhankkeet maineikkaiden solistien, säveltäjien sekä muiden orkestereiden kanssa.
Kyseessä on maailman mittakaavassa yksi upeimmista kamariorkestereista – huippuammattilaisista koostuva “mestaruusliigan joukkue”, jonka johtoon haettiin nyt uutta intendenttiä.
– Melko harvinainen tilaisuus siis, kiteyttää Kokkolan Orkesteriyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtaja Tiina Isotalus.

Kokkolan Orkesteriyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtaja Tiina Isotalus.
Potentiaalisten hakijoiden määrä pieni
Ja harvassa olivat myös osaajat, joita tehtävään etsittiin.
KPKO:n intendentin vastuulla on orkesterin hallinnon ja talouden johtaminen sekä strateginen kehittäminen, mutta myös konserttien ja ohjelmiston suunnittelu, markkinointi sekä viestintä, joiden lisäksi johtaja toimii orkesterin esihenkilönä ja on tiiviisti läsnä sen arjessa.
Hieman hirvitti, kun laitoimme paperille kaiken sen, mitä kaikkea tässä tehtävässä pitäisi hallita, Isotalus kertoo.
Tyypillisesti orkestereiden johdossa toimii henkilöitä, jotka ovat tai ovat olleet itse kulttuurintekijöitä. Rekrytointityöryhmän unelmissa oli kuitenkin hakija, jolla olisi sen lisäksi osaamista niin taidelaitoksen hallinnosta ja taloudesta kuin taiteen tuotannostakin. Tällaisen hakijan löytyminen tuntui Isotaluksen mukaan kuitenkin melkein mahdottomalta.
– Ei sellaisia ammattilaisia ainakaan Suomesta kovin montaa löydy. Musiikkipiirit ovat täällä hyvin pienet, joten potentiaalisten hakijoiden määrä oli jo lähtökohtaisesti pieni, Isotalus jatkaa.
Toiveet olivat kuitenkin korkealla, sillä hallitus tiesi pestin olevan erittäin kiinnostava ja poikkeuksellisen houkutteleva mahdollisuus esimerkiksi orkestereiden kakkosintendenteille tai musiikkioppilaitosten johtajille.
He myös tiesivät, ettei tehtävään sopivaa profiilia kannattanut rajata liiaksi, sillä osaamista saattoi löytyä myös odottamattomista suunnista.
Uuden edessä
Niinpä kypsään viidenkymmenen vuoden ikään ehtinyt orkesteri sekä sen taustalla toimiva orkesteriyhdistys seisoivat kesän kynnyksellä paitsi uuden aikakauden, myös uuden tehtävän edessä; intendentit olivat tavanneet viihtyä tehtävässään pitkään, eikä vastaavanlaisesta rekrytoinnista ollut yhdistyksen hallituksella kokemusta.
– Meillä ei ollut myöskään resursseja hoitaa tätä itse, sillä hallituksen rekrytointityöryhmän jäsenistä yksikään ei työskentele organisaatiossa, jatkaa Isotalus.
Rekrytointikumppania tarvittiin ja sellaiseksi valikoitui InHunt – osin markkinatiedustelujen ja osin kulttuurialalta kaikuneiden referenssien perusteella.
– He näyttivät sisäistäneen, että vaikka kyseessä oli organisaation johtajan haku, toimitaan kulttuuripuolella hieman erityisellä alalla. Taiteellisesti kunnianhimoisen orkesterin johtaminen on oma taiteenlajinsa, Isotalus perustelee.

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri on yksi maailman arvostetuimmista kamariorkestereista.
Täsmärekrytointi kannatti
Liikkeelle lähdettiin avoimella työpaikkailmoituksella, jonka laatimisessa InHunt auttoi.
Ensimmäinen hakukierros ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta – mihin ainakin osasyynä saattoi olla juuri käyntiin lähtenyt lomakausi – joten prosessia päätettiin vauhdittaa InHuntin tarjoamalla suorahaulla.
Kriteereistä ei tingitty, sillä InHuntin taide- ja kulttuurialan verkostot tiedettiin laajoiksi.
– Ja se todella kannatti! Olimme ällikällä lyötyjä, kuinka korkeatasoisen joukon InHunt oli verkostoistaan löytänyt ja innostanut vielä tavoittelemaan paikkaa, Isotalus jatkaa.
InHunt toimitti rekrytointityöryhmälle Isotaluksen sanoin “hienosti jäsennellyn ehdokasarvioinnin” ja antoi myös selkeät suositukset jatkoon.
– InHunt kantoi vetovastuun myös loppuvaiheen haastatteluissa, jolloin me saatoimme keskittyä kuuntelemaan ja tekemään lisäkysymyksiä, mikäli ne olivat tarpeen, Isotalus kertoo. Soveltuvuustestejä ei lopulta tarvittu, sillä hakijajoukosta erottui selkeä ykkönen, jonka valintaan työryhmä sai myös InHuntilta täyden tuen.
– Löysimme kuin löysimmekin orkesterin johtoon henkilön, kenellä on vahva musiikillinen ja sen lisäksi myös hallinnollinen tausta – hänen tasoisiaan osaajia ei maailmalla ole montaa, Isotalus hehkuttaa.
Kiitokset lähtevätkin InHuntin suuntaan paitsi lopputuloksesta, myös itse prosessista:
Me saimme sen, mitä emme uskaltaneet edes haluta, ja sen lisäksi veikkaan, että prosessi oli myös jokaiselle hakijalle arvokas. Hakijat saivat rakentavan ja harkitun palautteen ja se varmasti hyödyttää jokaista myös jatkoa ajatellen. InHunt osasi hoitaa tämänkin puolen todella tyylikkäästi.
Suorahaun InHunt Groupilta toteuttivat senior headhunterit Tuuli Paasilehto ja Marita Vuorinen:

tuuli.paasilehto@inhunt.fi
+358 40 631 8777
LinkedIn: Tuuli Paasilehto
InHuntin headhunterina kuudetta vuotta työskentelevällä Tuulilla on oikeustieteen lisensiaatin koulutus ja hän on varatuomari. Vapaa-aika kuluu keikkailevana harrastajamuusikkona ja on hän julkaissut omaa musiikkiakin. Tuuli on tehnyt pitkän uran finanssitoimialalla ammattijohtajana. Tehtäviin on sisältynyt erityisen paljon liiketoimintojen järjestelyjä ja tehokkuutta parantavia operaatioita. Hän on tehnyt ylemmän johdon ja avainasiantuntijoiden hakuja useille eri toimialoille kulttuuri- ja viihdealan lisäksi.

marita.vuorinen@inhunt.fi
+358 50 486 3848
LinkedIn: maritavuorinen
InHunt Groupin Pohjanmaan aluejohtajana työskentelevällä Maritalla on kauppatieteiden maisterin koulutus ja hän on toiminut Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjaanmaan maakuntien headhunterina viisi vuotta. Marita on tehnyt pitkän uran liiketoiminnan johtamisen ja kehittämisen parissa, erityisesti liittyen yritysten prosessien digitalisointiin. Hän on auttanut alueen yrityksiä löytämään osaajia erikoisasiantuntijoista johtajiin eri toimialoilla, mm. teollisuudessa, palvelusektorilla ja kulttuurialalla.





