Henkilöstöpäällikkö

Lapua tai Vihtavuori / Suomi

Senior Headhunter
Jarkko Huotari p. 040 355 8677

Senior Headhunter
Marko Ojala p. 0400 557317

Nammo Lapua Oy on osa kansainvälistä Nammo-konsernia, jonka päätoimiala on puolustusvälineet. Konsernin palveluksessa työskentelee noin 3000 ammattilaista 15 eri maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Norjassa. Nammon omistavat Patria ja Norjan valtio (kumpikin 50 %). Suurin osa tuotteistamme menee vientiin ja päämarkkina-alueemme ovat Pohjois-Amerikka, Eurooppa ja Pohjoismaat.

Suomessa nammolaisia on yli 400 ja toimintaa viidellä eri paikkakunnalla. Tuotteidemme loppukäyttäjiä ovat puolustusvoimat, alan teollisuusyritykset sekä urheiluampujat ja metsästäjät.

Nammo on edelläkävijä vastuullisuudessa ja ympäristömyönteisessä toiminnassa. Kestävä kehitys ja elinkaariajattelu sekä toimiminen vaatimusten mukaisesti ovat yhtiölle keskeisiä tekijöitä.

Haemme Nammolle Suomeen

HENKILÖSTÖPÄÄLLIKKÖÄ

Tehtävä

Vastuualueesi käsittää Nammon kaikki Suomen yhtiöt. Yhdessä HR-tiimin kanssa tuet liiketoimintaa, kehität ja yhdenmukaistat HR-prosesseja sekä edistät osaamisen ja johtamiskulttuurin kehittämistä. Vastaat vaatimusten mukaisesta toiminnasta sekä toimit asiantuntijana työsuhde- ja TES-asioissa. Osallistut konsernin HR-järjestelmän käyttöönottoon ja sen kehittämiseen. Toimit johtoryhmän jäsenenä ja raportoit henkilöstöjohtajalle.

Toivomme sinulta

Tehtävään soveltuvaa akateemista koulusta. Kokemusta ja näyttöä menestyksekkäästä HR-asioiden johtamisesta mielellään teollisuudessa. Teknologiateollisuuden työehtosopimusten ja työlainsäädännön tuntemus ovat tehtävässä tarpeen. Omaat hyvät neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot. Kansainvälisessä organisaatiossa toimiminen edellyttää suomen ja englannin kielen taitoa.

Tarjoamme sinulle

Mielenkiintoisen tehtävän voimakkaasti kasvavassa ja kannattavassa yhtiössä sekä mahdollisuuden kehittyä HR-tehtävässä maanpuolustuksellisesti merkityksellisessä työssä. Investoimme vahvasti tulevaisuuteen ja arvomme Sitoutuminen – Tarkkuus – Välittäminen ovat toimintamme perusta sekä sisäisessä toiminnassamme, että suhteessamme asiakkaisiin. Visiomme on Securing the Future.

Toimipaikan sijainti on joko Lapualla tai Vihtavuoressa. Tehtävä sisältää jonkin verran matkustamista yhtiön muihin toimipisteisiin.

Mikäli koet tehtävän omaksesi, lähetä hakemuksesi alla olevan linkin kautta viimeistään 9.10.2023. Toimi nopeasti, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa.  Liitä hakemukseen CV sekä palkkatoiveesi.  

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
CTO
Talousjohtaja, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
Interim-johtaja-blogi-1200x630
Interim-johtaja ei ole vain väliaikainen ratkaisu – vaan mahdollisuus nostaa organisaation kyvykkyys uudelle tasolle
  Interim‑johtaja ei ole vain väliaikainen paikkaaja, vaan kokenut ammattilainen, joka pystyy jäsentämään tilanteen nopeasti, tekemään oikeita valintoja ja viemään...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.