Liiketoimintajohtaja COO

Helsinki / Uusimaa

Senior headhunter Petri Peltoniemi
p. 0500 840 912
Senior headhunter Jyrki Hämäläinen
p. 0400 467 792

Sumi Oy on pakkaustuottajayhteisö, jonka tavoitteena on olla yrityksille ensisijainen kumppani lakisääteisen pakkausten tuottajavastuun toteuttamisessa metalli-, lasi-, muovi-, kartonki- ja puupakkausten osalta. Jo kolmannes tuottajista on valinnut meidät sopimuskumppanikseen ja kauttamme kiertää noin neljännes Suomen kaikista pakkausmateriaalivirroista. Toimimme haastajana markkinassa, jossa tavoitteemme on kasvaa alan johtavaksi toimijaksi rakentamalla kustannustehokas, läpinäkyvä ja asiakaslähtöinen tuottajavastuujärjestelmä.

Toimialamme on merkittävässä murroksessa: EU:n pakkaus- ja pakkausjätesääntely sekä kiertotalouden kehittyminen muuttavat markkinaa ja luovat uusia mahdollisuuksia palvelujen kehittämiselle. Tässä tilanteessa haemme

LIIKETOIMINTAJOHTAJAA (COO)

rakentamaan yhtiön kasvua ja johtamaan operatiivista liiketoimintaa.

Tehtävässä aloitat liiketoimintajohtajana ja perehdyt toimialaan sekä yhtiön toimintaan nykyisen toimitusjohtajan rinnalla. Tavoitteena on, että siirtyisit toimitusjohtajaksi viimeistään kesällä 2027.

Liiketoimintajohtajana vastaat Sumi Oy:n operatiivisen toiminnan johtamisesta ja strategian toteuttamisesta. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä toimitusjohtajan, hallituksen sekä organisaation kanssa.

Keskeisiä vastuualueitasi ovat

  • yhtiön operatiivisen liiketoiminnan johtaminen ja kehittäminen
  • organisaation johtaminen ja kehittäminen
  • strategian käytännön toteuttaminen ja liiketoiminnan kehittäminen
  • asiakashankinta sekä avainasiakkuuksien kehittäminen
  • talouden ohjaus, budjetointi ja hinnoittelustrategian kehittäminen
  • sidosryhmä- ja viranomaisyhteistyö sekä vaikuttamistyö
  • keskeisten kehityshankkeiden johtaminen
  • yhtiön ulkoisen näkyvyyden ja vaikuttavuuden vahvistaminen.

Odotamme sinulta

Menestyäksesi tehtävässä sinulla tulee olla kokemusta liiketoiminnan johtamisesta sekä kyky toimia aktiivisessa sidosryhmäympäristössä.

Arvostamme erityisesti

  • aiempaa kokemusta liiketoiminnan operatiivisesta johtamisesta
  • näyttöjä strategian toteuttamisesta kasvuvaiheessa
  • asiakasliiketoiminnan kehittämisen osaamista
  • vahvaa talouden ohjauksen ja hinnoittelun ymmärrystä
  • kokemusta sidosryhmä- ja viranomaisyhteistyöstä
  • kokemusta projektien ja kehityshankkeiden johtamisesta.

Soveltuva koulutus sekä tausta esimerkiksi kiertotalous-, ympäristö-, teollisuus-, infrastruktuuri- tai palveluliiketoiminnasta tukevat menestymistä tehtävässä.

Persoonaltasi olet

  • tavoitteellinen ja tuloshakuinen kehittäjä
  • vahva vuorovaikuttaja ja verkostojen rakentaja
  • yrittäjähenkinen ja käytännönläheinen johtaja
  • strateginen ajattelija, joka kykenee viemään asiat myös käytäntöön.

Tarjoamme sinulle

  • keskeisen johtotehtävän ja vaikuttamismahdollisuuden suomalaisen kiertotalouden kehittämisessä kasvavalla ja yhteiskunnallisesti tärkeällä toimialalla
  • vaikuttavan roolin regulaation, markkinan ja palvelujen kehityksessä
  • osaavan ja sitoutuneen asiantuntijaorganisaation
  • mahdollisuuden siirtyä toimitusjohtajaksi.

Tunnistatko kuvauksesta itsesi? Kiinnostaako kuulla lisää? Soita meille!
Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Petri Peltoniemi p. 0500 840 912 ja Jyrki Hämäläinen p. 0400 467 792. Tai jätä hakemuksesi, CV:si ja palkkatoivomuksesi oheisen linkin kautta viimeistään 30.3.2026.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Rehtori / Toimitusjohtaja
Kaavoituspäällikkö
Toimitusjohtaja
Konsernipalveluiden johtaja
Seurakuntayhtymän johtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

LinkedIn ja suorahaku rekrytoinnissa – miten tavoitat oikeat osaajat nykymarkkinassa-blogi-1200x630
LinkedIn ja suorahaku rekrytoinnissa – miten tavoitat oikeat osaajat nykymarkkinassa
LinkedIn on noussut keskeiseksi kanavaksi osaajien tavoittamiseen ja rekrytointiin – mutta moni yritys hyödyntää sitä edelleen liian kapeasti. Tässä artikkelissa...
Pidä huolta markkina-arvostasi-blogi-1200x630
Pidä huolta markkina-arvostasi
Oma osaaminen on investointi. Se on tuotannontekijä, jonka myymme työnantajalle. Osaamisemme tulisi elättää meidät koko työuramme ajan. Maailman muuttuessa myös...
Mitä headhunting-prosessiin kuuluu ehdokkaan näkökulmasta-blogi-1200x630
Mitä headhunting-prosessiin kuuluu ehdokkaan näkökulmasta?
Headhunting näyttäytyy usein yrityksen työkaluna, mutta ehdokkaan näkökulmasta se on paljon enemmän. Se on prosessi, joka pysäyttää pohtimaan omaa uraa, motivaatiota...
5 faktaa-miten suorahaku toimii myös yrityksesi markkinointina-blogi-1200x630
5 faktaa: miten suorahaku toimii myös yrityksesi markkinointina
Suorahaku nähdään usein keinona löytää oikea osaaja nopeasti. Harvemmin pysähdytään miettimään, että samalla rakennetaan myös yrityksen mainetta. Jokainen kontaktointi,...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.