Maankäyttöpäällikkö

Siuntio / Uusimaa

Harri Roivainen, p. 0500 918939 tai Janne Ilomäki, p. 050 3640028

Tule Maankäyttöpäälliköksi kasvavaan Siuntioon!

Haemme nyt Siuntion kunnalle aktiivista ja innostunutta maankäyttöpäällikköä joka pääsee johtamaan Siuntion kunnan maankäytön suunnittelua ja kehittämistä vakaassa virkasuhteessa. Maankäyttöpäällikkö johtaa kunnan yleis- ja asemakaavoituksen suunnittelua ja kehittämistä omalla dynaamisella otteellaan apunaan omat osaajat ja maankäyttöön erikoistuneet ulkopuoliset erikoisosaajat. Maankäyttöpäällikkö valmistelee ja esittelee maankäyttöön liittyvät asiat kunnan päättäville elimille. Lisäksi maankäyttöpäällikkö toimii kunnan liikenne- ja paikkatietoinsinöörin esihenkilönä.

Toivomme sinulta
– Kokemusta yleis- ja asemakaavoituksen suunnittelusta ja kehittämisestä.
– Kokemusta kaavoitusprojekteista esim. maakuntakaava, yleiskaava, asemakaava.
– Hyvää johtamistaitoa niin omien kuin palkattujen asiantuntijoiden johtamisessa.
– Kokemusta talouden suunnittelusta ja seurannasta.
– Maankäyttöön liittyvän lainsäädännön tuntemusta.
– Maankäyttö- ja rakennuslain mukaista soveltuvaa korkeakoulututkintoa.
– Edellisiin liittyen, mikä tärkeintä, olet valmis oppimaan lisää, jos jokin osaamisalue sitä vaatii!
– Suomen kansalaisuutta ja kielitaitoa, toinen kotimainen kieli sujuu sinulta keskustelutasolla.

Tarjoamme sinulle
– Vastuullisen, itsenäisen ja kiinnostavan tehtäväalueen; mm. oma budjetti ja projektit Siuntion kehittämiseksi pitkälle tulevaisuuteen.
– Mahdollisuus kehittyä oman alansa huippuosaajaksi, Siuntiossa saat hyvää kokemusta urallesi.
– Julkisen sektorin erinomaiset lomaedut ja selkeät työehdot TES:n mukaan.
– Etätyömahdollisuus, saldovapaajärjestelmä ja liukuva työaika, liikunta- ja kulttuurisetelit sekä hyvä työterveyshoito.
– Tukea kouluttautumisessa, esimerkiksi ruotsin kielessä.
– Laajat yhteistyöverkostot ja mahdollisuudet verkostua (Ely, maakunta, naapurikunnat).
– Viran palkkaus on kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukainen.

Mikäli koet tehtävän omaksesi, lähetä ihmeessä hakemuksesi alla olevan linkin kautta (vie kuntarekry.fi sivulle) heti tai viimeistään maanantaihin 29.5.2023 klo 16.00 mennessä. Kysy meiltä lisää matalalla kynnyksellä: Harri Roivainen, p. 0500 918939 tai Janne Ilomäki, p. 050 3640028. Voit tarvittaessa kysyä lisätietoja myös kunnan vt. tekniseltä johtajalta Kenneth Flythströmiltä, puh 044 386 1099. 

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/maankayttopaallikko-517499/

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/markanvandningschef-517499/

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
CTO
Talousjohtaja, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.