Partner, Co-founder

InHunt Group logo
Interim -palveluliiketoiminta, anonyymi
Pääkaupunkiseutu / Uusimaa

Lisätiedot InHunt Group Oy, Senior Headhunter Juhana Gyllenbögel, 044-060 6665 ja CEO Kari Juutilainen, 040-658 4242.

Perustettavan yhtiön tavoitteena on kasvaa yhdeksi Suomen suurimmista Interim-palveluita tuottavista yhtiöistä. Yhtiö haluaa palvella tulevia asiakkaitaan, joko suunniteltuun tarpeeseen tai yllättävän tilanteen sattuessa, tarjoten osaavia ja kokeneita eri funktioiden (esim. talous tai HR) johtajia sekä asiantuntijoita nopeasti ja joustavasti asiakkaidensa tueksi.

Etsimme aikaansaavaa yrittäjää rakentamaan ja kasvattamaan kanssamme tätä käynnistettävää Interim-palveluliiketoimintaa.

Partner, Co-founder

Haluamme, että tulet nauttimaan työstäsi, menestyt tehtävässäsi ja pidät kollegoistasi, eli muista osakkaista.

Tiedostamme, että tavoitteemme on vielä edessä ja tulemme ponnistelemaan määrätietoisesti päivittäin sitä kohti. Liiketoiminnan käynnistäminen niin myynnin, toimintamallien kuin tunnettuudenkin osalta vaatii siis energisyyttä, positiivisuutta, periksiantamattomuutta, sitoutuneisuutta, tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta.

Tehtävän pääpaino on myynnissä, toki unohtamatta yhdessä kehitettävää liiketoimintaa. Toivomme, että sinulta löytyy kokemusta b2b-palveluiden myyntityöstä ja myynnin johtamisesta sekä toimimisesta yrityselämän verkostoissa. Brändin ja tunnettuuden rakentaminen kulkee käsikädessä myyntityön rinnalla. Toivomme, että olet erinomaisilla ihmissuhdetaidoilla varustettu. Olet luonnollinen, proaktiivinen ja halukas esiintymään ja viestimään, niin fyysisessä maailmassa, kuin some-alustoillakin.

Aiempi kokemus Interim-palveluiden parissa toimimisesta katsotaan eduksi. Kompensaatiomalli koostuu provisiopalkasta tai myyntikomissiosta sekä osakkuudesta.   

Jos kiinnostuit mahdollisuudesta, ole yhteydessä ja jätä hakemus! Lisätiedot: InHunt Group Oy, Senior Headhunter, Juhana Gyllenbögel, 044-060 6665 ja CEO, Kari Juutilainen, 040-658 4242 viimeistään 15.10.2023.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Konttorinjohtaja Turku ja Parainen
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Kaupallinen johtaja
Chief Executive Officer
Strategia- ja talousjohtaja, Seure Henkilöstöpalvelut Oy
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä_-blogi-1200x630
Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä?
“Tyytyväinen lintu ei lähde pesästä.” Vanha sanonta pätee yhä työelämässä. Osaajien palkkaaminen on yhä kilpaillumpaa, ja siksi hyvien työntekijöiden pitäminen...
Making Responsible Choices in Board Roles with Rosie Kropp-blogi-1200x630
Responsible Board Selection as a Professional Obligation
Joining a Board of Directors is a significant professional decision that extends beyond mere prestige. It involves a high-impact, high-exposure role with substantial...
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa-blogi-1200x630
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa
Työnhakijan kokemus rekrytoinnista muovaa yrityksestä syntyvää mielikuvaa usein enemmän kuin mikään markkinointiviesti. Erityisesti yrityksissä ilman omaa HR‑ammattilaista...
Oikeassa roolissa olemme onnellisia
Oikeassa roolissa olemme onnellisia. Miksi omien vahvuuksien tunnistaminen on strateginen valinta?
Moni strategia kaatuu arjessa, ei siksi että suunta olisi väärä, vaan siksi että ihmiset tekevät työtä rooleissa, joissa heidän vahvuutensa eivät pääse käyttöön....
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.