
Myrsky Energia on suomalainen energiayhtiö, joka tekee päämäärätietoisesti töitä kestävämmän tulevaisuuden eteen. Tällä hetkellä yhtiö on luonnonvoimien asialla yli 30 tuuli- ja aurinkovoimahankkeessa ympäri Suomea.
Menestys syntyy yhteistyöllä. Kumppanuuksilla Myrsky toteuttaa lisää kotimaista uusiutuvaa energiaa – yhdessä ja paikallisesti. Myrsky haastaa joka päivä itsensä ja totutut mallit löytääkseen energia-alaa uudistavia ratkaisuja.
Myrskyn tavoitteena on kasvaa merkittäväksi uusiutuvan energian yhtiöksi ensin Suomessa ja sitten Pohjoismaissa. Yhteistyö, paikallisuus ja luonnon kunnioittaminen ohjaavat yhtiön toimintaa.
Toiminnan kasvaessa haemme uuteen tehtävään
RAKENNUTTAMISJOHTAJAA
Luot, toteutat, kehität ja johdat kokonaisvaltaisesti rakennuttamista. Vastaat BoP-, TSA- ja muista rakentamiseen liittyvistä kumppanineuvotteluista ja sopimuksista. Rakennat mallit tunnusluvuille ja kriteeristöille omalle vastuualueellesi. Vastaat yhtiön teknisistä ja kaupallisista asioista tuuli- ja aurinkovoimapuistojen rakennuttamisen osalta. Edustat yhtiötä alan työryhmissä ja sidosryhmäyhteistyössä. Osallistut Myrskyn kehittämiseen johtoryhmän jäsenenä ja toimit rakennuttamistiimin kannustavana esihenkilönä.
Tehtäviisi kuuluu:
- Tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden rakennuttamisen ja operoinnin johtaminen ja toteuttaminen
- Rakennuttamiseen liittyvien sopimus- ja kumppanineuvotteluiden johtaminen ja toteuttaminen
- Myrskyn rakennuttamisen ja operoinnin toimintamallien luominen, toteuttaminen ja jatkokehittäminen
- Vahva teknillis-taloudellinen rakentamisen johtaminen
- Tiivis yhteistyö, koordinointi ja kokonaisuudenhallinta hankekehityksen ja sähköntuotantovaiheen kesken
Mitä me odotamme sinulta:
- Kokemusta tuuli- ja aurinkovoiman rakennuttamisesta
- Kokemusta infra- ja/tai teollisesta rakentamisesta
- Kokemusta energialaitosten operoinnista ja/tai näihin liittyvästä johtamisesta
- Rakennusalan lainalaisuuksien tuntemusta
- Näyttöjä laajojen kokonaisuuksien ja suurten rakennushankkeiden käytännönläheisistä neuvotteluista, johtamisesta ja läpiviennistä, haastavistakin neuvottelutilanteista ja niiden ratkaisemisesta
- Kykyä laatia ja johtaa haastavia rakennuttamishankkeita tuloksellisesti
- Numerotarkkuutta ja budjetointitaitoa
- Hyviä neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja sekä tiimityöskentely- ja esihenkilötaitoja
- Hyviä esiintymistaitoja sekä selkeää kirjallista ja suullista ulosantia suomeksi ja englanniksi, ruotsin kielen taito katsotaan eduksi
- Halua olla oman osa-alueen paras tekijä ja mukana hyvin yrittäjähenkisessä organisaatiossa rakentamassa Suomen parasta energiayhtiötä.
Mitä me tarjoamme sinulle:
- Uuden ja mielenkiintoisen tehtävän, jossa pääset itse rakentamaan merkittävää liiketoimintaa ja jättämään siihen oman kädenjälkesi
- Tekemisen meininkiä, myrskyläisyyttä, ja työympäristön, jossa sinulla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja kehittää toimintaamme
- Asiantuntevat, ammattiylpeät ja ihmisläheiset työkaverit
- Yrittäjähenkisyyttä ja ketterän organisaation, joka reagoi tilanteisiin hyvinkin nopeasti
- Aikaansaavan, avoimen ja rehdin toimintakulttuurin
Työskentelemme hybridimallilla etä- ja lähityötä yhdistellen, ja meillä on käytössämme kattavat työterveyspalvelut sekä lounas- ja virike-etu.
Jätä hakemuksesi ja ansioluettelosi 9.6.2023 mennessä! Toimi nopeasti, sillä aloitamme haastattelut pian.
Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Group Oy:n headhunterit Kari Juutilainen 040 658 4242 sekä Pirjo Aalto 050 500 2013.