TKI-johtaja, teknologia ja kiertotalous

Lahti, Lappeenranta / Etelä-Karjala / Päijät-Häme

Senior headhunter Timo Viljakainen, p. 040 503 5554 tai timo.viljakainen@inhunt.fi

LAB-ammattikorkeakoulussa tavoitteena on uudistaa työelämää ja työnteon tapoja. Meillä kokeillaan uusia asioita ja tekemisen tapoja yhdessä yritysten kanssa. Liity joukkoon, menestytään yhdessä!

Haemme Teknologiayksiköömme TKI-johtajaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan strategiselle kehittämiselle kiertotalouden vahvuusalueella. Teknologiayksikössä työskentelee 130 kiertotalouden ja teknologian ammattilaista. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintamme on aktiivista ja olemme merkittävä toimialueemme elinkeinoelämän kehittäjä.

TKI-johtajan tehtävänä on

  • LAB-ammattikorkeakoulun kiertotalouden ratkaisujen ja teknologialähtöisen TKI-toiminnan tuloksellinen johtaminen ja eteenpäin katsova kehittäminen
  • Monialaisen yhteistyön varmistaminen muiden vahvuusalojen kanssa
  • Tutkimusinfran kehittäminen ja yritysekosysteemien rakentaminen
  • Yritysrahoituksen ja kilpaillun tutkimusrahoituksen kasvu
  • Teknologia-yksikön toiminnan ja sisältöjen kehittäminen strategian mukaisesti yhteistyössä muun yksikön johdon kanssa

Tehtävän menestyksekäs edistäminen edellyttää:

  • tohtorin tutkintoa soveltuvalta alalta
  • näkemystä toimintaympäristöjen kehittymisestä
  • kokemusta yritysverkostojen kanssa tehtävästä tutkimus- ja kehitystoiminnasta
  • korkeakouluyhteisön toimintaympäristön ja tavoitteiden tuntemusta
  • tuloshakuista työotetta
  • erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
  • strategista ajattelua ja kykyä johtaa toteutusta strategian mukaisesti
  • näyttöjä tutkimusrahoituksen menestyksekkäästä hankkimisesta

Tehtävä on kokoaikainen ja se täytetään toistaiseksi. Työtehtävät sijoittautuvat Lappeenrannan ja Lahden kampuksille. Työtehtävään kuuluu matkustamista kotimaassa ja ulkomailla. 

Tarjoamme merkityksellisten työtehtävien lisäksi loistavan asiantuntevan työyhteisön sekä joustavat mahdollisuudet yhdistää työ ja vapaa-aika. Tuemme kaikkia työntekijöitämme ylläpitämään ja kehittämään osaamistaan.

Tehtävä täytetään kuuden kuukauden koeajalla. Ilmoitathan palkkatoiveesi hakemuksessasi.  Noudatamme yksityisen opetusalan työehtosopimusta.

Mikäli kiinnostuit tehtävästä, laita CV:si ja hakemuksesi palkkatoivomuksineen alla olevan linkin kautta mahdollisimman pian. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Headhunter Timo Viljakainen InHunt Groupista 040 503 5554 tai timo.viljakainen@inhunt.fi.

LAB-ammattikorkeakoulu on työelämän innovaatiokorkeakoulu, joka toimii Lahdessa, Lappeenrannassa ja verkossa. Tarjoamme koulutusta viidellä eri alalla: sosiaali- ja terveysala, tekniikka, liiketalous, hotelli-, ravintola- ja matkailuala sekä muotoilu, kuvataide ja visuaalinen viestintä. Vahvuuksiamme ovat kiertotalous, design, innovaatiot sekä hyvinvointi. Meillä työskentelee 8 900 opiskelijaa sekä 500 opettajaa ja TKI-asiantuntijaa.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Konttorinjohtaja Turku ja Parainen
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Kaupallinen johtaja
Chief Executive Officer
Strategia- ja talousjohtaja, Seure Henkilöstöpalvelut Oy
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä_-blogi-1200x630
Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä?
“Tyytyväinen lintu ei lähde pesästä.” Vanha sanonta pätee yhä työelämässä. Osaajien palkkaaminen on yhä kilpaillumpaa, ja siksi hyvien työntekijöiden pitäminen...
Making Responsible Choices in Board Roles with Rosie Kropp-blogi-1200x630
Responsible Board Selection as a Professional Obligation
Joining a Board of Directors is a significant professional decision that extends beyond mere prestige. It involves a high-impact, high-exposure role with substantial...
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa-blogi-1200x630
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa
Työnhakijan kokemus rekrytoinnista muovaa yrityksestä syntyvää mielikuvaa usein enemmän kuin mikään markkinointiviesti. Erityisesti yrityksissä ilman omaa HR‑ammattilaista...
Oikeassa roolissa olemme onnellisia
Oikeassa roolissa olemme onnellisia. Miksi omien vahvuuksien tunnistaminen on strateginen valinta?
Moni strategia kaatuu arjessa, ei siksi että suunta olisi väärä, vaan siksi että ihmiset tekevät työtä rooleissa, joissa heidän vahvuutensa eivät pääse käyttöön....
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.