Toiminnanjohtaja

Helsinki / Uusimaa

Senior Headhunter Petri Peltoniemi
p. 0500 840 912

HJK:n sydämessä on jalkapallo, jonka riemua olemme tuoneet suomalaisille jo 116 vuoden ajan. Klubissa jalkapalloa voi harrastaa omalla tasollaan ikäryhmästä riippumatta. Huipulle tähtääville tarjotaan polku kansainvälisille kentille ja harrastamisen riemua etsiville mahdollistetaan sopiva tasoryhmä. HJK tarjoaa Suomen parasta jalkapallotoimintaa, visiona on olla pohjoismainen huippuseura, joka luo aitoa arvoa yksilöille, yhteisöllemme ja yhteiskunnalle! 

HJK ry:n laaja-alainen toiminta kattaa joukkuetoimintaa n. 3500 juniorille, iltapäivätoimintaa yli 700 koululaiselle sekä lukuisia palveluita futiskouluista leireihin ja valmentajakoulutuksiin. Seuramme työllistää vuosittain n. 350 henkilöä vakituisesta hallintohenkilöstöstä jalkapallovalmentajiin, kerho-ohjaajiin sekä kymmeniin kesätyöntekijöihin. Vapaaehtoisia on toiminnassamme viikottain mukana yli 750! Tätä tärkeää ja merkityksellistä työtä kokonaisvaltaisesti johtamaan haemme HJK ry:lle 

Toiminnanjohtajaa 

HJK ry:n toimintaa ohjaavat koko HJK -yhteisön yhteiset arvot: kasvu, kunnianhimo ja Klubilaisuus.

Toiminnanjohtajan tehtäväkenttä on laaja, ja se vaatii kokemusta, rohkeutta ja näkemyksellisyyttä johtaa ja kehittää seuran toimintaa. Etsimme henkilöä, joka hallitsee strategisen johtamisen sekä talous- ja henkilöstöjohtamisen lainalaisuudet. Toiminnanjohtaja kykenee viemään seuran asioita käytäntöön yhteistyössä  osaavan ammattilaistiimin, vapaaehtoisten, muun seurayhteisön ja kumppaniemme kanssa.

Toivomme sinulta

  • Kiinnostusta jalkapalloa ja urheilua kohtaan ja ymmärrystä niin ruohonjuuri- kuin huipputason joukkueurheilun dynamiikasta.
  • Vahvaa (järjestö)johtamisen/järjestötoiminnan osaamista, yhteistyökykyä ja halua tukea asiantuntijaorganisaation kehittämistä.
  • Urheilun liiketoiminnan ja kaupallistamisen ymmärrystä
  • Modernia johtamistaitoa ja -otetta sekä näyttöjä kyvystä sitouttaa ihmiset yhteisiin tavoitteisiin ja arvoihin.
  • Vahvaa moraalista kompassia ja tahtoa toimia muutoksen ajurina niin urheilun yhdenvertaisuuden edistämisessä kuin vastuullisuudessa ja yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessakin.
  • Esiintymistaitoa ja kykyä toimia yhdistyksen kasvoina eri sidosryhmien suuntaan.
  • Erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa.

Tarjoamme

  • Tehtävän, jossa pääset rakentamaan ja kehittämään yhtä Suomen johtavista seuroista niin huippu-urheilun kuin liikunnan ja hyvinvoinnin edistämisen näkökulmista.
  • Vahvasti arvopohjaisen tehtävän ja poikkeuksellisen mahdollisuuden edelläkävijyyteen urheilun ja liikunnan saralla.
  • Tehtävän, jossa kehität koko organisaatiota ja tiimiä pitkäjänteisesti.
  • Vahvan tuen yhdistyksen hallitukselta ja koko HJK-yhteisöltä tehtävässä onnistumiseen

Kiinnostuitko tehtävästä?

Mikäli haluat jatkaa keskustelua ja koet, että voisit olla etsimämme toiminnanjohtaja, kerrothan kokemuksestasi ja motivaatiostasi lähettämällä hakemuksesi alla olevaa linkin kautta. Jätä mieluusti CV ja saatekirje PDF-muodossa liitetiedostoina. Haethan tehtävää viimeistään 15.10. mennessä. Toimi kuitenkin pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuajan aikana. Lisätietoja tehtävästä antaa InHunt Group Senior headhunter Petri Peltoniemi p. 0500-840 912 .

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Konttorinjohtaja Turku ja Parainen
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Kaupallinen johtaja
Chief Executive Officer
Strategia- ja talousjohtaja, Seure Henkilöstöpalvelut Oy
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä_-blogi-1200x630
Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä?
“Tyytyväinen lintu ei lähde pesästä.” Vanha sanonta pätee yhä työelämässä. Osaajien palkkaaminen on yhä kilpaillumpaa, ja siksi hyvien työntekijöiden pitäminen...
Making Responsible Choices in Board Roles with Rosie Kropp-blogi-1200x630
Responsible Board Selection as a Professional Obligation
Joining a Board of Directors is a significant professional decision that extends beyond mere prestige. It involves a high-impact, high-exposure role with substantial...
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa-blogi-1200x630
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa
Työnhakijan kokemus rekrytoinnista muovaa yrityksestä syntyvää mielikuvaa usein enemmän kuin mikään markkinointiviesti. Erityisesti yrityksissä ilman omaa HR‑ammattilaista...
Oikeassa roolissa olemme onnellisia
Oikeassa roolissa olemme onnellisia. Miksi omien vahvuuksien tunnistaminen on strateginen valinta?
Moni strategia kaatuu arjessa, ei siksi että suunta olisi väärä, vaan siksi että ihmiset tekevät työtä rooleissa, joissa heidän vahvuutensa eivät pääse käyttöön....
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.