Toimitusjohtaja

Joensuu / Etelä-Karjala / Etelä-Savo / Pohjois-Karjala / Pohjois-Savo

Aluejohtaja, Senior Headhunter Heikki Ovaskainen, puh. 040 – 8439221.

Suomen Sijoitusmetsät Oy:n maaperää on 78 Mrd euron kansallisvarallisuus, jolla on 600 000 yksityistä omistajaa. Metsäkiinteistöillä käydään julkista kauppaa vuosittain vajaalla 300 miljoonalla eurolla. Viimeisen 10 vuoden aikana Suomen Sijoitusmetsät Oy on konsultoinut yli 500 miljoonan euron transaktioita.

Suomen Sijoitusmetsät Oy on metsäkiinteistömarkkinoiden osaavin ja monipuolisin toimija. Tämä perustuu maailmanlaajuisesti uniikkiin markkinadatan systemaattiseen keräämiseen ja kokemuksen tuomaan kykyyn soveltaa tietoa eri markkinaosapuolten hyväksi. Asiakkaitamme ovat markkinoiden suurimmat toimijat sekä enenevässä määrin yksityiset metsänomistajat.

Toimitusjohtaja

Suomen Sijoitusmetsät tarjoaa nyt ainutlaatuisia menestymisen mahdollisuuksia ja hakee kasvu- ja myyntiorientoitunutta

TOIMITUSJOHTAJAA  

vastaamaan yhtiön operatiivisesta toiminnasta.   

Tärkeimmät tehtäväsi ovat yhtiön liiketoiminnan johtaminen P&L-vastuulla jalkauttamalla sovittua strategiaa tehokkaasti käytäntöön palvelemaan yhtiön kasvutavoitteita. Vastaat myynti- ja markkinointitoiminnoista uusien palveluiden osuuden ja tunnettuuden kasvattamiseksi. Toimit suorana esimiehenä yhtiön huippuammattilaisista koostuvalle henkilöstölle sekä johdat ja kehität keskeisiä toimintaprosesseja strategian ja yhtiön edun mukaisesti. Seuraat jatkossa tarkasti toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia ja kehität muuttuvaan markkinaan sopivia uusia ratkaisuja. Työskentelet tiiviisti yhtiön hallituksen jäsenten kanssa, joista kukin on korkean tason erikoisasiantuntija omalla vastuualueellaan.

Menestyt tehtävässä, kun sinulla on kokemusta ja näyttöjä liiketoiminnan ja myynnin menestyksekkäästä kasvattamisesta, uusien palveluiden lanseeraamisesta kuluttajille sekä huippuasiantuntijoiden johtamisesta. Pystyt luomaan veto- ja pitovoimaisen organisaation ja toimintamallin, joka houkuttelee mukaansa sekä alan kovimmat osaajat että metsäkiinteistömarkkinoilla toimivat asiakkaat. Tunnet kuluttajapalveluiden myynnin ja markkinoinnin kenttää ja pystyt luomaan tehokkaan B2C -myyntikonseptin potentiaalisten yksityisasiakkaiden tavoittamiseksi hyödyntämällä nykyaikaisia digitaalisia kanavia tehokkaasti. Alakohtainen kokemus/koulutus ei ole välttämätön, mutta se luetaan eduksi. Tärkeintä on rivakka ja toimeen tarttuva hands-on asenne, joilla saat aikaan konkreettisia tuloksia yhtiön asettamien tavoitteiden mukaisesti.   

Henkilönä olet tuloshakuinen ja tavoitteisiin tiukasti sitoutuva toimija. Ymmärrät huippuasiantuntijoiden johtamisen lainalaisuudet ja johdat heitä selkeällä, jämäkällä ja arvostavalla otteella. Ennen kaikkea haluat oppia itsekin uutta ja sinulla on kyky ja halu hyödyntää muiden asiantuntemusta Suomen Sijoitusmetsien parhaaksi. Motivoidut pitkän aikavälin tavoitteista samalla kun johdat liiketoimintaa kuukausi- ja kvartaali-suunnitelmien mukaisesti. Yrittäjähenkisyys näkyy henkilökohtaisena sitoutumisena sovittuihin tavoitteisiin, sitkeytenä tiukimmissa paikoissa ja kykynä sopeutua erilaisiin tehtäviin. Ihmisjohtamisen ohella sovellat mielelläsi myös erityyppisiä toiminnan kehittämiseen liittyviä mittaroituja seurantamenetelmiä ja olet tottunut raportoimaan ja viestimään avoimen systemaattisesti – myös suullisesti – sekä omalle henkilöstölle että hallitukselle. 

Suomen Sijoitusmetsät tarjoaa ainutlaatuisen näkymän Suomen metsäkiinteistömarkkinoihin ja mahdollisuuden päästä mukaan vahvaan kasvuun pyrkivään yritykseen, jossa hyödynnetään alan viimeisintä tietoa. Pääset kiihdyttämään kasvua ja saat vankaksi tueksesi yhtiöön vahvasti sitoutuneen henkilöstön ja hallituksen. Alkuvaiheen jälkeen sinulla on mahdollisuus tulla myös yhtiön osaomistajaksi.

Toimipiste on Joensuussa, mutta tehtävää voi hoitaa osittain myös etänä. Työ edellyttää jonkin verran matkustamista kotimaassa.    

Mikäli koet tehtävän omaksesi, lähetä hakemuksesi alla olevan linkin kautta viimeistään 10.9.23. Toimi nopeasti, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Liitä hakemukseen CV sekä palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Headhunter Heikki Ovaskainen, puh. 040-8439 221.

Jaa somessa:

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Vesiliikelaitoksen johtaja
Rahoitusjohtaja, SSA Rakennus Oy
Talousjohtaja
Palvelujohtaja, Söderberg & Partners
Toimitusjohtaja, Kuopion Palloseura
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Hallituksen jäsenhaku – hakujen aatelia_InHuntBlogi_1200x630px_plain_1
Hallituksen jäsenhaku – hakujen aatelia
Hallitustyöskentelyn tulevaisuus vaatii muutosta, ja me InHuntilla olemme valmiina tähän muutokseen.
InHuntBlogi_Jukka Marttila – uudenlainen tapa tehdä headhunttausta_plain
Jukka Marttila – uudenlainen tapa tehdä headhunttausta
Jukka Marttila lähti rohkeasti kokeilemaan työurallaan uutta, jolloin pohdintaan nousivat myös omat arvot ja työskentelytavat.
Työnhaun hankaluudet- 7 yleistä virhettä ja niiden välttäminen_InHuntBlogi_1200x630px_plain
Vältä näitä virheitä, jos haluat tulla valituksi
Tässä lista sellaisia virheitä, joihin ehdokkaat aika ajoin sortuvat rekrytointiprosessin aikana ja joiden takia heikentävät omia mahdollisuuksiaan tulla valituksi...
Placementilla rakennetaan työnantajabrändiä_InHuntBlogi_1200x630px_plain_1
Placementilla rakennetaan työnantajabrändiä
Placement-palveluilla edistetään henkilön uudelleen työllistymistä.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa