Toimitusjohtaja

Helsinki / Uusimaa

Senior Headhunter Petri Peltoniemi
p. 0500-840 912
Senior Headhunter Janne Ilomäki
p. 050-364 0028

Suomen Taksiliitto on taksiyrittäjien edunvalvontajärjestö ja liikennepalvelualan asiantuntija, jolla on 70 vuoden kokemus ammattiliikenteestä. Valvomme taksiyrittäjyyden tasapuolisten toimintaedellytysten toteutumista Suomessa.

Haemme uutta dynaamista ja innostunutta 

Toimitusjohtajaa 

luotsaamaan Suomen Taksiliittoa ry:tä kohti seuraavaa askelta, muuttuneessa ja vahvasti kehittyvässä toimintaympäristössä. Yhdistyksen toimitusjohtaja vastaa yhdessä hallituksen kanssa, että järjestön toiminta vie osaltaan taksialaa vision mukaisiin tavoitteisiin, jossa liikennemuodolla on keskeinen ja monipuolinen rooli tulevaisuuden puhtaassa ja älykkäässä liikenteessä.

Edustamme suurta osaa suomalaisista taksiyrittäjistä. Tuemme jäseniämme koko yrittäjätaipaleen ajan. Tarjoamme jäsenillemme ammatillista tukea yrittämisen arkeen liittyvissä kysymyksissä, tietoa ja koulutuksia sekä lakineuvontaa ja muita monipuolisia asiantuntijapalveluita. Suomen Taksiliiton jäseninä on taksiyrittäjiä, tilausvälitysyhtiöitä sekä 30 eri puolella maata toimivaa jäsenyhdistystä, joissa osassa näistä on vielä jäsenenä yhteensä yli 100 paikallisesti toimivaa yhdistystä. Siksi sidosryhmä- ja vaikuttamistyö sekä palveluiden tuottaminen on erityisen tärkeää. 

Toimitusjohtajan tehtävät ovat mm. vaikuttamistyö ja järjestön käytännön toiminnan johtaminen, toimiston esimiehenä toimiminen ja hallintotehtävät, talouden johtaminen, verkostoituminen sekä suhdetoiminta. Viestinnän johtaminen, tiedottaminen ja yhdistyksen markkinointi ovat myös tärkeässä roolissa. Toimitusjohtajalla on kokonaisvastuu toiminnasta hallitukselle ja jäsenistölle.

Toivomme sinulla olevan johtamistaitoja ja strategista näkemystä järjestön aseman ja roolin kehittämisestä sekä visiointikykyä ja kyky luoda sekä toimeenpanna keskipitkän ja pitkän aikavälin strateginen suunta. Liikenne-alan tuntemus on eduksi.

Henkilön persoonatekijöiden ja työskentelytavan osalta edellytetään kykyä verkostointiin, yhteistoiminta- ja vuorovaikutustaitoja, alan ja vaikuttamistyön ymmärrystä sekä kykyä esiintyä. Näyttöjä toiminnan kehittämisestä arvostetaan.

Tarjoamme sinulle tunnetun ja asemaltaan vahvan organisaation sidosryhmien silmissä, jossa jäsenet ovat keskeisiä toimijoita. Järjestöllä on pitkä historia ja saat näköalapaikan liikenteen toimialalle. Pääset osallistumaan ja vaikuttamaan työn sisältöön ja organisaatioon. Sinulla on tukena ammattitaitoinen ja hyvähenkinen toimistohenkilöstö ja joustavuus töiden järjestämisessä. Toimistomme on Helsingin Pohjois-Haagassa.


Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä meihin: InHunt Group Oy Senior Headhunter Petri Peltoniemi +358 50 0840912 tai Senior Headhunter Janne Ilomäki +358 50 3640028. Jätä hakemus ja CV mieluummin heti, sillä aktiivinen suorahaku on jo aloitettu. Haastattelemme ja arvioimme ehdokkaita jo hakuaikana. Jätä hakemus kuitenkin viimeistään 19.2.2024 mennessä.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
CTO
Talousjohtaja, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö
Toiminnanjohtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
Interim-johtaja-blogi-1200x630
Interim-johtaja ei ole vain väliaikainen ratkaisu – vaan mahdollisuus nostaa organisaation kyvykkyys uudelle tasolle
  Interim‑johtaja ei ole vain väliaikainen paikkaaja, vaan kokenut ammattilainen, joka pystyy jäsentämään tilanteen nopeasti, tekemään oikeita valintoja ja viemään...
Muusikkojen-liitto-asiakastarina-1200x630
Huolellinen rekrytointi toi liittoon uuden toiminnanjohtajan
Suomen Muusikkojen liitto ry etsi uutta toiminnanjohtajaa. Yli satavuotias järjestö halusi varmistaa, että sen seuraavalla johtohenkilöllä olisi vahva ote paitsi...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.