Toimitusjohtaja, Kuopion Palloseura

Kuopio / Pohjois-Savo

Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Headhunterit Jari Tourunen (+358 400 560 836) ja Anssi Mäkelä (+358 40 629 0851).

Satavuotias Kuopion Palloseura on yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista jalkapalloseuroista. KuPS:n edustusjoukkueet ovat perinteisesti menestyneet hyvin kaikilla sarjatasoilla. KuPS on tunnettu myös vireästä junioritoiminnastaan ja intohimoisista sekä sitoutuneista kannattajistaan. KuPS työllistää yli 60 henkilöä.

Kuopion Palloseura etsii uutta

TOIMITUSJOHTAJAA

johtamaan seuran osakeyhtiön liiketoimintaa ja varmistamaan seuran menestyksen niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

Tehtävässäsi vastaat yhtiön liiketoiminnan johtamisesta, kehittämisestä ja operatiivisten päätösten tekemisestä. Talouden kokonaisvaltaiseen johtamiseen kuuluu budjetointi ja ennustaminen sekä muut talouden toimenpiteet yhdessä toimistovastaavan kanssa. Johdat myös myyntiä ja markkinointia yhdessä myynti- ja markkinointipäällikön kanssa, hankit uusia kumppaneita ja olet yhteydessä seuran isoimpiin yhteistyökumppaneihin. Brändin vahvistaminen ja näkyvyyden kehittäminen somessa on osa työtäsi yhdessä media- ja viestintävastaavien kanssa. Lisäksi toimit yhteistyössä joukkueiden taustahenkilöiden, erityisesti päävalmentajien kanssa. Sinulla on operatiivinen vastuu yhtiön johtamisesta, myynnistä, asiakashallinnasta, taloudesta, ottelutapahtumista ja henkilöstöstä. Edustusjoukkueiden menestymisestä kantavat vastuun valmentajat ja urheilijat, mutta toimitusjohtajana huolehdit siitä, että urheilumenestykselle on KuPS:ssa parhaat mahdolliset edellytykset.  Osakeyhtiön alaisuudessa toimii Kansallisen liigan naisten joukkue ja Veikkausliigan miesten joukkue. Molemmat joukkueet taistelevat jälleen Suomen mestaruudesta.

Odotamme sinulta

  • kokemusta ja näyttöjä liiketoiminta- ja henkilöstöjohtamisesta, talouden ohjaamisesta ja seurannasta, tapahtumamarkkinoinnista sekä verkostoitumisesta,
  • kokemusta ja näyttöjä yrityselämän verkostoissa työskentelystä, myyntityöstä ja myynnin johtamisesta,
  • sitoutumista ja strategista kykyä kehittää KuPS:n liiketoimintaa sekä kykyä rakentaa maakunnallisia, kotimaisia ja kansainvälisiä kumppanuuksia,
  • kykyä kommunikoida englanniksi ja suomeksi monikulttuurisessa ja -arvoisessa työyhteisössä,
  • erinomaisia leadership- ja ihmissuhdetaitoja sekä esiintymisvalmiuksia,
  • toimenkuvaan soveltuvaa koulutusta,
  • tausta urheilujohtamisessa ja hyvä lajiymmärrys katsotaan eduksi.

Liity osaksi KuPS:n menestystarinaa ja jätä hakemuksesi alla olevan linkin kautta viimeistään 21.9.2023. Toimi nopeasti, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Liitä hakemukseen CV sekä palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Headhunterit Jari Tourunen (+358 400 560 836) ja Anssi Mäkelä (+358 40 629 0851).

Jaa somessa:

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Vesiliikelaitoksen johtaja
Rahoitusjohtaja, SSA Rakennus Oy
Talousjohtaja
Palvelujohtaja, Söderberg & Partners
Tehdaspäällikkö
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Hallituksen jäsenhaku – hakujen aatelia_InHuntBlogi_1200x630px_plain_1
Hallituksen jäsenhaku – hakujen aatelia
Hallitustyöskentelyn tulevaisuus vaatii muutosta, ja me InHuntilla olemme valmiina tähän muutokseen.
InHuntBlogi_Jukka Marttila – uudenlainen tapa tehdä headhunttausta_plain
Jukka Marttila – uudenlainen tapa tehdä headhunttausta
Jukka Marttila lähti rohkeasti kokeilemaan työurallaan uutta, jolloin pohdintaan nousivat myös omat arvot ja työskentelytavat.
Työnhaun hankaluudet- 7 yleistä virhettä ja niiden välttäminen_InHuntBlogi_1200x630px_plain
Vältä näitä virheitä, jos haluat tulla valituksi
Tässä lista sellaisia virheitä, joihin ehdokkaat aika ajoin sortuvat rekrytointiprosessin aikana ja joiden takia heikentävät omia mahdollisuuksiaan tulla valituksi...
Placementilla rakennetaan työnantajabrändiä_InHuntBlogi_1200x630px_plain_1
Placementilla rakennetaan työnantajabrändiä
Placement-palveluilla edistetään henkilön uudelleen työllistymistä.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa