Jos tulevaisuutta ei voi ennustaa, voiko sitä ennakoida? | Maaria Nuutinen

Työelämän murrosta ja kohtaantohaastetta käsittelevässä InHunt Groupin videopodcastsarjassa tapasimme VTT:n johtavan erikoistutkijan psykologian tohtori Maaria Nuutisen. Tässä videopodcastissa keskustellaan siitä, miten ennakoida teknologisen kehityksen vaikutusta työelämän osaamistarpeisiin tulevaisuudessa.

Vieraana: VTT johtava tutkija, PsT Maaria Nuutinen
Juontaja: Tuuli Paasilehto, Senior Headhunter, InHunt Group

Ei ole olemassa yhtään tehtävää, jossa ei pitäisi jatkuvasti oppia uutta

Nuutinen kertoo, että vuodelta 1893 on löydetty tutkijoiden kirjaama tulevaisuudenkuva vuodesta 1993. Tutkijat ennakoivat, että jo ennen vuosituhannen vaihdetta työtä tehdään puhelimella. Etätyöskentely mahdollisuutena, myös eriytymisen uhkakuvineen, osattiin ennakoida.

Narratiivi teknologian kehityksestä megatrendinä pitää usein sisällään ajatuksen siitä, että teknologia kehittyy ja ihminen sopeutuu siihen. Ihmiselle jää sivustakatsojan tai kontrollerin rooli. Nuutisen mukaan teknologiaa voidaan ottaa käyttöön systeemisesti. Tämän näkemyksen mukaan teknologia ja ihminen kehittyvät yhdessä ja koneista tulee yhteistyökumppaneita.

VTT täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Merkkipäivää juhlitaan ajassa eläen. VTT valmistelee whitepaperia, jossa ennakoidaan tulevan 40 vuoden kehitystä. Juhlavuoden kunniaksi VTT kutsuu kaikkia mukaansa mentaaliselle aikamatkalle pohtimaan, millaista on arki 80 vuoden kuluttua: “Millainen on päiväni vuonna 2100?”. Citizen sciencessa “tavalliset ihmiset” ovat kanssatutkijoita, eivät ainoastaan tutkimuksen kohteita. Tämä on esimerkki kokemuksellisesta ennakoinnista, jolla voidaan luoda vakioitu konteksti vaihtoehtoisten kehityspolkujen, utopioiden ja uhkien, esiintuomiselle. Kokemuksellinen ennakointi rakentaa siltaa teknologioiden kehittäjien ja hyödyntäjien välille. Heille tulee yhteinen kieli, joka mahdollistaa vuoropuhelun. Tulevaisuutta luodaan yhdessä samalla, kun tehdään yhteistyötä uhkakuvien välttämiseksi.

VTT antaa yrittäjälle ja yritysjohdolle eväitä uusien liiketoiminnan mahdollisuuksien miettimiselle. Kun organisaatiokulttuuri mahdollistaa sen, että yksilöt voivat pysähtyä yhdessä hetkeksi pitkälle menevän tulevaisuuskuvan äärelle, liiketoiminta hyötyy ihmisten luontaisesta uteliaisuudesta ja luovuudesta. Tulevaisuuden visioita ja skenarioita ja niiden vaikutusta strategian ja työkäytäntöjen tasolla on oltava mahdollisuus pohtia avarakatseisesti, ei ryppyotsaisesti.

Psykologian tohtori Maaria Nuutinen toimii VTTssä johtavana erikoistutkijana. Hänellä on pitkä ja monipuolinen ura tutkijana. Tässä podcastissa kuullaan myös, miten Nuutinen varmistaa itselleen tilan uuden oppimiselle.

Tule mukaan keskusteluun. Kuulemme mielellämme, mitä ajatuksia keskustelumme herätti!

Jaa somessa:

Lisää kuunneltavaa

yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa