Riina Manner, Strategic Advisor, InCrest Oy, InHunt Group

M.Sc. (Economics)

Riinalla on yli 15 vuoden kokemus liiketoiminnan kasvattamisesta, strategiatyöstä ja kansainvälisestä liiketoiminnan kehittämisestä. Hän on toiminut yrittäjänä, toimitusjohtajana ja liiketoimintajohtajana sekä vastannut kasvun, kaupallisen kehittämisen ja kansainvälisen liiketoiminnan johtamisesta.

Riina yhdistää strategisen ajattelun käytännönläheiseen toteutukseen. Hän auttaa yrityksiä kirkastamaan kasvun suuntaa, kehittämään kaupallista tekemistä ja viemään strategian osaksi arjen johtamista. Hänen työskentelytapansa perustuu analyyttiseen ajatteluun, osallistavaan työskentelyyn ja siihen, että ratkaisut ovat käytännössä toteutettavissa.

Uransa aikana Riina on perustanut ja kasvattanut yrityksiä, käynnistänyt liiketoimintaa useilla kansainvälisillä markkinoilla sekä johtanut kansainvälistä liiketoimintaa. Hänellä on vahva kokemus strategiaprosesseista, kaupallisten toimintamallien uudistamisesta, hinnoittelusta, kasvun suunnittelusta sekä myynnin, markkinoinnin ja asiakkuuksien kehittämisestä. Hän on johtanut monialaisia tiimejä ja vienyt läpi kasvua ja muutosta erilaisissa toimintaympäristöissä.

Konsulttina Riina auttaa yrityksiä tunnistamaan kasvun mahdollisuuksia ja rakentamaan käytännönläheisiä ratkaisuja liiketoiminnan kehittämiseen. Hänen kokemuksensa ulottuu strategiatyöstä ja kaupallisen toiminnan kehittämisestä kansainvälistymisen suunnitteluun sekä kannattavan kasvun edellytysten vahvistamiseen. Häntä arvostetaan kyvystä hahmottaa nopeasti liiketoiminnan kokonaisuus, tunnistaa olennaiset kehityskohteet ja viedä ratkaisut käytäntöön yhdessä asiakkaan kanssa.

InCrest Oy

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat

Blogista

TOIMITUSJOHTAJAN VIISI PERISYNTIÄ AVAINHENKILÖIDEN REKRYTOINNISSA
Toimitusjohtajan viisi perisyntiä avainhenkilöiden rekrytoinnissa 
Yrityksen miljoonainvestointeja ei tehdä mututuntumalla. Miksi sitten avainhenkilöiden rekrytoinnissa luotetaan joskus liikaa omaan arvioon, tuttuihin nimiin...
InHunt asiakastarinat
Energytech rakensi uuden tavan johtaa kasvua
Kun Energytech Finland Oy liittyi yrityskaupan myötä osaksi Konwell-konsernia, aiemmin omistajayrittäjien kesken hoidetulle päätöksenteolle tarvittiin uusi rakenne....
Mitä suorahaku maksaa
Mitä suorahaku maksaa – ja mistä siinä oikeastaan maksetaan? 
Mitä suorahaku maksaa? Se on yksi yleisimmistä kysymyksistä suorahakua harkitsevien yritysten keskuudessa, mutta samalla yksi vaikeimmin vastattavista. Suorahakupalveluiden...
InHunt asiakastarinat
Asiakasymmärrys osaksi arjen johtamista
Miten asiakasymmärrys voidaan tuoda osaksi arjen johtamista ja jatkuvaa kehittämistä? Figure lähti yhdessä InCrestin kanssa tarkastelemaan palveluitaan asiakkaan...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Suomen Vahvimmat - Platina