Muutos hirvittävä! 14 % johdon rooleista täysin uusia vuositasolla!

Jaa somessa:

Maailma muuttuu ja kehittyy ja siitä on tulossa dynaamisempi sekä huomattavasti monimuotoisempi.  Muutoksen vauhti on ennennäkemätön. Pari mainittavaa lukua, että vuonna 2006 maailmassa oli 3 miljoonaa iPhonea, kun vuonna 2013 niitä oli yli 400 miljoonaa. Vuonna 2004 Facebookilla oli miljoona käyttäjää, kun vuonna 2014 niitä oli yli 1,3 miljardia. Yrityksillä on erittäin vaikea pysyä globalisaation ja digitalisaation tuomassa muutoksessa mukana, josta kertoo omaa kieltään se, että yrityksien keski-ikä esim. Yhdysvalloissa on laskenut alle 15 vuoden (Lähde: BBC) ja jatkaa laskemistaan. Vielä parikymmentä vuotta sitten yritys voitiin perustaa sillä ajatuksella, että tätä tullaan tekemään sitten koko loppuelämä. Ei kuitenkaan enää ja yrityksen kyky innovoida ja uusiutua on ainoa elinehto. Nokia varmasti on yksi loistava esimerkki, kuinka voidaan tippua korkealta ja kovaa. Toinen tuore esimerkki on Stockmann, joka on suurissa vaikeuksissa. Uusimmista suomalaisista menestystarinoista Rovio on myös ajautunut jo todellisiin ongelmiin, koska ei ole pystynyt tuomaan uusia menestyspelejä markkinoilleTutkimus CEB

Törmäsin mielenkiintoiseen tutkimukseen, joka hyvin kuvastaa meneillään olevaa muutosta. Tutkimuksen oli toteuttanut CEB ja siinä mm. todettiin, että vuositasolla (2013) 14% johdon rooleista olivat täysin uusia. Kysymyksessä siis sellaisia rooleja joita aikaisemmin ei ole ollut olemassa. Nämä roolit liittyvät paljolti meneillään olevaan digitalisaatioon, teknologian näytellessä yhä merkittävämpää roolia yrityksen menestyksessä.

Samassa tutkimuksessa tuotiin hyvin esille se, kuinka johdossa olevien henkiöiden täytyy olla valmiita erittäin nopeisiin muutoksiin ja ottamaan täysin uusia tehtäviä vastuulleen jatkuvasti.  Yli 50 % vastaajista mainitsi merkittävistä muutoksista työkuvassaan vähintään kahden vuoden sisällä.

Marshall Goldsmith, joka on erittäin arvostettu johtajien kouluttaja ja valmentaja kirjoitti Harvard Business Reviewn blogissaan muutoksista ja tulevaisuuden johtajista. Ensimmäiseksi hän mainitsi, että maailmassa on iso pula tämän päivän sekä tulevaisuuden johtajista. On mahdotonta pysyä mukana muutoksessa, jos ei itse ole koko ajan kehittämässä itseään ja opettelemassa uutta. Globalisaatio ja digitalisaatio ovat yhdessä tehneet sen, että vaikka toimisimme kuinka kotimaisilla markkinoilla, niin kohtaamme kilpailua maailmanlaajuisesti, koska rajat hälvenevät tai poistuvat kokonaan. Teknologian vaikutus businekseen, sen hyödyntäminen, kumppanien ja liittojen solmiminen, kulttuurien monimuotoisuus ja oppimisen ketteryys ovat kaikki haasteita tämän päivän johtajille, sekä tulevaisuudessa entistäkin tärkeimpiä sellaisiksi haluaville.

Suomessa tämä muutos näkyy mm. siinä, että tämän päivän busineksen, dynamiikan ja monimuotoisuuden ymmärtävistä johtajista on pulaa. Myös IT-ala kärsii kokonaisuudessaan huomattavasta osaajapulasta. Kauppalehti kirjoitti viime viikolla, että vuoteen 2020 mennessä alalla olisi yli 10 000 ammattilaisen puute.

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemun vastuualueella InHuntissa on mm. liiketoiminnan kehittäminen, markkinoinnin suunnittelu ja toteutus sekä tuotteiden ja palveluiden konseptointi. Tällä hetkellä Teemu kirjoittaa mm. näitä kirjoituksia Madridista, Espanjasta käsin, jossa hän on viimeistelemässä maisterin tutkintoaan arvostetussa EAE Business Schoolissa.

Seuraa InHuntia LinkedInissä: http://www.linkedin.com/company/inhunt-group-oy

Tykkää InHuntista Facebookissa: https://www.facebook.com/InhuntGroup

Seuraa InHuntia Twitterissä: https://twitter.com/InHuntGroup

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Hankinta- ja kehitysjohtaja, InCar Oy 
Toimitusjohtaja, Helsingin Merihaka Oy
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.