Paras työnhaun välinen on oma verkosto

Jaa somessa:

 

Mistä tietää, että henkilö on avoinna uusille mahdollisuuksille? Siitä, että hän on juuri perustanut LinkedIn -profiilin ja laittaa kontaktipyynnön tai siitä, että henkilön aktiivisuustaso ko. kanavissa hypähtää aivan eri tasolle.  

 

Sinänsä tässä ei ole mitään vikaa ja kaiketi parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Toivoisin kuitenkin kaikkien ymmärtävän, että se arvokas työ tehdään silloin, kun asiat ovat hyvin eikä vasta silloin, kun ollaan jo avun tarpeessa. Silloin kun tilanne on jo päällä, on haastavampaa luoda itsestään ammattimaista kuvaa tai kasvattaa omaa verkostoa. Silloin kun taas on mielenkiintoisessa positiossa ja / tai mielenkiintoisessa yrityksessä ovat nämä asiat huomattavasti helpompia. On mielestäni todella vaarallista ylipäätänsä olettavan asioiden olevan hyvin huomennakin, koska niinhän ne ovat tänäänkin.

 

Jokaisella pitäisi olla varasuunnitelma

 

Jokaisella työelämässä olevalla pitäisi olla suunnitelma kaiken varalle. Omalle luonteelleni on ollut aina ominaista miettiä asioita monelta kantilta, enkä ole koskaan pitänyt mitään itsestään selvänä. Aina on taskussa ollut ”plan B” ja useimmiten myös se ”plan C”, jos jotain odottamatonta yhtäkkiä sattuisi. Yksi tärkeä osa tätä varasuunnitelmaa on aina ollut oma verkosto, jota olen pyrkinyt määrätietoisesti kasvattamaan, niin online kuin offline. Kun esim. muutimme kohta kolme vuotta sitten perheeni kanssa Madridiin, liityin välittömästi erilaisiin ryhmiin eri sosiaalisissa medioissa ja aloin ottamaan osaa keskusteluihin samalla auttaen, mutta myös luoden positiivista kuvaa itsestäni ja tekemällä itsestäni kiinnostavan. Tämän lisäksi kävin erittäin aktiivisesti erilaisissa tapaamisissa, joissa oli sekä paikallisia, että muita muualta tulleita. Näissä tapaamisissa olleista henkilöistä on sittemmin monista tullut hyviä ystäviäni ja olenkin saanut nopeasti ympärilleni paljon hienoja ihmisiä eli ns. tukiverkoston, johon voin aina turvautua ja kysyä apua, mikäli sellainen tilanne tulee.

 

Hyvällä ja laajalla verkostolla onkin erittäin iso merkitys monessa asiassa. Varsinkin kun putkahtaa pienestä pohjolasta yhteen Euroopan isoimmista kaupungeista, tuntee sitä itsensä aluksi aika pieneksi. Verkostosta saa tietoa, tukea ja apua. Koskaan ei tule sellainen tilanne, että ei olisi ketään keneltä kysyä. On kuitenkin tärkeä muistaa, jos oikeasti haluaa saada hyötyä omasta verkostosta, täytyy olla valmis myös antamaan ja paljon. Maailma on täynnä niitä ihmisiä, jotka ovat kyllä valmiita ottamaan, mutta kun pitäisi ojentaa auttava käsi, yllättäen on eri ääni kellossa. Tämä tosin on ihan ok, koska ne henkilöt huomataan hyvin nopeasti. Samalle ne, jotka ovat valmiita sen käden ojentamaan tilanteesta riippumatta, erottuvat kyllä massasta ja saavat myös apua silloin, kun sitä tarvitsevat.

 

Linkedin on loistava työkalu verkottua

 

Jotta LinkedIn verkosto toimii, täytyy siellä myös muistaa antaa ja tarjota apuaan aina kun mahdollista.

 

Työelämässä LinkedIn on loistava kanava verkottua ja tuoda omaa osaamista esiin. LinkedIn avulla on myös helppo jäädä mieleen, koska sen avulla jokaisella on kasvot. Siellä on helppo avata keskustelu henkilön kanssa vaikka et juurikaan tätä tuntisi. Sähköpostilla tämä ei esim. onnistu ja monesti tämänlaiset viestit jäävät vaille suurempaa huomiota. LinkedIniä olen itse hyödyntänyt aina paljon ja on se loistava kanava ottaa luonnollisesti yhteyttä esim. sen jälkeen, kun olet tavannut uuden henkilön tai tiedät, että tulet tapaamaan tämän lähipäivinä.

 

Jotta LinkedIn verkosto toimii, täytyy siellä myös muistaa antaa ja tarjota apuaan aina kun mahdollista. Kun joku kysyy vinkkejä ja sinulla on tieto, kerro se. Mikäli joku etsii sopivaa henkilöä tehtävään, mikä ei ole sinua varten, mutta tunnet siihen sopivan henkilön, tarjoa apuasi. Vain näin varmistat, että verkostosi aidosti toimii ja tuottaa tulosta, kun itse olet avun tai esim. uuden työpaikan tarpeessa.

 

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt digitalisaatioon ja ennen kaikkea digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Sales Manager, Abena Finland Oy
Aluejohtaja
Talousjohtaja / CFO / Financial Controller, Masku
Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Uusimmat

Blogista

Kaupan ja elintarvike- alan osaajat_InHuntGroup_plain2
Varmista parhaat osaajat kaupan alan tehtäviin - näin onnistut!
InHuntin kaupan alan osaajapooli kattaa laajasti toimialaosaajia vähittäis- ja tukkukaupasta sekä elintarviketoimialalta.
Liitot, yhdistykset ja säätiöt_pooli_InHuntGroup_plain3
Miten välttää kymmenien tuhansien eurojen virheinvestointi liiton, järjestön tai säätiön rekrytoinnissa?
Suomessa kolmas sektori on täynnä monipuolisia toimijoita, jotka tarvitsevat parhaita osaajia menestyäkseen. Miten suorahaku voi olla avain onnistuneeseen rekrytointiin...
Julkisen-sektorin-osaajat_pooli_InHuntGroup_plain
Avainpaikka julkisella sektorilla – miten varmistat parhaat hakijat?
Oikea ja aito suorahaku on edelleen julkiselle sektorille Suomessa yllättävän vieras rekrytoinnin toimintamalli.
Talousosaajat_pooli_InHuntGroup_plain2
Yrittäjäomistaja, rekrytoi ensimmäisenä talousosaaja – näin varmistat yrityksesi menestymisen
InHunt Groupilla pystymme yhdistämään taloushallinto- ja rekrytointiosaamisemme vahvaksi kokonaisuudeksi.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa