Henkilöbrändäyksen hyvät ja huonot vaikutukset

Jaa somessa:

Nyt on jonkin aikaa ollut muotia tehdä henkilöbrändäystä ja tosissaan. Opinahjot sekä somekanavat pursuvat erilaisia ohjeita ja kursseja, miten brändäät itsesi. Mielenkiintoista ja monille jopa ahdistavaa painetta yhteiskunnassamme, varsinkin nuorille.

Henkilöbrändäystä on ollut ”markkinoilla” jo satoja vuosia, jopa tuhansia. Eri uskontojen johtajat ovat olleet tässä lajissa parhaimpia. Buddha, Jeesus, etc. Eri maiden johtajat, jotka ovat kunnostautuneet kurjalla tavalla, vaikka sotatoimissa, kuten Hitler ja Mussolini. Kaikkia heitä yhdistää siis kuuluisuus sekä hyvässä että pahassa.

Henkilöbrändäystä on siis olla kuuluisa tavalla tai toisella.

Bisneksessä jos brändäyksesi onnistuu puolitehoisesti, olet oman yrityksesi kanssa ongelmissa. Tästä voisi ottaa esimerkin Jari Sarasvuosta, joka nousi loistavaksi konsultiksi omalla sarallaan ja teki kovaa tulosta itselleen yrityksensä kautta, mutta samalla hänen Trainers House kärsi yhden miehen showsta, sillä asiakkaat halusivat ostaa Jarin vetämään koulutuksia. Toki muitakin konsultteja saatiin myytyä, mutta silti Jari  oli samalla loistava brändi ja samalla ongelma omalle yhtiölleen. Skaalattavuus oli vaikeahkoa. Väittäisin, että tässä henkilöbrändäyksen hyödyntäminen eli kapitalisointi jäi puolitiehen Trainersillä.

Henkilöbrändäyksen huippuja Suomesta? Minulle yksi ylitse muiden henkilöbrändi on Kimi Räikkönen.

Mielenkiintoista on seurata henkilöbrändäystä myös kiinteistövälityssektorilla. Itsekin siinä bisneksessä mukana olevana joudun ja saan päivittäin painia tämän haastekentän kanssa. Mitä brändätään ja miksi pitkässä juoksussa? Tunnustan, ei ole helppoa. Kiinteistövälitysbisneksessä on muutamia lähes kaikille tunnettuja henkilöbrändejä. Osa on tullut teeveestä tunnetuiksi kuten Kaisa Liski, Jethro Rostedt ja Mira Kasslin, jokainen heistä omanlaisensa brändi. Miten menestys heidän kohdallaan, ovatko he osanneet kapitalisoida itsestään bisnestä laajemmalti? Jethro on ilmeisesti hyvinkin onnistunut hyödyntämään teeveen nosteen, mutta ladyt eivät niinkään, vaan omalla kohdallaan kompastelleet kivestä toiseen aiheuttaen yhtiöilleen haastavia tilanteita.

Kiinteistövälityksessä brändäyksen mestari on kyllä Andrei Koivumäki sekä myös brändiään nostava Roni Arvonen. Fanitan ihan täysillä molempia, mutta mielenkiinnolla odotan ja seuraan, osaavatko he kapitalisoida muuta kuin omaa työtänsä. Miten skaalata ja hyödyntää isossa mittakaavassa tunnettuutta. Sitä ei ole vielä näkyvissä, mutta peukutan kuitenkin iloisena heitä ja toivon, että onnistuvat bisneksissään, kun niihin oikeasti ryhtyvät. Omassa jengissäni on myös henkilöbrändejä ja fanitan myös heitä sekä mielelläni tuen heidän nousuaan henkilöbrändeiksi, mutta erottautuminen ei ole helppoa, sillä lähes kaikki Suomen kiinteistövälittäjät yrittävät samaan aikaan ja ei ole realistista kaikkien nousta huipulle tässä lajissa. Huipulla ei ole tilaa.

Henkilöbrändäyksen huippuja Suomesta? Minulle yksi ylitse muiden henkilöbrändi on Kimi Räikkönen. Aiemmin hän ajoi oikeutetusti Ferrarilla ja siinä yhdistyivät kaksi brändiä hienosti. Ja nyt kun Kimi siirtyi Alfa Romeon rattiin, nousi silmissäni Alfan brändi kiinnostavaksi ja ensimmäisen kerran elämässäni aloin miettiä, millaista olisi ajaa Alfalla, kuten Kimi. Näin toimii henkilöbrändi tukien toista bisnesbrändiä.

Kirjoittanut,

Hannu Mänty

Hallituksen puheenjohtaja

InHunt Group Oy

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Konttorinjohtaja Turku ja Parainen
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Kaupallinen johtaja
Chief Executive Officer
Strategia- ja talousjohtaja, Seure Henkilöstöpalvelut Oy
Uusimmat

Blogista

Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä_-blogi-1200x630
Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä?
“Tyytyväinen lintu ei lähde pesästä.” Vanha sanonta pätee yhä työelämässä. Osaajien palkkaaminen on yhä kilpaillumpaa, ja siksi hyvien työntekijöiden pitäminen...
Making Responsible Choices in Board Roles with Rosie Kropp-blogi-1200x630
Responsible Board Selection as a Professional Obligation
Joining a Board of Directors is a significant professional decision that extends beyond mere prestige. It involves a high-impact, high-exposure role with substantial...
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa-blogi-1200x630
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa
Työnhakijan kokemus rekrytoinnista muovaa yrityksestä syntyvää mielikuvaa usein enemmän kuin mikään markkinointiviesti. Erityisesti yrityksissä ilman omaa HR‑ammattilaista...
Oikeassa roolissa olemme onnellisia
Oikeassa roolissa olemme onnellisia. Miksi omien vahvuuksien tunnistaminen on strateginen valinta?
Moni strategia kaatuu arjessa, ei siksi että suunta olisi väärä, vaan siksi että ihmiset tekevät työtä rooleissa, joissa heidän vahvuutensa eivät pääse käyttöön....
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.