Kurssille vai törmäyskurssille?

Jaa somessa:

Johdon ja asiantuntijoiden koulutus ja kurssit – johtamisen ismejä avaavat seminaarit – voiko ja pitääkö niitä haastaa? Kun kovan tason johtaja tai asiantuntija tänä päivänä kouluttautuu, nostaa tasoaan ja verkostoituu, hän menee kurssille tai seminaariin. Osallistuminen pitää miettiä huolella paitsi kustannusten, mutta ennen kaikkea käytetyn ajan ja saatavan hyödyn kannalta.

Pari päivää kurssilla voi tuntua houkuttelevalta monestakin syystä: todennäköisesti puhujat ovat nimekkäitä, ilmapiiri inspiroiva, teemat ajankohtaisia ja ehkä törmää mielenkiintoisiin ihmisiinkin. Myös pieni breikki hektisestä arjesta voi olla paikallaan.

Kääntäen, pari päivää poissa johtamisen eturivistä on kova juttu. Todennäköisesti täysi irrottautuminen ei ole mahdollista, eikä mielekästäkään, ja yleisön joukossa istuessa tulee seuratuksi työpaikan tapahtumia, vastattua sähköposteihin ja mietittyä työasioita.

Kurssin jälkeen mappi käteen ja takaisin töihin. Innostus voi olla aito ja sen huomaavat kollegatkin: pomo kävi kurssilla. Kurssin kohderyhmä on kuitenkin suuri ja tarpeet moninaiset. Vastuu opitun soveltamisesta on jokaisella itsellään, miten tuoda hyödyt firman hyödyksi. Vesi on kannettua ja joskus kasvimaa siitä toki hyötyykin.

Ja koska kurssiyleisö on heterogeenistä, verkostoitumisen hyöty on katsojan silmässä. Törmäät kehen sattuu ja joskus onnistaa, aina ei. Todennäköisyys on itse asiassa aika pieni. Voit keskustella koulutuksen teemoista vain yleisellä tasolla, vaikka soveltamisen pitää mennä syvälle businekseen.

Johtotason osaamisen kehittäminen modernilla ja oikeasti hyödyllisellä tavalla?

Jokaisella johtajalla ja kovan tason asiantuntijalla on erityisiä osaamisalueita, jotka on tunnistettu jo rekrytointivaiheessa ja joista on saatu näyttöjä työssä. Hyvä johtaja myös tietää kehitysalueensa, erityisesti tässä jatkuvassa muutoksessa mukana pysymisen ja mieluusti aallonharjalla kiitämisen aikana.

Omaa osaamista voi kehittää ryhtymällä Advisoriksi toiselle yritykselle. Ja se on varmasti hyödyllistä, kun Advisory Board on käynnistetty tehokkaalla InHunt Groupin Advisory Board -konseptilla (tutustu), joka pohjaa kovan tason yhteiskehittelyhankkeeseen. Advisorina sinusta tulee osa supertiimiä, joka vie kohdeyritystä eteenpäin. Boardissa verkostoidut täsmällisesti paitsi kollega-Advisoreiden kanssa, tulet myös osaksi heidän ammatillisia verkostojaan. Sitoudut esim. vuodeksi tai kahdeksi, kohtaatte muutamia kertoja vuodessa, teette konkreettista työtä, ideointia, törmäytätte osaamisianne ja löydätte menestyksen avaimet. Yritys hyötyy – sinä hyödyt, opit ja kehityt.  

Advisory Board -toiminta on nyt nostettu kovalle tasolle. Siitä kannattaa ottaa hyöty irti, paitsi itseään kehittävänä johtajana, myös yrityksenä; tarjoa myös omalle johdollesi mahdollisuutta ottaa työn rinnalle Advisor-rooli? Se koetaan varmasti todellisempana kehittymiseen panostamisena, kuin se kahden päivän kurssi.

Kirjoittanut,

Tarja Ilvonen

Johtaja Board Competencies, Senior Headhunter

InHunt Group

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Sales Manager, Abena Finland Oy
Aluejohtaja
Talousjohtaja / CFO / Financial Controller, Masku
Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Uusimmat

Blogista

Kaupan ja elintarvike- alan osaajat_InHuntGroup_plain2
Varmista parhaat osaajat kaupan alan tehtäviin - näin onnistut!
InHuntin kaupan alan osaajapooli kattaa laajasti toimialaosaajia vähittäis- ja tukkukaupasta sekä elintarviketoimialalta.
Liitot, yhdistykset ja säätiöt_pooli_InHuntGroup_plain3
Miten välttää kymmenien tuhansien eurojen virheinvestointi liiton, järjestön tai säätiön rekrytoinnissa?
Suomessa kolmas sektori on täynnä monipuolisia toimijoita, jotka tarvitsevat parhaita osaajia menestyäkseen. Miten suorahaku voi olla avain onnistuneeseen rekrytointiin...
Julkisen-sektorin-osaajat_pooli_InHuntGroup_plain
Avainpaikka julkisella sektorilla – miten varmistat parhaat hakijat?
Oikea ja aito suorahaku on edelleen julkiselle sektorille Suomessa yllättävän vieras rekrytoinnin toimintamalli.
Talousosaajat_pooli_InHuntGroup_plain2
Yrittäjäomistaja, rekrytoi ensimmäisenä talousosaaja – näin varmistat yrityksesi menestymisen
InHunt Groupilla pystymme yhdistämään taloushallinto- ja rekrytointiosaamisemme vahvaksi kokonaisuudeksi.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa