Virallliset työajat monissa yrityksissä jo historiaa

Jaa somessa:

Yhä useammat yritykset sallivat työntekijöidensä työskennellä silloin, kun se heille parhaiten sopii. Koronaviruksen aikaansaama pandemia tulee varmasti vain kiihdyttämään tätä asiaa entisestään, kun monet yrityksistä vähän pakotettuinakin tulevat huomaamaan, että henkilöstön tuottavuus ei tipu, vaikka sitä kellokorttia ei ollakaan leimaamassa toimistolla joka aamu kello 08:00.

Jokaisella henkilöllä on oma biologinen rytminsä. Mitä enemmän päivittäiset rutiinimme seuraavat biologista rytmiämme, sitä paremmalta meistä tuntuu. Jollekin on pahin painajainen laittaa herätyskello soimaan klo 07:00, kun taas toisille aamuiset tunnit ovat aina niitä päivän tuottavimpia. Itse kuulun näistä jälkimmäiseen ja olen jo vuosia tiedostanut, että aamuisin saan tuplasti aikaan, mitä saan samassa ajassa esim. iltapäivällä. Kello soi normaalisti 06:00 ja työpöydän äärestä minut löytää heti 07:00 jälkeen. Kuitenkin aikaisin iltapäivällä olen usein tekemässä jo jotain aivan muuta ja illalla palaan sitten vielä työpöydän ääreen pariksi tunniksi, jolloin ajatukset ovat taas kirkkaampia, kun on saanut tehdä muita asioita.

Monet yrityksistä ovat myös ymmärtäneet tämän ja sen, että ei ole mitään perusteltua syytä siihen, että kaikkien pitäisi ilmaantua käytännössä samaan aikaan toimistolle tai lähteä sieltä siinä vaiheessa, kun kello lyö 16:00. Ennen sovittiin, että koska voi tehdä etänä töitä. Jatkossa tullaan sopimaan, koska täytyy olla toimistolla.

Maailmalta löytyy paljon yrityksiä, jotka antavat työntekijöilleen täysin vapaat kädet siihen, milloin ja mistä työtä tekee. Netflix on yksi näistä yrityksistä ja se on vienyt asian astetta pidemmälle ja antaa työntekijöilleen myös täyden vapauden valita, milloin ja kuinka paljon he haluavat esim. pitää vuodessa lomia. Virgin ja monet muut yritykset ovat sittemmin seuranneet perässä ja ottaneet käyttöön saman käytänteen.

Kun tuota asiaa kysyttiin Netflixin johdolta oli heidän vastaus hyvin simppeli: ”Meidän tulisi keskittyä siihen, mitä ihmiset saavat aikaan, ei siihen, kuinka monta tuntia tai päivää he työskentelevät. Aivan kuten meillä ei ole yhdeksästä viiteen päivän käytäntöä, emme myöskään tarvitse lomakäytäntöä.”

Nämä asiat kertovat myös siitä, että yritysten on pakko uusiutua sekä myös houkutella parhaita työntekijöitä heille yhä eri tavoin. Työnteon täytyy olla mielekästä ja vain tulevaisuus tulee näyttämään sen, että mikä on se työnteon uusi normaali. Varmaa on se, että yrityksien välinen kilpailu parhaista työntekijöistä sekä teknologioiden antamat mahdollisuudet tulevat muokkaamaan vielä monta kertaa työelämän kenttää.

Kirjoittanut,

Ota yhteyttä: teemu(at)inhuntworld.com

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt verkkoliiketoimintaan, digitalisaatioon ja digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
VP Sales and Customer Care
Compensation & Benefits Director
Chief Financial Officer, CFO
Toiminnanjohtaja
Franchise Partner / Entrepreneur Kitchen & Home Solution Business
Uusimmat

Blogista

Interview,,Employer,Or,People,In,Office,With,Laptop,For,Recruitment
Kira-alan rekrytointimarkkinat kylmänä vai kuumana? InHuntin osaajat löytävät tekijät, joita muut eivät tavoita
Datakeskukset, infra ja energiahankkeet vetävät investointeja – mutta osaavista tekijöistä käydään kovaa kilpailua. InHuntin kiinteistö- ja rakentamisalan osaajapooli...
Fund,Managers,Team,Consultation,And,Discuss,About,Analysis,Investment,Stock
Suomi nousuun – tutkimuksen keskeiset havainnot
Suomi nousuun -haastattelututkimukseemme osallistui laaja joukko ylimmän johdon ja hallitustason vaikuttajia eri toimialoilta: pörssiyhtiöistä kasvuyrityksiin...
Two,Professionals,In,A,Business,Meeting,,Discussing,Data,On,A
Megatrendit muovaavat osaamistarvetta – pysytkö mukana muutoksessa?
Megatrendit vyöryvät työelämän yli vauhdilla, ja vanhat säännöt eivät enää päde. Tekoäly, digitalisaatio ja vihreä siirtymä ravistelevat työelämää –  ratkaisevaa...
Tulevaisuuden hallitus tarvitsee systeemistä ajattelua.
Vaikuttava strategia yhdistää merkityksen, rakenteet ja tulokset
InHuntin Hallitushakujen huhtikuun alumnitapahtumassa Keynote puheenvuoron pitänyt Sari Kola puhui hallitustyöstä, strategisen ajattelun merkityksestä sekä siitä,...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.