Naisten osuus suomalaisten yritysten johdossa edelleen hyvin pieni

Jaa somessa:

”Pohjoismaissa naisten perustamat kasvuyritykset saivat noin yhden prosentin alueelle virranneesta riskisijoituspääomasta.” Näin uutisoi Helsingin Sanomat lokakuussa.

Esimerkiksi viimeisen kymmenen vuoden aikana Business Finlandin rahoittamien nopeaa kansainvälistä kasvua tavoittelevien nuorten innovatiivisten yritysten toimitusjohtajista vain seitsemän prosenttia oli naisia, kertoo puolestaan Business Finlandin Marjo Ilmari asiaa käsittelevässä Ylen artikkelissa 24.11.2020.

Epäsuhtainen tilanne ei kuitenkaan ole suoranaisesti syrjintää, vaan kyseessä on rakenteellinen ongelma. Ilmarin mukaan syy piilee siinä, että start up -yritykset perustuvat yleensä teknologiaan, joka on alana miesvoittoinen. Esimerkkinä alan opiskelijat, joista valtaosa on miehiä.

– Koska näiden alojen opiskelijoista edelleen valtaosa on miehiä, tämä heijastuu suoraan yritysten perustajatiimeihin.

Samaa mieltä on Henna Karlsson, joka näkee asian toimialakysymyksenä. Karlsson on kajaanilaisen teknologiayritys Prometecin toinen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. Tällä hetkellä hän vastaa yrityksensä liiketoiminnan kehittämisestä. Riskirahaa ei naisille myönnetä, koska he eivät ole sitä hakemassakaan.

– Naiset perustavat yhden hengen yrityksiä ja kivijalkayrityksiä, joihin ei riskirahaa haeta, eikä saada. Ehkä naiset toimivat mieluummin omalla mukavuusalueella kuin lähtevät ottamaan riskejä, Karlsson pohtii.

Henna Karlsson perusti miehensä kanssa oman yrityksen kahdeksan vuotta sitten, koska muuten edessä olisi ollut muutto toiselle paikkakunnalle työn perässä. Hän pyrkii tekemään osansa, että naisten osuus yritysjohdossa ja varsinkin teknologia-alalla voisi tulevaisuudessa nousta. Vaikeaa se on ja Henna on tehnyt kaikkensa, että yritykseen palkattaisiin naisia, mutta monesti hakijoistakaan ei heitä juuri löydy.

InHunt Boards Oy:n toimitusjohtaja Tarja Ilvonen näkee kuitenkin valoa tunnelin päässä:

”Teknologia-alan miehisyys ajan kuluessa muuttuu, kun koulutusvalintojen äärellä nostetaan naiset esimerkillisesti esille. Myös uravalintojaan tekevien nuorten vanhempien vaikutus päätöksiin muuttuu perinteisestä. Nopeana muutoksena on todettava, etteivät yritysjohdon tehtävät ole pelkästään teknisiä, vaan yrityksiin tarvitaan viimeistään hyvän startin ja kasvun myötä monenlaista osaamista. Ihan niin kuin yrityksen perustaminen ja omistaminen, myös sen johtajatehtävät edellyttävät rohkeutta enkä näe, että tässäkään sukupuoli määrittäisi asiaa. Tätä voi haastaa keskittymällä parhaan osaamisen löytämiseen nykytehtäviin.”

Lähteet:

https://yle.fi/uutiset/3-11661623

https://www.hs.fi/talous/art-2000006673406.html

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Strategia- ja talousjohtaja, Seure Henkilöstöpalvelut Oy
Rehtori / Toimitusjohtaja
Kaavoituspäällikkö
Toimitusjohtaja
Konsernipalveluiden johtaja
Uusimmat

Blogista

Oikeassa roolissa olemme onnellisia
Oikeassa roolissa olemme onnellisia. Miksi omien vahvuuksien tunnistaminen on strateginen valinta?
Moni strategia kaatuu arjessa, ei siksi että suunta olisi väärä, vaan siksi että ihmiset tekevät työtä rooleissa, joissa heidän vahvuutensa eivät pääse käyttöön....
LinkedIn ja suorahaku rekrytoinnissa – miten tavoitat oikeat osaajat nykymarkkinassa-blogi-1200x630
LinkedIn ja suorahaku rekrytoinnissa – miten tavoitat oikeat osaajat nykymarkkinassa
LinkedIn on noussut keskeiseksi kanavaksi osaajien tavoittamiseen ja rekrytointiin – mutta moni yritys hyödyntää sitä edelleen liian kapeasti. Tässä artikkelissa...
Pidä huolta markkina-arvostasi-blogi-1200x630
Pidä huolta markkina-arvostasi
Oma osaaminen on investointi. Se on tuotannontekijä, jonka myymme työnantajalle. Osaamisemme tulisi elättää meidät koko työuramme ajan. Maailman muuttuessa myös...
Mitä headhunting-prosessiin kuuluu ehdokkaan näkökulmasta-blogi-1200x630
Mitä headhunting-prosessiin kuuluu ehdokkaan näkökulmasta?
Headhunting näyttäytyy usein yrityksen työkaluna, mutta ehdokkaan näkökulmasta se on paljon enemmän. Se on prosessi, joka pysäyttää pohtimaan omaa uraa, motivaatiota...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.