Advisory Board – ryhmä huippuosaajia mahdollistamassa yrityksen kasvua ja kansainvälistymistä

Jaa somessa:

Kun yritys päättää kasvaa, se todennäköisesti hakee liiketoimintaansa kasvua uusilta markkinoilta. Uusien markkinoiden tarkastelua varten tarvitaan tietoa kansainvälisestä liiketoiminnasta – ja kielitaitoa.

Kielitaidon merkitystä saatetaan väheksyä, ajatellen että kohdemarkkinassa kyllä pärjätään englannillakin. Hyvänä esimerkkinä tästä Yle uutisoi 29.3.*) Saksan, nykyisin Suomen suurimman kauppakumppanin kielitaitokriittisyydestä. Jutussa saksalais-suomalaisen kauppakamarin johtaja Jan Feller toteaa, että Saksaan tavaroita ja palveluita myyvien pitää osata saksaa. Englanti ei riitä läheskään aina. Kielitaidottomuus voi johtaa siihen, ettei kontaktipintaa oikeisiin päättäjiin synny.

Sanonta, että Saksasta voi ostaa englanniksi, mutta sinne täytyy myydä saksaksi, pitää edelleen paikkansa. Vain joka kuudes 40 vuotta täyttäneistä saksalaisista arvioi puhuvansa erittäin hyvää englantia, Feller painottaa.”

Kielitaidon merkityksen ymmärtäminenkään ei kuitenkaan vielä riitä vaan kohdemarkkinan syvällisempi tuntemus, ja kulttuurin ymmärtäminen on tärkeämpää kuin usein osataan ajatellakaan. Kansainvälistymisen askelmerkit voivat näyttäytyä varsin teknisinä, kohdemaan markkinan, tai vaikkapa viennin ja tuonnin tai tullauksen osaamisena. Vähemmän tekniset kysymykset voivat olla kuitenkin jopa tärkeämpiä ensiaskeleita, jotta tullauksenkin käytännön tekemiseen kaiken lopputuloksena päädytään.

Perinteisesti ajatellaan, että kansainvälistymiseen tarvittavaa osaamista voi ja tulee hankkia kouluttautumalla itse tai rekrytoimalla yritykseen sen osa-alueen taitajia, uusia osaajia. Nopeampana reittinä tällaista osaamista ja käytännön tukea voi toki myös ostaa palveluina.

Yhä useammin nykyisin mieleen tulee myös modernit ja selkeästi nopeammat keinot, kuten vaikkapa Advisory Board -toiminnan perustaminen yritykseen. Varsinkin nyt koronapandemian aikana Teams-kohtaamiset ovat avanneet tämän keinovalikoiman yritysten käyttöön aivan uudella tavalla. Yrityksen johdon tueksi valittavaan strategisen tason Advisory Boardiin voidaan valita paitsi kansainvälistymisen, myös nimenomaan kohdemarkkinan asiantuntijoita. He voivat olla myös ovenavaajia, ollen paikallisia toimijoita. Mutta ennen kaikkea he tuntevat paikalliset tavat, kulttuurin – ja kielen.

Advisory Board on ryhmä huippuosaajia, joiden kompetenssit sopivat juuri yrityksen tarpeisiin

Esimerkiksi kansainvälistyvän yrityksen ollessa kyseessä, he tuntevat kohdemarkkinan ja liiketoimintaympäristön erityisen hyvin. Kauppakamarin Hyväksytty Advisory Board -kurssi on erinomainen ja tehokas tapa oppia miten Advisory Board rakennetaan ja miten sitä johdetaan tavalla, joka auttaa yritystä konkreettisesti eteenpäin kohti sen tavoitteita, vaikkapa juuri kansainvälistymisen tiellä.

Tarja Ilvonen

Toimitusjohtaja

InHunt Boards Oy

Alkuperäinen julkaisu Kasvuun Advisory Boardin tuella – Kuopion alueen kauppakamari (kuopiochamber.fi)

Hyväksytty Advisory Boardin jäsen -kurssi Kuopiossa 25. – 26.5. – Ilmoittaudu mukaan!

*Matti Ylikontiola, 24, on harvinaisuus koulutettujen nuorten joukossa: saksan kielen osaajia on nyt niin vähän, että heistä kilpaillaan | Yle Uutiset | yle.fi

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
VP Sales and Customer Care
Compensation & Benefits Director
Chief Financial Officer, CFO
Toiminnanjohtaja
Franchise Partner / Entrepreneur Kitchen & Home Solution Business
Uusimmat

Blogista

Interview,,Employer,Or,People,In,Office,With,Laptop,For,Recruitment
Kira-alan rekrytointimarkkinat kylmänä vai kuumana? InHuntin osaajat löytävät tekijät, joita muut eivät tavoita
Datakeskukset, infra ja energiahankkeet vetävät investointeja – mutta osaavista tekijöistä käydään kovaa kilpailua. InHuntin kiinteistö- ja rakentamisalan osaajapooli...
Fund,Managers,Team,Consultation,And,Discuss,About,Analysis,Investment,Stock
Suomi nousuun – tutkimuksen keskeiset havainnot
Suomi nousuun -haastattelututkimukseemme osallistui laaja joukko ylimmän johdon ja hallitustason vaikuttajia eri toimialoilta: pörssiyhtiöistä kasvuyrityksiin...
Two,Professionals,In,A,Business,Meeting,,Discussing,Data,On,A
Megatrendit muovaavat osaamistarvetta – pysytkö mukana muutoksessa?
Megatrendit vyöryvät työelämän yli vauhdilla, ja vanhat säännöt eivät enää päde. Tekoäly, digitalisaatio ja vihreä siirtymä ravistelevat työelämää –  ratkaisevaa...
Tulevaisuuden hallitus tarvitsee systeemistä ajattelua.
Vaikuttava strategia yhdistää merkityksen, rakenteet ja tulokset
InHuntin Hallitushakujen huhtikuun alumnitapahtumassa Keynote puheenvuoron pitänyt Sari Kola puhui hallitustyöstä, strategisen ajattelun merkityksestä sekä siitä,...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.