Miten minä nyt sinulle yrittäjäksi tässä muutun?

Jaa somessa:

Työpaikkaa on hyvä vaihtaa viimeistään 7 tai 8 vuoden työrupeaman jälkeen. Ison talon sisällä tehdyt tehtäväsiirrot ovat myös hyvää vaihtelua, mutta joskus ulkopuolisen silmin voivat näyttää urakehityksenä hieman heppoisilta – toimintaympäristö, kulttuuri ja ihmiset kun pysyvät kuitenkin entisellään ja ne ovat usein suurin muutoksen lähde.  

Samaan hengenvetoon on myös pakko todeta, että ajankulumiseen perustuva työpaikan vaihto voi olla myös iso riski, varsinkin jos nykyinen työ ja työnantaja on mieluinen. Kukaan ei voi antaa takuita paremmasta, koska kenelläkään toisella ei ole samaa kokemustaustaa kuin vaihtajalla itsellään. Siksi houkuttelutekijöiden on hyvä olla kirkkaat.

Kun työvuosia samassa tehtävässä alkaa kertyä enemmän, monet kokevat että muutoksen tuulet tulevat tarpeeseen. Näin voi tuntua vaikka yrityksessä itsessään tapahtuisikin isojakin asioita, liiketoiminta muuttuisi ja tuotteita kehitettäisiin. Toimintaympäristö kuitenkin pysyy samana, ja se voi tuntua sammaloivalta. On hienoa että jatkuvan oppimisen tarve pistää ponnistelemaan ja tuo rohkeutta etsiä uusia haasteita.

Mutta on myös tilanteita, jolloin pitkänkin uran jälkeen motivaatiota riittää, muutoksia on sopivasti, työkaverit upeita ja haasteita tulee jatkuvalla syötöllä kohdalle. Silloin erityisesti työnantajan ja tehtävän vaihtaminen voi tuntua vääränlaiselta muutoksenhaulta, mutta sammaloituminen hiipii silti mieleen uhkakuvana. Tai ainakin riski, että alkaa näyttää kasvavan sammalta. Voi käydä myös niin että työ alkaa tuntua tylsältä, kun se on tuttua ja yllätyksetöntä. Myös omat vaikuttamisen mahdollisuudet ja jatkuva oppiminen on monelle työn suola.

Miten välttää kaavoihin kangistuminen?

Kangistumisen vastavoima on notkeus. Notkeutta ruokitaan uteliaisuudella. Uteliaisuus pannaan määrätietoisen tavoitteellisen tekemisen valjaisiin. Nämä lienevät yrittäjän perikuvan tärkeät ominaisuudet.  Lähes jokaisessa yrityksessä ja tehtävässä toivotaan nykyisin yrittäjämäistä otetta, mikä onkin ymmärrettävää, kun maailma muutoinkin heittelee liiketoimintaa ja kilpailua entistä ennakoimattomampiin suuntiin.

Mutta mikä avuksi, kun koko ura on kenties rakennettu isossa firmassa, vastaten täysillä ja ammattitaitoisesti mutta kuitenkin kapeasta alueesta. Toiminta saattaa olla tarkoitun määriteltyä ja organisaatio napakasti johdettua. Toisaalla puhutaan lämpimästi agilystä toiminnasta ja ketterästä leanistä. Toisaalla painotetaan kirkkaita vastuualueita ja selkeitä rajapintoja muiden toimintojen ja toimijoiden kanssa. Hypähtele siinä nyt sitten iloisesti innovoiden organisaatioruudussasi?

Haastavaksi vaatimuksen yrittäjämäisyydestä tekee myös se, että yrittäjyys itsessään on jo sananakin moniulotteinen, tarkoittaen yhdelle yhtä ja toiselle toista. Toisilla on omaa tai lähipiirin kokemusta, toisilla vain arvauksia. Pahimmillaan sen voi käsittää niin, että yrittäjämäinen ammattilainen puurtaa töitä kelloon katsomatta tehden mitä ikinä tehdä täytyy. Niinkö se menee?

Oppimisen uudet muodot

Jotta ei tehtäisi turhia rajoituksia sinänsä hyvällä tarkoituksella peräänkuulutetun yrittäjämäisen työotteen mahdollisuuksiin, voi jokainen löytää siitä juuri itselleen sopivan muodon. Voisi olla hyvä tuoda esille uutta työtä etsiessä ja vaikkapa haastattelussa, millaista yrittäjämäistä otetta itse työssään ilmentää. Yrittäjämäisessäkin työnteossa on tärkeää huomioida myös work-life balance, jotta jaksaa, eikä polta itseään loppuun.

Miten minä sinulle nyt yrittäjäksi tässä muutun?

Jos omakohtaista kokemusta yrittäjämäisyydestä ei ole, sitä kannattaa hankkia. Tai jos oma kokemus näyttäytyy kielteisenä itselle, kannattaa tutkia asiaa lisää ja hankkia uusia kokemuksia. Olisiko hienoa, jos kokemusasiantuntijaksi hankkiutuisi lisäksi tavalla, joka edistää myös omaa osaamisen kehittämistä?

Ryhdy Advisory Boardin jäseneksi! Ota neuvonantajuuden toimintamallit haltuun ja heittäydy sinulle sopivalla rotaatiolla jonkun yrittäjän strategisten pulmien ratkomiseen. Kun olet Advisory Boardin jäsen, et ole myöskään yksin. Yhdessä Boardiin valittujen henkilöiden kanssa olet avainpelaaja yrittäjälle / omistajalle, pääset todella ytimeen miettimään yrityksen kaikkien tärkeimpiä, kenties kipeimpiä tai upeimpia ratkaisuja. Opit uutta ja mikä hienointa, saat samalla omaa kokemusta yrityksen omistajan elämästä. Seuraa häntä, kuuntele ja havainnoi, asetu alttiiksi. Anna kaikkesi ja jaa ajatuksia Boardin muiden jäsenten kanssa.

Voin luvata että lopputuloksena alat ymmärtää, millainen yrittäjä sinussa asuu, miten haluat toimia yrittäjämäisesti. Paitsi että saat näkemystä asiasta itsellesi ja mahdollisen uuden tehtävän hakuun, olet ottanut jo ensimmäisen yrittäjämäisen askeleen: olet lähtenyt yhteiselle kasvun tai kehityksen tielle, käsi kädessä yrittäjän kanssa.

Ei ole enää sammaloitumisesta pelkoa. Ja kyllä se näyttää hyvältä myös CV:ssäsi.

 HAB – Hyväksytty Advisory Boardin jäsen – KauppakamariKauppa

Tarja Ilvonen

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Ravintolatoimenjohtaja
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.