Diversiteetti tuo uutta virtaa yrityksiin

Jaa somessa:

Diversiteetti tuo uutta virtaa yrityksiin

Jatkuvan kasvun ja kehityksen raaka-aineeksi tarvitaan erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia sekä uusia poikkeavia ja jopa haastavia ajatuksia. Diversiteetillä eli monimuotoisuudella edistetään luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä sekä tuodaan taloon uudenlaisia ajattelumalleja, näkökulmia ja osaamista.

Yhdellä ja samalla henkilöinvestoinnilla voidaan joko toistaa tuttua ja turvallista toimintamallia, tai vaihtoehtoisesti ottaa jänisloikka kehityksessä eteenpäin rakentamalla diversiteettiä.

Tuoreet näkemykset kehittävät koko organisaatiota

Jo yhden uudenlaisen näkemyksen omaavan henkilön palkkauksella voidaan saada jopa koko organisaatio katsomaan asioita tuoreesta vinkkelistä. Uusi ajattelumalli voi parhaimmillaan vaikuttaa muun muassa organisaation työskentelytapoihin, tuotekehitykseen ja kansainvälistymiseen.

 

Diversiteetin vaikutus työnantajakuvaan on kiistaton. Nuoret arvioivat jo nyt työnantajia myös sen mukaan, miten diversiteetti organisaatiossa toteutuu. Diversiteetti kertoo arvoista ja erityisesti niiden toteutumisesta käytännössä. Myös yrityksen imago voi parantua monikulttuurisuuden ja monimuotoisuuden myötä.

Lisäksi sukupuolten tasa-arvo saattaa olla yksi innovaatiorahoituksen edellytyksistä, ja ehkä kohta muukin diversiteetti.

Tuuletetaan yrityskulttuuria!

Joissakin yrityksissä on erityisen vahva organisaatiokulttuuri ja rekrytoinnin edellytyksenä on tavallisesti, että uusi työntekijä sopii tuohon kulttuuriin.

 

Mitä jos ei sopisikaan? Mitä jos kulttuurisopivuus on kehityksen este? Mitä jos henkilö, joka on vähän vähemmän ”culture fit”, saisikin uutta ajattelua aikaiseksi koko yhteisössä? Uskaltaako joku antaa mahdollisuuden kehitykselle, jossa organisaatioon tuodaan uutta tuulettamalla reippaasti yrityskulttuuria?

 

Samalla palkkarahalla eli henkilöinvestoinnilla voi saada moninkertaisen määrän kehityksen ja kasvun aineksia, kun pitää mielessä monimuotoisuuden tuomat mahdollisuudet. Yksinkertaisimmillaan diversiteetti saattaa tarkoittaa 59-vuotiaan palkkaamista parikymppisistä koostuvaan start up -yritykseen.

Headhunterit diversiteetin rakentajina

Diversiteetin mahdollistaminen on suorahaulla selkeästi normaalia rekryilmoittelua todennäköisempää. Perehtyvät ja liiketoiminnan tarpeet ymmärtävät headhunterit tekevät kaikkensa löytääkseen asiakkaalle erilaisia kriteerit täyttäviä ehdokkaita.

 

Aina tämä ei toteudu. Kaikkiin tehtäviin ei vielä Suomesta löydy eri kulttuuri-, kieli- tai etnisen taustan omaavia. Toisiin tehtäviin on jopa vaikea löytää edes eri sukupuolta olevia kandidaatteja. Mutta me kyllä käännämme kaikki kivet, jotta voimme esitellä finaaliehdokkaina mahdollisimman erilaisia hakukriteerit täyttäviä henkilöitä.

Uudistuminen vaatii kuitenkin rohkeutta. Löytyykö sitä?

Blogiartikkelin kirjoittaja

Pia Siukosaari
Senior Headhunter
InHunt Group Oy

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
VP Sales and Customer Care
Compensation & Benefits Director
Chief Financial Officer, CFO
Toiminnanjohtaja
Franchise Partner / Entrepreneur Kitchen & Home Solution Business
Uusimmat

Blogista

Interview,,Employer,Or,People,In,Office,With,Laptop,For,Recruitment
Kira-alan rekrytointimarkkinat kylmänä vai kuumana? InHuntin osaajat löytävät tekijät, joita muut eivät tavoita
Datakeskukset, infra ja energiahankkeet vetävät investointeja – mutta osaavista tekijöistä käydään kovaa kilpailua. InHuntin kiinteistö- ja rakentamisalan osaajapooli...
Fund,Managers,Team,Consultation,And,Discuss,About,Analysis,Investment,Stock
Suomi nousuun – tutkimuksen keskeiset havainnot
Suomi nousuun -haastattelututkimukseemme osallistui laaja joukko ylimmän johdon ja hallitustason vaikuttajia eri toimialoilta: pörssiyhtiöistä kasvuyrityksiin...
Two,Professionals,In,A,Business,Meeting,,Discussing,Data,On,A
Megatrendit muovaavat osaamistarvetta – pysytkö mukana muutoksessa?
Megatrendit vyöryvät työelämän yli vauhdilla, ja vanhat säännöt eivät enää päde. Tekoäly, digitalisaatio ja vihreä siirtymä ravistelevat työelämää –  ratkaisevaa...
Tulevaisuuden hallitus tarvitsee systeemistä ajattelua.
Vaikuttava strategia yhdistää merkityksen, rakenteet ja tulokset
InHuntin Hallitushakujen huhtikuun alumnitapahtumassa Keynote puheenvuoron pitänyt Sari Kola puhui hallitustyöstä, strategisen ajattelun merkityksestä sekä siitä,...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.