Pitkän työurani kulmakiviä ovat olleet sitoutuneisuus ja lojaalisuus. Tarinoita ja oppeja olen kerännyt yli kolmenkymmenen vuoden ajalta eri organisaatioista, joista pisimpään infra-alan markkinajohtaja Destia Oy:ltä. Erityisen merkityksellisenä kokemuksena pidän mukana oloani organisaatiomuutoksessa, jossa valtiotoimijasta tuli vaiheittain pääomasijoittajan omistama osakeyhtiö.
Olen toiminut urani aikana monissa tehtävissä, joista vaativat HR-tehtävät ja niissä ”ohjaajan” paikalla oleminen toivat minulle valtavasti tärkeää käytännön tietoa ja ymmärrystä. Kokemussalkkuni karttui huimasti lisää, kun hyppäsin sieltä henkilöstöjohtajan pestiin teollisuuspuhdistuksen, purkamisen ja ympäristöpalveluiden pariin.
Tienhaarassa uuteen
Vuoden 2022 alussa olin tienhaarassa, jossa oli mahdollisuus miettiä vielä jotain uutta.
Minulle ehdotettiin headhunttausta. Rekrytointi oli minulle tuttua, olinhan rekrytoinut satoja ihmisiä, mutta mieleen hiipi monenlaisia kysymyksiä ennen kuin tein lopullisen päätöksen ryhtyä headhunteriksi. Isoin kysymysmerkki oli yrittäjyys. Suuri osa headhuntereista kun operoi oman yrityksensä kautta, vaikka toimimmekin InHuntin huippubrändin alla. Pienen pohdinnan jälkeen tein päätöksen ja siitä alkoi perehtyminen prosesseihin ja järjestelmiin, sekä tutustuminen uusiin kollegoihini. Tämän jälkeen olinkin sitten toisen suuren kysymyksen edessä: mistä saisin töitä?
Melko pian ymmärsin, että työ jakautuu kahteen isoon osa-alueeseen: myyntityöhön ja tuotantoon eli hakuprosesseihin. Lähdin miettimään näihin jotain uutta. Punainen lanka tekemisissäni oli ollut jo pitkään hyvinvointi ja auttaminen, joten ne teemat tulivat luonnollisesti mukanani tähänkin pohdintaan.
Mikä tekemisessäni sitten on uutta ja erilaista?
Annan aikaani ihmisille ja kuuntelen heitä. Kuulluksi tuleminen on yksi tärkeimpiä tarpeita ja se korostuu urasuunnittelun ja uuden työpaikan etsinnässä. Tapaan paljon erilaisia ihmisiä, joiden kanssa olen vuorovaikutuksissa ja samalla kasvatan verkostoani ja omaa osaamistani. Ajan antaminen on merkityksellistä ihmiselle, jolle työn päättyminen on tullut yllätyksenä tai hän on muuten vain hukassa oman suunnan löytämisen kanssa.
Auttaminen tulee minulla sydämestä ja sitä ohjaa ajatus: jos voin jotenkin auttaa, se ei ole koskaan minulta pois.
Näin olen löytänyt oman tavan tehdä headhuntausta. Taitoni on luoda sekä asiakkaille, että ehdokkaille luottamuksellinen ja ammattitaitoa huokuva ilmapiiri, jossa ihminen on keskiössä. Kun sinä olet tienhaarassa ja kaipaat apua, ota yhteyttä:
Lue myös mitä virheitä kannattaa välttää työnhaussa ja tulet varmemmin valituksi:

Hakemuksen myöhässä tai viime tinkaan lähettäminen
Ehdokas saattaa lähettää hakemuksensa viime tinkaan tai pahimmassa tapauksessa jopa myöhässä. Usein rekrytoijat aloittavat työhaastattelut jo hakuvaiheen aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että rima usein nousee sitä mukaa kun hakuaika etenee ja hyviä ehdokkaita on jo haastateltu. Loppuvaiheessa voi olla vaikeaa enää päästä haastatteluun, kun rekrytoija ottaa loppuvaiheessa vastaan enää ne, jotka papereilla näyttävät todella potentiaalisilta.
Myöhästyminen haastattelusta
On päivänselvä asia, että tapaamiseen tullaan sovitusti, mutta silti myöhästymisiä tapahtuu silloin tällöin. On hyvä ennakoida mahdolliset viivästyksen mahdollisuudet liikenneruuhkista lähtien ja varmistaa, että on ajoissa paikalla. Se, että on paikalla etuajassa, ei haittaa, kunhan odottaa, ilmoittautuu ja menee haastatteluun sovittuun aikaan. Täsmällisyys on kuninkaiden hyve, kuten tavataan sanoa, ja se pitää oikein hyvin paikkansa myös työhaastattelun suhteen.
Pahaa puhuminen edellisestä työnantajasta, työkavereista tai esihenkilöstä
Työhaastattelutilanteen ilmapiiriä ei kannata latistaa moittimalla tai parjaamalla nykyistä tai edellistä työnantajaa, työkavereita tai esihenkilöä. Pikemminkin kannatta keskittyä uuden työpaikan ja työtehtävän vetäviin tekijöihin kuin nykyisen työn poistyöntäviin seikkoihin. On siis hyvä tuoda esille miksi on kiinnostunut rekrytoivasta työnantajasta ja kertoa asiat miksi haluaa tavoitella juuri kyseistä työtehtävää.
Ei tietoa yrityksestä, johon on hakemassa töihin
Liian usein työhaastatteluun tullaan liian kevyesti valmistautuneena ja yhtä usein hakijalla ei ole käytännössä mitään tietoa yrityksestä, johon häntä haastatellaan töihin. On erittäin tärkeää tietää mihin on menossa ja mitä on odotettavissa. Kaikki ennakkovalmistelu kantaa hedelmää. Töissäkin tärkeisiin palavereihin ja tapaamisiin mennään ennakkovalmistelut tehtynä ja valmistautuneena. Työhaastattelu on aivan samalla tavalla tärkeä tapaaminen ja samoin sinne kannattaa tulla valmistautuneena. Esimerkiksi on hyvä tutustua etukäteen työnantajan taustatietoihin. Se antaa hyvän kuvan ja näin pystyy myös osallistumaan keskusteluihin ja vastaamaan kysymyksiin paremmin ja syvemmin.
Ei kysyttävää työhaastattelussa
Lähes sama juttu ja liittyy usein myös edelliseen kohtaan. Se, että ei ole tehnyt mitään taustatyötä, johtaa usein siihen, että ei osaa kysyä mitään fiksua siinä vaiheessa, kun sen aika on. Tällä lähinnä viestittää rekrytoivalle yritykselle sen, ettei tehtävä/yritys välttämättä ole niin kiinnostava haastateltavalle.
Ylimielisyys
Varsinkin headhuntaus-prosesseissa tätä näkee paljon. Tullaan ovesta sisään henkseleitä paukutellen vähän kuuntelemaan mitä headhunterilla olisi tarjolla. Tämä johtaa ainoastaan siihen, että heahdunter ei lähde viemään ko. henkilöä prosessissa eteenpäin ja mielenkiintoinen tilaisuus saattaa mennä ohi. Hyvää mahdollisuutta ei kannata menettää antamalla itsestään idioottia kuvaa ylimielisellä asenteella. Jos haettava paikka ei ole tunnu olevan itseä varten, kannattaa tilaisuus kuitenkin hyödyntää käyttämällä keskusteluaika vaikka siihen, että mikä positio saattaisi tulevaisuudessa kiinnostaa ja osua paremmin omiin intresseihin.
Testien myöhässä tekeminen
On hyvin yleistä, että rekrytointiprosessien yhteydessä teetätetään loppuehdokkaille jonkinlaiset testit. Koko ajan tavallisempaa on, että nämä testit ovat verkossa tehtäviä. Tämä tarkoittaa usein myös sitä, että hakija tekee ne silloin, kun hänelle parhaiten sopii. Silloin tällöin tulee vastaan tilanne, että hakija ei saa testejä tehtyä sovitussa ajassa. Kun asiasta kysytään, tulee erilaisia selityksiä siitä, kuinka henkilöllä ei ole ollut aikaa. Yleensä on kuitenkin ajallisesti kyse vain tunnista tai kahdesta maksimissaan. Näin toimimalla hakija antaa itsestään huonon kuvan motivaatiostaan kyseistä tehtävää/yritystä kohtaan, kun testien tekemiseen tarvittavan ajan löytäminenkin tuntuu lähes mahdottomalta tehtävältä.
Näillä neuvoilla pääset pitkälle työnhakuprosessissa.